keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Risteyksien kerjääjät

Täällä sitä kyllä kohtaa paljon erilaisia puolia elämän koko kirjosta. On it-miljönäärejä, on niitä, joiden yksi palkka riittää elättämään kokonaisen perheen, on duunarimeksikolaisia, jotka painavat montaa duunia ja silti asuvat kurjasti ja sitten on niitä, joita elämä on potkinut vähän enemmän. Olen jo aiemmin kirjoittanut kotikaupunkini kodittomuusongelmasta. Kodittomia näkyy työntämässä omaisuuttaan ostoskärryissään kohtalaisen usein, ainakin jos eksyy downtowniin. Yhdestä täkäläisestä ilmiöstä en kuitenkaan ole vielä maininnut: katujen risteyksissä kerjäävistä ihmisistä.
Siellä se kerjääjä seisoo.
Koska täällä liikutaan paljon autoilla, kerjääminen on ilmeisesti kannattanut siirtää autoteiden varsiin. Ei ole harvinaista, että isossa risteyksessä seisoo joku tyyppi jonkinlaisen kyltin kanssa pyytämässä rahaa. Kun autojono seisoo liikennevaloissa, on hyvä aika heiluttaa plakaattiaan ja näyttää surkealta.

En tiedä, kuka niitä autojen ikkunoita raottaa ja rahaa sujauttaa, mutta ilmeisesti joku, kun tätä kerjäystä kerran tapahtuu. Välillä myös ihmettelen, eikö isossa risteyksessä seisominen tunnu vähän turhalta, kun moni auto kuitenkin vain ajaa ohitse. Tuskin ajavasta autosta kukaan mitään antaa. Ja jos autot odottavatkin valoissa, osa kerjääjistä ei liiku autolta toiselle, vaan tönöttää vain paikallaan eli saman auton kohdalla. Ehkä joku sitten heittelee seteleitä ohi ajaessaan...?

San Josen downtownissa olen joskus nähnyt jonkun kerjäämässä ihan istualtaan kyltin kanssa. Pari kertaa olen törmännyt myös ruokakaupan pihalla kerjääjään, mutta se tyyli tuntuu harvinaisemmalta kuin tämä risteyksissä seisoskelu.

Eivätkä kaikki kerjääjät näytä niin surkeilta. Olen kaksi kertaa nähnyt jonkun "ihan tavallisen" näköisen. Jotain se kait kertonee tästä maasta ja elinympäristöstä.
Osa kerjääjistä näyttää ihan "tavallisilta", jos nyt näin saa sanoa. Tämä nuori pariskunta oli ilmeisesti tullut pidemmäksi aikaa, sillä heillä oli teltta ja kaikkea.
Me lähdemme huomenna torstaina vieraidemme kanssa kansallispuisto Yosemiteen. Sää tulee olemaan vesisadetta, räntää ja lumisadetta. Lämpöasteita on ennusteen mukaan maksimissaan 6, öisin menee vähän pakkasen puolelle. Kuten mainitsin, Turun leuto talvisää kuvastaa ilmaa aika hyvin. Paitsi että tänään alueelle julistettiin Winter Storm Warning. Osa Yosemiten teistä suljettiin tänään illalla, ja ne pysyvät suljettuina seuraavat pari päivää mahdollisen lumen takia. Autoihin suositellaan lumiketjuja joillain teillä. Että sellaista siis. Viime viikolla Yosemitessa oli ollut parhaimmillaan 20 astetta lämmintä eli vaihtelu säässä on suuri pienen ajan sisällä. Äärimmäisen huono tuuri siis.

Mielenkiinnolla odotan, onko paikallisten talvimyrsky samaa sarjaa kuin nämä muutkin myrskyt. Eli jos vähän tihkuttaa vettä, niin sitä kutsutaan myrskyksi. Jää nähtäväksi.

4 kommenttia:

  1. Tässä kerjäämisessäkin on varmaan alueellisia eroja: Viime vkl:na Oaklandissa ja Friscossa autoillessa näkyi tosi aktiivisia kerjääjiä. Liikennevaloissa tulivat seisomaan autojen eteen siihen suojatielle ja siinä menivät ees taas. Välillä sitten lähtivät puikkelehtimaan autojen väliin! Piti todella olla varovainen liikennevaloista lähtiessä, ettei aja yli.. Näytti vaaralliselta touhulta.

    Mutta luulen, että näille kyllä annetaan rahaa. Toiset amerikkalaiset antaa, koska varmaan tuo tilanne on jokaisen kohdalla jollain tasolla mahdollinen, jos työpaikka menee alta. Senkin olen huomannut, että kukaan ei näille noissa liikennevalotilanteissa tööttäile, vaikka muuten kyllä tööttäillään.

    Itse oon antanut muutaman dollarin, jos joku on kadulla tullut pyytämään ystävällisesti (ja jos on ollut taskussa valmiiksi pari seteliä). Kyltin kanssa päivystäville en ole koskaan antanut rahaa. Enkä auton ikkunasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tööttäilläänkö täällä muka? En mä vaan ole huomannut. :) Suurin eroavaisuus verrattuna itärannikkoon ja johonkin Chicagoon mun mielestä. :D Tai no, ehkä jossain SF:ssa joku joskus saattaa töötätä...

      Mä en ole koskaan antanut rahaa, se on vain jotenkin syöpynyt mun alitajuntaan, ettei kerjääjille anneta rahaa, vaikken tiedä miksi. Ja vaikka täällähän tosiaan tuon kerjäämisen taustat ja kerjääjät ovat aivan jotain erilaista kuin vaikkapa Suomessa.

      Poista
  2. Näissä on varmaan paljon alueellisia eroja, mutta Pohjois-Karoliinassa kerjäämiseen tarvitaan osavaltion lupa ja kerjäämiseen on käytettävä keltaista turvaliiviä. Lupalappu täytyy olla kaulassa näkyvillä. En tiedä, koska kerjäämisestä tuli lähes ammatti - sen tiedän, että heitä ei ollut 1995 - mutta kun palasimme 2011, heitä oli. Tuntuu nurinkuriselta, että osavaltio käyttää rahaa heidän lupa-asioiden hoitamiseen, jos sillä rahalla voisi auttaa heitä jollain muulla tavalla. En ole tätä itse nähnyt, mutta mies väittää nähneensä yhden kerjäläisen kävelleen bemariin vuoron loputtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista. Tuo keltainen turvaliivi kuulostaa aika huvittavalta, mutta kieltämättä harmaissa vaatteissa teiden varsissa kykkijät voivat maastoutua ympäristöön, joten liiveille on varmasti tarvetta. :) Silloin kun kävin täällä kielikurssilla, kurssilla oli puhetta kerjäämisestä. Muistan, että siellä puhuttiin joidenkin osavaltioiden luvista ja kielloista, mutta yksityiskohdat ovat kyllä päässeet jo unohtumaan.

      Poista