tiistai 10. toukokuuta 2016

Les Mills Super Quarterly in Orange County

Helmikuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen Les Millsin tapahtumaan (jos koulutuksia ei lasketa), Mini Quarterlyyn (voit lukea täältä, jos kiinnostaa). Viime lauantaina pääsin kokemaan myös Super Quarterlyn.

Super Quarterly on nimensä mukaisesti Mini Quarterlya isompi tapahtuma. Siinä missä Mini-tapahtumassa on tarjolla tunnit vain parista formaatista ja näiden formaattien uusimpiin ohjelmiin kuuluva pieni koulutus sekä paikkoja vain muutamalle kymmenelle ohjaajalle, Super-tapahtumassa on tarjolla tunteja lähes kaikista LM:n formaateista ja osallistujamäärä on paljon korkeampi. Supereissa on yleensä myös koulutustilaisuus, mutta se on pienempi kuin Mineissä. Paino Supereissa on siis enemmänkin tunneille osallistumisessa. Tunnit ohjaavat tiimihengessä LM:n master trainerit eli kouluttajat. Lippu maksoi noin $137 eli noin 120 euroa, mikä on mielestäni hävytön hinta tapahtumasta, johon osallistuvat ihmiset, jotka saavat jumppaohjaajien palkkaa, mutta toki tuolla hinnalla pääsi osallistumaan monelle tunnille huipputason ohjaajien kanssa.

Super Quarterly kestää lähes koko päivän. Lauantai alkoi bodypump-tunnilla, joka oli kello 7:45am. Minä olin kaverini kanssa herännyt aamuviideltä, mutta kävimme kahvilassa syömässä vähän aamupalaa, juttelimme rauhassa ja lopulta navigoimme ensin ihan väärälle kuntosalille - hitsin 24 Hour Fitness, jonka saleja on joka kulmalla. Ilmeisesti porukkaa oli ollut jonottamassa BP-tunnille jo tuntia ennen kuin tunnin piti alkaa. Me pääsimme jonon hännille vain varttia ennen ovien aukeamista, mutta ei onneksi haitannut, sillä kummallakaan ei ollut mitään hinkua päästä eturiviin tälle tunnille.
Maisemat väärän kuntosalin pihalta. Super Q oli Laguna Niguel -nimisessä kaupungissa Orange Countyssa. Alue vaikutti oikein kivalta, mutta valitettavasti meillä ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa tutkailla.
Pumppitunnin vetivät aika kovat Les Mills U.S.:n nimet. Lähes kaikki ovat olleet LM:n ohjelmien julkistamisvideoilla joko ihan ohjaamassa tai vähintään varjostamassa (eli tekemässä liikkeet ohjaajan vieressä). Mukana oli myös yksi Los Angelesissa asuva trainer, joka on alunperin Suomesta, Sanna Rönkkö. Tämän tason ihmisethän ohjaavat kappaleet juuri niin kuin kuuluukin: eivät puhu liikaa eivätkä liian vähän, sanovat oikeat asiat juuri oikealla hetkellä ja motivoivat täydellisen kauniisti. Valitettavasti vain tässä Super Quarterlyssa tunnit olivat isolla koripallokentällä, jossa akustiikka oli aika kaikuva, ja kun musiikki oli kovalla, puolistakaan puheista ei saanut hirveän hyvin selvää. Onneksi vika korjattiin ekan pumppitunnin jälkeen muille tunneille.
Ihana Amanda Scales, joka oli kouluttaja BA-koulutuksessani vuosi sitten, avasi tilaisuuden.
All of the presenters eli kaikki päivän aikana ohjaavat trainerit lavalla. Tosin kaikki eivät tainneet mahtua tähän kuvaan.
Kun alkaa itse ohjata tunteja, menettää sen upean tunteen, kun ensimmäistä kertaa kokeilee uutta ohjelmaa, eikä yhtään tiedä, mitä on tulossa. Toki LM:n videon kanssa voi mennä tekemään uuden ohjelman ilman, että on vilkaissutkaan videota, musiikkia tai koreografiaa etukäteen, mutta en minä ainakaan koskaan tee niin, eikä se muutenkaan olisi sama asia kuin oikealle tunnille osallistuminen. Minä aloitan uuden ohjelman opiskelun aina katsomalla videon lävitse ja kuuntelemalla musiikkia. Mitään täydellistä yllätysmomenttia ei siis ole tulossa, kun ohjelmaa lähtee itse vetämään.

Koska Super Quarterlyssa tunnit olivat tulevista uusista ohjelmista (BP98, BA93, CX23, BS104 jne.), joita ohjaajat eivät ainakaan täällä USA:n länsirannikolla ole vielä saaneet, pääsin pitkästä aikaa kokemaan sen, miltä tuntuukaan olla ihan vain osallistuja, jolla ei ole hajuakaan siitä, mitä on tulossa. Oppimiskokemus siis sekin. Bodypump 98 -ohjelma alkoi kevyesti, kyykkybiisi tuntui helpolta, mutta sitten yhtäkkiä kaikki muu iskikin päin naamaa aika kovalla voimalla. Les Mills ei petä koskaan, haha. Vaikutti hyvältä ohjelmalta, enkä malta odottaa, että sen saa käyttöön.
En ole Les Millsin uusien pumppikamojen eli SMARTBARien fanittaja, tykkään enemmän vanhoista pumppivälineistä. Ajattelin etukäteen, että tilaisuudessa käytetään kuntosalin omia välineitä, mutta Les Mills roudaakin omat kamansa Super Q -kiertueelle. 
BP:n core-biisi laudan päällä. LOVE it!
Bodypumpin jälkeen osallistuin heti perään bodystep-tunnille. Olen käynyt tasan kaksi kertaa bodystep-tunnilla: ensimmäisen kerran Suomessa käydessäni tämän vuoden helmikuussa ja toisen kerran reilu viikko sitten, kun olin päättänyt, että hei pitäisikö ruveta ohjaamaan bodysteppia, koska rakastuin siihen ekalla kerralla niin kovasti. Mikäs olisi siis parempi tapa kolmanteen tuntiin kuin saada se huipputason ohjaajilta, joista yksi oli muuten upea Amanda Scales, joka oli kouluttaja attack-koulutuksessani ja joka silloin asetti riman kaikille muille tapaamilleni LM:n kouluttajille niin korkealle, ettei kukaan yllä varmaan edes lähelle. En ole kovin ammattitaitoinen arvioimaan BS ohjelmaa tällä historialla, mutta vaikutti kivalta ja yksi biiseistä oli Britney Spearsin, joten ei voi mennä vikaan. Super Q:ssa tehtiin muuten 104-ohjelman atleettinen versio. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun osallistuin atleettiseen bodysteppiin. Olen ilmoittautunut BS-koulutukseen ja minulle on määrätty atleettiseen versioon kuuluva kappale, joten ehkä ihan hyvä, että pääsin nyt osallistumaan atleettiselle tunnille, vaikka ohjelma onkin eri (minun koulutukseni on vielä 103-ohjelmalla).
Cxworx välineet. Niillä kuntosaleilla, joilla olen ohjannut cxworxia, ei ole LM:n resistance tubeja eli noita kumppareita. Hitsit että tuo oranssi oli jäykkä, se oli likaisuudesta huolimatta aika uusi! :D
Bodystepin jälkeen vuorossa oli cxworx, jonka 23-ohjelma vaikutti hieman helpommin lähestyttävältä kuin nykyinen ohjelma, ja sen jälkeen bodyattack, jota olin odottanut eniten. Rakastan attackia yli kaiken, ja kun ohjaajina toimivat Amanda Scales, Adam Snow Bramski ja Dan Maroun, joista kaikki ovat niin huippuja, että ovat tähdittäneet (tai tulevat tähdittämään tulevia) LM:n attack-videoita, kokemus ei voinut olla muuta kuin loistava. Varjostajana toimi eräs ohjaaja täältä Bay Arealta. En ole koskaan ollut hänen tunneillaan, sillä hän ohjaa vain kaupungeissa, joihin minulla on ihan liian pitkä matka.
BA-ohjaajat. Vasemmalta Lindsay Haskins, joka toimi vain varjostajana, Adam ja hänen takanaan piilossa ja näkymättömissä Dan, sekä oikealla upea Amanda. Tuo lava, jolla he olivat, oli todella hutera ja heittelehti puolelta toiselle koko ajan, kun he liikkuivat. En tajua, miten joku uskaltaa attackoida tuollaisen päällä.
Olin totta kai eturivissä attack-tunnilla ja tietenkin aivan rakastunut uuteen 93-ohjelmaan, vaikka toisaalta siitä oli hiukan vaikea saada selkoa näin vain ekan kerran perusteella. 4-biisi tulee vaatimaan jonkin verran kykyä kontrolloida omia osallistujiaan, mikä osoittautui pieneksi haasteeksi myös näille huipputason ohjaajille. Ei varmaan tarvitse siis itse olla häpeissään siitä, jos joskus lauma ei ihan pysy hanskassa ja tekemässä sitä, mitä sen milloinkin pitäisi tehdä...

Kun pumppi, steppi, cx ja attack oli vedetty kunnialla loppuun, oli vihdoin tunti aikaa vain olla. Nopea pieni snäksi Starbucksista, koska muuhunkaan ei pystynyt. Kummallisesti koko päivä meni yhden proteiinijuoman ja -patukan sekä pienen Starbucksin kahvin ja välipalan voimalla, vaikka takana oli vain ne kolmen tunnin yöunet. En ymmärrä, miten kaverini jaksoi, nimittäin sillä aikaa, kun minä olin stepissä ja cxworxissa, hän veteli Grit-formaatin strength- ja plyo-tunnit läpi, ja jos jokin on tappohommaa, niin Grit-tunnit. Huh.

Tauon jälkeen oli koulutuksen vuoro. Koulutuksessa keskityttiin jokaisen formaatin uusimpaan ohjelmaan eli siihen ohjelmaan, joka juuri oli koettu. 15 minuuttia per formaatti eli ei paljon, mutta sain kuitenkin jonkin verran uutta ajateltavaa.

Koulutuksen jälkeen oli bodycombat-tunti. Kävin aikoinaan Suomessa asuessani combatissa koko ajan ja rakastin sitä tuntia. Tänne muuttaessa combat vähitellen ensimmäisen vuoden aikana jäi, koska tuntien fiilis oli vain liian erilainen täällä, mutta aina välillä olen miettinyt palaamista combatin pariin ja pohtinut, pitäisikö sitäkin joskus kouluttautua ohjaamaan. Super Q:n BC-tunnille osallistuminen sai minut jälleen muistamaan, miksi pidin combatista aikoinaan niin paljon, mutta toisaalta tajuamaan, ettei lajin ohjaaminen ole minun juttuni ainakaan näillä nykyisillä voimavaroilla.
Ihmisiä odottamassa BC-tunnin alkua. Pumppi ja combat vetivät eniten osallistujia, molemmat olivat aika täynnä. Syynä varmasti se, että ne ovat suosituimpia formaatteja, ainakin Bay Arealla, ja ehkä sekin, että combattiin mahtui ihmisiä niin paljon kuin vain halusi, koska välineitä ei tarvittu ja tila oli iso. BP:n kanssa samaan aikaan ei ollut muita tunteja tarjolla, BC:n kanssa yksi grit ja RPM meni päällekkäin.
Combatin jälkeen olisi ollut vielä bodyflow (eli eurooppalaisille bodybalance), johon olin ilmoittautunut. Päätimme kaverini kanssa skipata tämän tunnin, vaikka rauhoittuminen ja venyttely olisi kyllä ollut paikallaan. Tunti olisi alkanut vasta puoli viideltä, ja me halusimme ehtiä pikaisesti suihkuun ja sitten ravintolaan syömään ennen kotimatkaa. Jos olisimme osallistuneet flow-tunnille, emme olisi päässeet kotimatkalle ennen kuin vasta joskus kahdeksan aikaan varmaan. Nytkin kotimatka alkoi vasta hiukan ennen seitsemää illalla.

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, en ehkä lähtisi uudestaan yli 600 kilometrin kotimatkalle sen jälkeen, kun on koko päivän urheillut ja edellisyönä nukkunut vain 3 tuntia sen jälkeen, kun oli vasta päässyt perille yhtä pitkältä tulomatkalta. Fiksumpaa olisi ollut yöpyä kaksi yötä. Emme silti rehellisesti sanottuna yhtään olleet kaverini kanssa sitä mieltä, että olisi kannattanut palata vasta sunnuntaina, koska siinä olisi mennyt koko sunnuntai ihan hukkaan autossa istuen. Ja kaverini oli pakko päästä sunnuntaiksi kotiin, sillä silloin oli äitienpäivä.

Kotimatka sujui onneksi nopeasti, reiluun 6 tuntiin, sillä lähes kukaan ei näköjään autoillut Etelä-Kaliforniasta Pohjois-Kaliforniaan lauantaina illalla ja yöllä. Emme siis juuttuneet ruuhkiin, emme edes suur-Losin alueella. Mutta olimme kyllä aika väsyneitä. Minä ajoin vähän yli puoleen väliin ja sitten kaverini jatkoi. Ajaessani en huomannut väsymystä, mutta sitten kun ei tarvinnut enää olla valppaana, olin lähes nukahtaa paikalleni. Pääsin kotiin hiukan ennen yhtä yöllä. Tarkoitus oli mennä suihkun kautta suoraan sänkyyn, mutta löysin mieheni sohvalta katsomasta leffaa ja syömästä suklaata ja söinkin sitten yhtäkkiä kaikki hänen suklaansa ennätysvauhdissa, koska olin lievästi ilmaistuna nälkäinen. Pitää aina tankata kovan päivän päätteeksi.
Kun puolenyön jälkeen syö suklaata nälkäänsä, aamulla herätessä voi olla varma, että tekee mieli lisää makeaa. Vaadin miestäni lähtemään amerikkalaiselle aamupalalle, koska olin niin väsynyt, että halusin aloittaa päiväni kasalla jenkkipannareita ja 1000 kalorilla. Tai no ei huijata, tässä vaiheessa oli jo lounasaika, ei mikään aamu.
Kaverini kuului muuten juuri siihen sakkiin amerikkalaisia, jotka eivät tunnu kestävän hiljaisuutta kahta minuuttia pidempään. Sekä meno- että paluumatka meni jatkuvassa keskustelussa - myös siinä vaiheessa paluumatkaa, kun olin nukahtaa paikalleni, mutta totta kai jutustelu silloin oli vain kohteliasta, jotta kaverini pysyi hyvin hereillä ajaessaan. Vaikka saan lääkärini mukaan puhua tavallisella äänellä, täytyy silti myöntää, että kun on puhunut ensin 10 tuntia menomatkalla ja sen jälkeen 6 tuntia paluumatkalla ilmastoidussa autossa, huomasin vaikutuksen äänessäni sunnuntaina herätessä ja nyt maksan viikonlopusta kovaa hintaa, kun jälleen joudun pyytämään ihmisiä sijaistamaan tuntejani. Tiedän, että olisi ollut fiksumpaa vain levätä kotona, mutta pakko oli päästä kokemaan Super Quarterly, koska eihän rahojakaan olisi saanut takaisin. Hieno kokemus ja ehdottomasti haluan joskus uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti