Siitä "virallisesta" kulttuurishokista

Postauksen muutamat kuvat ovat satunnaisia poimintoja valokuvakansiostani.

Blogini nimessä esiintyy termi kulttuurishokki, mutta tästä huolimatta en ole kertaakaan kirjoittanut kulttuurishokin teoriasta. Tämä puute tuskin lienee kovin suuri menetys, koska pitkästyttävät teoriat jaksavat kiinnostaa harvoja ja koska haluan ajatella elämääni yksinkertaisesti. Päädyin kuitenkin hieman avartamaan omaa näkemystäni ja miettimään kulunutta vuotta (koska olen ollut edelleen flunssassa ja jumissa neljän seinän sisällä, joten oli aikaa kirjoittaa; alun perin olen aloittanut tästä aiheesta muutama viikko sitten, mutta sitten hylännyt tekstin mielenkiinnon puutteesta). Nyt kun vuosi Kaliforniassa asumista on täyttynyt, on ihan hyvä hetki tutkailla sitä, oliko sitä "oikeaa kulttuurishokkia" nähtävillä.

Kulttuurishokin voi Wikipedian artikkelin mukaan jakaa neljään osaan:

1) Kuherruskuukausi
2) Shokin kynnysvaihe
3) Sopeutuminen
4) Paluushokki

Nämä vaiheet tunnetaan myös esimerkiksi termeillä 1) alkuinnostus, 2) ärsyyntyminen, 3) asettuminen ja 4) paluushokki.

Koska neloskohta eli paluushokki liittyy siihen, kun palaa takaisin omaan kotimaahansa, en aio nyt puuttua siihen. Sen aika tulee sitten joskus. Tutkailen nyt vain kolmea ensimmäistä vaihetta.

Kuva viime toukokuulta matkalla Alum Rock Parkiin, ellen ihan väärin muista.

1) Kuherruskuukausivaihe eli alkuinnostus

Kuherruskuukausi on termi, josta olen kuullut muutamankin täällä asuvan ulkosuomalaisen puhuvan. Kuherruskuukausi iskee usein nopeasti ulkomaille muuton jälkeen, ja silloin kaikki on uutta ja hienoa. Wikipedia-artikkelin mukaan vieras kultuuri nähdään hyvässä valossa huomaamatta sen huonoja puolia. Annika Oksanen lainaa väitöskirjassaan Kaija Maria ja Lari Junkkarin kuvausta kuherruskuukausivaiheesta: "Uuden maan maisemat, ihmiset, kieli ja kulttuuri tuntuvat kiehtovilta. Parhaimmillaan olo on kuin pitkällä mukavalla turistimatkalla. - - Uudesta maasta ja paikkakunnasta nähdään pääasiallisesti myönteiset puolet; on niin paljon eksoottisia tutustumiskohteita." Kyseessä on siis alkuinnostus, joka on hyvin tilapäistä. (Ks. lähde väikkäri s. 22 ja lähdeluettelo.)

Se, miten kauan kuherruskuukausi kestää, on varmaan aika yksilöllistä. En muista nähneeni sen kestosta arvioita. Minä haluaisin sanoa, ettei minulla ollut sellaista aivan puhdasta kuherruskuukausivaihetta, vaikka alkuinnostus onkin ollut vahvasti läsnä ensimmäisen vuoteni aikana. Tunsin kyllä oloni juuri sellaiseksi kuin olisin lomalla. Eihän tarvinnut käydä edes töissä, ja olisin saanut tehdä mitä huvittaa. Ilmatkin olivat aurinkoisia ja helteisiä heti, kun muutimme tänne maaliskussa. Suomalaiselle se kevät oli jo ihan kuin kesää. Minä nautin paljon siitä, että sain vain olla ja käydä harrastamassa liikuntaa. Kun muuttokaaos hälveni ja kämppä tuli kuntoon, olin huumassa myös luonnosta ja ulkoilusta, vaikka inhosin molempia Suomessa.

Puhdasta kuherruskuukautta en kuitenkaan mielestäni saanut, sillä minua ärsyttivät alusta alkaen jotkut jutut täällä. Mieheni totesi heti muuton jälkeen, että "onhan se nyt aika siistiä olla täällä Kaliforniassa", mutta minä olin vähän sillä tavalla, että "njah, kai tää menettelee, ei mitään ihmeellistä". Valittelin täällä bloginkin puolella mm. kummallisista pikkujutuista asunnossamme, imurista ja siivouksen hankaluuksista, pesukoneesta, liikenteen ruuhka-ajoista ja varmaan muustakin. Kaupassa erilaiset ruoat ja kunnollisten leipien, juustojen, maitorahkojen ja muiden puute pisti vihaksi. Minua ärsytti suunnattomasti myös se, että piti hankkia Kalifornian ajokortti. Pikkujuttujahan nuo valitukseni tietenkin olivat. Tässä kohtaa on myös pakko mainita, että minä olen aina ollut kova valittamaan erinäisistä asioista, kuten minut tuntevat tietävät. Joskus olen humoristisesti todennut valittamisen olevan yksi harrastuksistani. On siis vähän hankala miettiä sitä, mikä oli minulle tavanomaista valittelua ja mikä jonkinlaista kulttuurishokkivaihetta.

Jos valittelua ei oteta lukuun, elin kyllä kuherruskuukaudessa. En oikein osaa sanoa, mihin saakka tätä alkuinnostusta kesti minulla. Kesällä olin ainakin vielä aika huumassa. Loppukesästä lähdimme kesälomamatkalle, ja ehkä vasta sen jälkeen minuun iski se totuus siitä, että kotini ja elämäni on nyt muuten pysyvästi täällä, eikä tämä arki ole mitään lomaa. Oikean loman jälkeen ihmetytti ja kummastutti aikalailla. Syyskuussa huomasin myös sen, ettei tehnyt enää mieli koko ajan yrittää olla menossa jonnekin ulos viikonloppuisin. Alkoi olla sellainen olo, että haluan olla ihan kuin kotona olisin. Alkuinnostus oli varmasti tässä vaiheessa jo hälvennyt.

Jos tulee hätä, soita tällä puhelimella. Tämä on Alum Rock Parkista, mutta vastaavia puhelimia näkyy täällä usein ulkoilualueilla ja teiden varsilla, koska se kännykkäkenttä tosiaan on mitä on...

2) Shokin kynnysvaihe eli ärsyyntyminen

Wikipedia-artikkelin mukaan shokin kynnysvaiheessa pienet asiat alkavat ärsyttää ja uuden kulttuurin huonot puolet ja käytännön ongelmat tulevat esiin. Tätä vaihetta leimaavat usein väsymys, masennus ja koti-ikävä.

Minä kärsinkin sen kesälomamatkamme jälkeen jonkinlaisesta masennuksesta ja koti-ikävästä. Osittain kyseessä oli varmaan tavallinen lomanjälkeinen tila, mutta kyllä olooni vaikutti myös se, ettei minun tarvinnut palata töihin loman loppuessa. Oli vähän sellainen olo kuin olisi pudonnut lomalta takaisin tyhjän päälle. Arki tuntui olevan vähän hukassa.

Valitukseni jatkuivat edelleen, aivan kuin kuherruskuukausivaiheessakin. Olenkin vähän sitä mieltä, etten käynyt selvästi kahdessa eri tilassa: alkuinnostuksessa ja shokkivaiheessa. Pikemminkin valittelin koko ajan samalla, kun alkuinnostukseni vähän laantui. Uskon kuitenkin, että olisin uponnut syksyllä selvemmin (shokkivaiheen) väsymykseen ja masennukseen, ellei syksy olisi ollut niin täynnä reissaamista. Tietyllä tavalla kuherruskuukauteni siis vain jatkui, kun arkeen ei tarvinnut pysähtyä pitkäksi aikaa. Lokuussa kävimme sekä Dallasissa että Las Vegasissa ja Grand Canyonilla. Hyvä että ehti hengähtää ennen kuin marraskuussa matka vei Chicagoon. Sitten ajatukset kääntyivätkin jo jouluun ja tulevaan Suomen reissuun, joka herätti minussa alussa vastahakoisia tunteita. Sopeutumisprosessini oli varmasti kesken ja ehkä ärsyynnyin sen keskeytyksestä? Joulukuun aikana kärsin myös fantasia-Suomen kaipuusta ja fiilikset olivat oudot, johtuen ehkä sekä lähestyvästä joulusta että Suomen reissusta. Selvästi olen siis reagoinut ja ainakin jollain tavalla oirehtinut koti-ikävästä.

Oksanen referoi väikkärissään (ks. s. 21 ja lähdeluettelo) Nancy Adleria, jonka mukaan kulttuurishokkitila kestää tavallisesti noin 3-6 kuukautta. Tällaisen aikajakson olen lukenut muistakin paikoista. Shokkitilan jälkeen häiritsevät tekijät vähitellen laantuvat ja arki alkaa ulkomaillakin muistuttaa normaalia elämää Adlerin mukaan. Koska en usko kärsineeni selvästi täysin erillisestä shokkitilasta (jos sellaisesta nyt voi täysin erillisesti edes kärsiä), en osaa sanoa, miten pitkään shokkivaihe minulla kesti - tietyllä tapaa se itse asiassa jatkuu edelleen, sillä jatkuvasti ärsyynnyn ja valittelen Yhdysvaltoihin, Kaliforniaan ja täkälaiseen elämään liittyvistä asioista. Suurin osa valituksenaiheistani kuitenkin hiipuivat syksyn aikana niin, että totuin tilanteeseen ja hyväksyin sen, että jotkit jutut nyt vain ovat erilailla täällä kuin Suomessa. Deal with it.

Todiste siitä, että täällä on julkista liikennettä. Kuvassa parin kilsan päässä meidän kotitalosta kulkeva light rail, paikalliset kutsuvat tätä ihan vain nimeltä eli VTA ([Santa Clara] Valley Transport Authority).

3) Sopeutuminen ja asettuminen

Jälleen tuon aina-niin-luotettavan-ja-hyvän-lähteen Wikipedian mukaan sopeutumisvaiheeseen liittyy vähittäinen oppiminen ja toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa sekä ymmärrys toimintatapojen syistä. Olo alkaa tuntua kotoisammalta, kommunikaatio-ongelmat vähenevät ja uudesta kulttuurista johtuva stressi vähenee. Riitta Granfelt puolestaan kuvaa kotiutumista neljän vaiheen avulla: Ensinnäkin kotiutuminen on samaistumista jonkun paikan kanssa. Toiseksi kotiutuminen on elämän jatkumista sosiaalisessa ja kulttuurisessa mielessä siten, että ihminen tottuu uusiin rutiineihin ja sitä kautta outo arki tulee tutuksi. Kolmanneksi kotiutuminen tapahtuu aina myös ymmärryksen tasolla. Neljänneksi johonkin tiettyyn paikkaan kotiutuminen on kompleksinen tapahtuma, joka perustuu jokapäiväisten tapojen tutuksi tulemiseen. (Toisen käden lähteenä toimii jälleen Oksasen väikkäri s. 80 ja ks. myös lähdeluettelo.)

Vaikka syksyni oli täynnä reissaamista ja vaikka reissut varmasti vaikeuttivat sopeutumista arkeen, jonkinlaista asettautumista ja sopeutumista kyllä tapahtui ihan huomaamattani. Muistan nimittäin, miten Suomen lomalla monet kyselivät, että millaista se elämä siellä Kaliforniassa on, ja miten mieheni ja minä kohauttelimme vähän olkiamme tällaiselle mielestämme hassulle kysymykselle. Sillä elämähän on Kaliforniassa aivan samanlaista kuin se oli Turussakin. Huolimatta siitä, missä asuu ja käykö töissä vai ei, arki muodostuu oikeasti aika samanlaiseksi. Minullakin on tietyt rutiinit, vaikka en käy töissä, ja nämä rutiinit ovat joka arkipäivä samanlaisia ja tulevat samassa järjestyksessä. En todellakaan elä mitään lomaa, jossa jokainen päivä olisi aina erilainen ja täynnä uusia kuvioita.

Huomasinkin parhaiten sopeutuneeni juuri siitä, että omat fiilikseni kotirouvaelämää kohtaan muuttuivat. Se, mikä alussa tuntui autuaalta ja ihanalta vapaa-ajalta, oli syksyllä jo muuttunut arjen rutiiniksi. Vaikka minulla olisi mahdollisuus tehdä mitä vain, tein kuitenkin päivästä toiseen samoja asioita samalla tavalla ja samassa järjestyksessä ja koin arkeni tutuksi ja turvalliseksi. Se oli sitä uuden erilaisen arjen tutuksi tulemista - tai ehkä pikemminkin tutuksi tekemistä. Olin mielestäni samaistunut uuden asuinpaikkani kanssa jo aiemmin, mutta vasta siinä vaiheessa, kun koin uuden arjen välillä jopa pitkästyttäväksi rutiiniksi, saatoin sanoa sopeutuneeni ja asettuneeni. Silloin varmaan myös ymmärryksen tasolla aloin sopeutua, jos noita Granfeltin vaiheita haluaa miettiä. Sitä, mitä Granfelt tarkoittaa neljännellä vaiheellaan, en kylläkään ihan hiffaa. Ehkä se johtuu siitä, että "jokapäiväiset tavat" ovat minulla pitkälti itse luomiani, ei uuden kulttuurin tai asuinympäristön sanelemia.

Vaikka olinkin siis jossain vaiheessa asettunut, silti Suomi-loman jälkeen koin niitä kuulumattomuuden tunteita. Oli taas sellainen olo, että mitäs nyt... Olin jälleen pakotettu pohtimaan sitä, koinko sittenkin eläväni juurikin sitä lomaa, kun poissaollessamme muuttumattomana pysynyt elämä Turussa asetti uudelle elämälleni niin selkeän vastakohdan. Huh huh. Tuntemukseni ovat vaikuttaneet menevän hirveää vuoristorataa, laidasta laitaan. Mutta kaipa se on ihan normaalia. Minähän en edes voi miettiä vain tuota kulttuurishokkivaiheteoriaa, vaan samalla pitää miettiä myös sitä kotirouvaelämän puolta. Koska kyllähän sopeutuminen on aika erinäköistä sellaiselle, joka menee uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa töihin.

Varsinkin sopeutumisvaiheen "toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa", "ymmärrys toimintatapojen syistä" ja "kommunikaatio-ongelmien väheneminen" liittyvät mielestäni läheisesti siihen, että olisi selvästi mukana uuden maan kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Ei välttämättä siten, että kävisi töissä, mutta ainakin niin, ettei eläisi hirveästi eristäytyneenä muusta maailmasta. Totuus kuitenkin on, että kyllähän tässä kotirouvaillessa on aika ulkona paikalliseen kulttuuriin liittyvistä asioista. Tällä minä elelen yksikseni omassa pienessä kuplassani, siinä ei-olemisen-tilassa.

Tämä kuva muutaman viikon takaa. Vielä vihertää. 

En uskokaan, että sopeutumisvaiheeni olisi vielä päätöksessä. Eikä se tietenkään voisikaan olla, sillä sopeutuminen on varmaan aika loputon projekti. Ehkä oma asettautumiseni on itse asiassa vasta aluillaan, sillä jotenkin tuntuu siltä, että kuherruskuukausivaiheeni vain kesti reissujen täyteisen syksyn takia aika pitkälle loppuvuoteen saakka. Viimeistään tämän vuoden lähtiessä kunnolla käyntiin olostani on rapissut ne viimeisetkin "kuin lomalla olisi" -fiilikset ja tilalle ovat tulleet välillä jopa ahdistuksen tunteet. Edessä olisi siis se, että löytäisin sellaisen arjen, johon pystyisin pitkäaikaisemmin tyytyväisesti asettautumaan. Mistä päästäänkin jälleen niihin ongelmiin, joista jo hiukan trailerimaisesti mainitsin tämän postauksen lopussa. Eli stay tuned, niin kuulet lisää. :)

Niin ja siis pakko sanoa, että edelleen minua ärsyttää. Ärsyttää, ärsyttää, ärsyttää. Joko olen poikkeus, joka vahvistaa säännön, ja kärsin jatkuvasta shokkitilavaiheesta tai sitten tämä on vain oikeaa ulkomailla asuvan arkea, akateemisista teorioista poikkeavaa todellista ja aitoa elämää. :D