Les Mills BODYATTACK® Advanced Instructor Module 1 -koulutus

Tämä postaus on ollut kirjoitettuna lähes kokonaisuudessaan iät ajat, mutta sen julkaiseminen on näköjään vähän jäänyt. Kesäkuussa osallistuin Les Millsin BODYATTACKIN® Advanced Instructor Module 1 -koulutukseen eli tuttavallisemmin AIM1:een. Les Mills tarjoaa Advanced Instructor -koulutuksia jokaiseen formaattiinsa kaksi, AIM1:n ja AIM2:n. Tapa, jolla Les Mills tarjoaa AIM-koulutuksia, on manner- tai maakohtainen. USA:ssa AIM:t on jaettu kahteen eri koulutukseen. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, esimerkiksi Suomessa AIM koulutuksia on vain yksi, mikä tarkoittaa sitä, että AIM1 ja 2 on tungettu samaan koulutukseen. USA:ssa AIM1 kestää vain yhden päivän ja AIM2 kaksi päivää. En tiedä, mikä on AIM:n kesto Suomessa.

AIM1-koulutukseen saa osallistua USA:ssa siinä vaiheessa, kun sertifikaatin saamisesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. Ohjausta olisi siis hyvä olla takana puoli vuotta. Itse en olisi vielä tuolloin puolen vuoden jälkeen ollut valmis syventymään attackin ohjaukseen, ja halusin odottaa ainakin vuoden. Eikä AIM1-koulutuksia olisi varmaan ollut silloin edes tarjolla bodyattackiin, sillä se ei ole suosituimpien LM:n formaattien joukossa Kaliforniassa.

Olin kuitenkin jo sen puolen vuoden jälkeen päättänyt, että heti, kun AIM1 ilmestyy jonnekin lähiseuduille, ilmoittaudun. Juttelin asiasta kanssani samassa Initial Trainingissa eli peruskoulutuksessa olleen kanssa ja hän oli ajatellut samaa. Kuin ihmeen kaupalla koulutus ilmestyikin aika nopeasti tämän keskustelun jälkeen. Ja mikä parasta - kouluttaja oli Amanda Scales, joka oli kouluttajana myös silloin peruskoulutuksessamme. Meitä lähti kolmaskin samassa koulutuksessa ollut, joten kokoonnuimme jälleen yhteen, vuosi Initial Trainingin jälkeen.

Koulutus oli Kaliforniassa kaupungissa nimeltä Chowchilla, älyttömän pienessä kylänpahasessa, joka sijaitsee noin tunnin päässä Yosemiten kansallispuiston eteläpäästä. Täysin random paikka Les Millsin koulutukselle, ajattelimme. Mutta tästä yhden liikennevaloristeyksen kylästä löytyy eräs kuntosali, joka tarjoaa lähes kaikkia LM:n formaatteja ja jonka aikataulu on kattavampi kuin monen Piilaaksossa olevan kuntosalin aikataulu. (Epäreilua!) Tämä sali on kuulemma tilannut monia LM:n koulutuksia aikaisemmin eli emme olleet ainoita, jotka ovat joutuneet lähtemään keskelle ei-mitään.

Chowchilla, kaupunki, jossa on kaksi hotellia, yksi Starbucks, noin kaksi kauppaa ja ainakin 7 pikaruokaravintolaa. Tässä hotellin aulassa oleva yksinkertainen kartta, jossa näkyi koko kylä ja se, mitä siellä on.

Hotellihuoneessa oli kahvia nimellä kahvi. 

AIM1-koulutus oli lauantaina, mutta me menimme kaverini kanssa Chowchillaan jo perjantai-iltana, koska ajomatka San Josesta kesti kuitenkin parisen tuntia. Lisäksi olimme kuulleet, että Amanda oli buukattu ohjaamaan silloinen attackin uusin ohjelma (BA93) tällä koulutuspaikkana toimivalla kuntosalilla perjantaina illalla, ja halusimme ehdottomasti mennä osallistumaan tälle tunnille. Törmäsimme Amandaan jo perjantaina päivällä hotellimme aulassa (Chowchillassa on tyyliin kaksi hotellia) ja hän oli juuri menossa kuuntelemaan BA-musiikkia ja vähän kertaamaan ohjausta ennen tuntiaan. "Oh we're so lucky to know even Master Trainers have to train", totesi kaverini. Vielä onnekkaampia olemme tietäessämme, että jopa Master Trainer kertailee ihan viime hetkellä, vain hiukan ennen tuntiaan. Ei ehkä tarvitse itse hävetä sitä, että joskus vielä vähän parkkipaikalla autossa kuuntelee kappaleita lävitse ja kertailee.

Vaikka näin Amandan ohjaamassa keväällä Super Quarterlyssa, olin unohtanut, miten upeasti hän ohjaa kokonaisen tunnin. Hän ei hypi, hän lentää huoneen halki. Hän saa attackin näyttämään helpolta ja kevyeltä. Puolet tähän iltatunnille osallistujista oli koulutukseen tulevia ohjaajia ja puolet salin normaaleja osallistujia, ja Amanda huomioi ja motivoi kaikkia loistavalla tavalla. Hän näytti low impact -vaihtoehdot upeasti ja sai kaikki osallistujat varmasti tuntemaan olonsa siltä, että attack on juuri heitä varten, oli huone täynnä attack-ohjaajia tai ei.

Chowchillan pääkatu lauantaina päivällä.

Mutta hei takaisin asiaan. Mikä on AIM1-koulutus? Koulutus sisältää formaattikohtaista syvempää tietoa tekniikasta ja ohjauksesta. Tarkoitus on saada kattavampi käsitys siitä, mikä on essence of bodyattack. AIM1-koulutus kestää koko pitkän päivän, aamukahdeksesta iltakuuteen, ja jokainen minuutti käytettiin.

Aivan kuten Initial Training, AIM1-koulutus keskittyy tiettyyn ohjelmaan. Tässä minun AIM:ssani käytettävä ohjelma oli bodyattackin ohjelma numero 92. AIM1:stä varten jokaiselle ohjaajalle määrätään yksi kappale, mutta kappaletta ei ilmoiteta etukäteen niin kuin Initial Trainingissa. Koulutukseen mentäessä pitää olla valmis ohjaamaan mikä tahansa kappale tästä tietystä ohjelmasta.

Kun AIM:n aika tuolloin kesäkuussa tuli, olin totta kai ajat sitten jättänyt 92-ohjelman taakseni ja siirtynyt takaisin vanhoihin ohjelmiin ja ohjelmien välisiin miksauksiin. Viikkoa ennen AIM:a minun piti uudelleenopetella 92:n koreografia. Vedin ohjelman jopa kahdesti lävitse omilla tunneillani. En varmaan enää koskaan koske 92-ohjelmaan, niin kurkkuani myöten olen nyt täynnä sitä. :D

Kouluttaja Amanda oli opetellut tervehdyksen jokaisen osallistujan omalla äidinkielellä.

Koulutus oli täynnä, meitä oli 16 osallistujaa. Suurin osa oli eri osavaltioista, yksi jopa rajan takaa Meksikosta. Päivän alussa Amanda nimesi jokaiselle sen oman kappaleen, joka piti ohjata kaksi kertaa päivän aikana. Me kysyimme häneltä, miten hän päättää, kenelle antaa minkäkin kappaleen. Hän kertoi, että hänellä on kohtalaisen hyvä muisti - monet meistä hän muisti Initial Trainingeista tai muualta - ja että hän pyrkii antamaan sellaisen kappaleen, joka ei ole lainkaan samanlainen kuin se kappale, joka jokaisella on ollut Initial Trainingissa. Minulla oli aikoinaan 6-kappale eli juoksukappale Initial Trainingissa. Olen parhaimmillani attackissa aerobic-kappaleissa, sekä omasta että myös mentorini mielestä. Amanda antoi minulle siis totta kai power-kappaleen, 9-biisin. Sinänsä harmi, että 92-ohjelman 9-biisi on erilainen kuin attackissa ennen on ollut: siinä pitää astua itse pois liikkeitä tekemästä ja mennä coachaamaan osallistujia, mikä on todella harvinaista attackissa (yleensä lähinnä vain 7-biisissä saa tehdä näin). Olisin voinut vetää mieluummin kappaleen, jossa minun pitää itse tehdä koko ajan, mutta samapa tuo kai lopulta oli, koska kappaleita ei ohjattu kokonaisuudessaan.

Chowchillan pääkatu toiseen suuntaan. 

AIM1 oli huomattavasti fyysisempi kokemus kuin minä tai moni muu oli odottanut. Jo esittelyjen aikana aloimme liikkua. Sitten tulikin jo pieni koetus nimeltä BODYATTACK Battle of 300s. Meidät jaettiin viiden hengen ryhmiin (yhdessä oli 6), ja jokaisen ryhmän piti tehdä 100 burpeeta, 100 punnerrusta ja 100 attackin single kick -liikettä. Jokaisen ryhmän piti saada suoritettua nämä kaikki yhteensä 300 liikettä mahdollisimman nopeasti. Kyseessä oli siis leikkimielinen kilpailu. Minun ryhmässäni jokainen veti yhtä liikettä kerrallaan 20 kertaa. Emme muuten voittaneet.

Tämän haasteen jälkeen ohjasimme kappaleemme ensimmäisen kerran. Kappaletta ei ohjattu kokonaan kertaakaan, vaan ohjaus sisälsi noin pari ensimmäistä minuuttia, minkä perusteella Amanda antoi palautetta. Kenellekään ei määrätty 5-kappaletta (punnerruksia ja (askel)kyykkyjä) eikä core- tai venyttelybiisiä. Koska meitä oli 16 osallistujaa, kaksi eri ohjaajaa sai aina saman kappaleen. Vedimme siis määrätyt kappaleet läpi kahdesti, mutta jokaisen ohjaus kesti siis vain sen pari ensimmäistä minuuttia. Mutta kuten todettua, sain 92-ohjelmasta todellakin tarpeekseni tämän koulutuspäivän aikana.

Minä sain 9-kappaleeni perusteella palautetta muutamasta tekniikka-asiasta (joista mikään ei tullut yllätyksenä, tiedostan puutteeni aika hyvin), mutta myös äänenkäytöstäni, mikä on hyvin ajankohtainen asia minulle. Bodyattackin erilaiset kappaleet tulee ohjata erilaisella äänellä ja tavalla. Tiedän tämän ja olen aiemmin ohjannutkin sillä tavalla, mutta vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista ja olen tainnut huomaamattani luisua tapaan, jossa en täysin selkeästi enää muuta koko olemustani uudenlaisen kappaleen alkaessa. Niin kuin sanoin, attackin aerobic-puoli on vahvuuteni, ja palautteeni olikin, että minun pitää muuttaa "wuhuu-asenteeni" enemmän voimakkaaksi "power-asenteeksi". Toki ääniongelmillani oli vaikutusta. Olen joskus ohjannut power-kappaleita hyvinkin voimakkaalla äänellä, mutta viime aikoina en ole enää pystynyt. En tietenkään maininnut ongelmistani mitään koulutuksessa. En mennyt sinne valittamaan, vaan oppimaan uutta.

Ohjauksen lisäksi AIM1-koulutus sisälsi paljon teoriaa bodyattackin syvimmästä olemuksesta eli essence of bodyattackista. Les Mills tekee tutkimuksia siitä, mitä ihmiset odottavat, kun he menevät tunnille. Tämä on tärkeää tietoa ohjaajalle, sillä ohjaajan tarkoitus on saada ihmiset tulemaan takaisin. Jokainen attack-tunti pitää myös vetää oikealla tavalla, jotta essence of bodyattack tulee esiin ja jotta LM:n kriteerit täyttyvät. Meni minne päin maailmaa tahansa, LM:n tuntien pitäisi aina olla samanlaisia, sisältää samat jutut ja täyttää tietyt kriteerit.

Miten 007 eli James Bond liittyy Les Millsiin ja bodyattackiin? Avainsana on lovemark (termin on kehittänyt Kevin Roberts, jolla ei ole mitään tekemistä LM:n kanssa). Kun ihminen menee katsomaan 007-leffaa, hän olettaa näkevänsä ja kokevansa tiettyjä elementtejä. Samaa pätee siihen, kun ihminen menee LM:n jumppatunnille.

Ohjauksien ja teorian lisäksi koulutus sisälsi myös tekniikkaosion, mitä olin odottanut eniten, sillä olen tekniikkanatsi, vaikka omassa tekniikassani onkin paljon parantamisen varaa. Tai ehkä juuri sen takia olen tekniikkanatsi? Kävimme 92-ohjelmassa olevia kappaleita ja liikkeitä lävitse. Turvallisuus on LM:n tunneilla aina ykkösasia, ja me ohjaajat teimme harjoituksia, joissa keskityimme hyvään ryhtiin, oikeanlaiseen pakaroiden aktivointiin ja polven asentoon sekä oikeanlaiseen juoksutekniikkaan. Olivat muuten vaikeita harjoituksia. Yksi harjoitus oli sellainen, missä piti nojata seinään ja siitä nostella jalkoja suorana ylös single kick -potkuihin. Ei todellakaan helppoa. Takareisiäni kiristää edelleen, kun vain mietin tuota liikettä.

Yhtä harjoitusta olin odottanut eniten, sillä olin kuullut siitä etukäteen: ryhtiteippausta. Moni kärsii ongelmasta, joka on minulle liiankin tuttu: olkapäät kääntyvät eteen ja rinta putoaa alas huonoon ryhtiin. Itse kiinnitän paljon huomiota ryhtiini, kun ohjaan, mutta "tavallisessa elämässä" tämä helposti unohtuu. Bodyattackissa ryhti on kaikki kaikessa. Oikeanlaisen ryhdin löytääksemme teippasimme koulutuksessa jeesusteipillä selkään ristikuvion: olkapäästä lapojen alapäähän. Teippi ei tietenkään pitänyt ryhtiä yllä, mutta jos olkapäät kääntyivät eteen, teippi alkoi kiristää, joten se todella auttoi hyvän ryhdin ylläpitämisessä. Oli hauska huomata, miten kaikki yhtäkkiä seisoivat ja istuivat hirveän ryhdikkäinä, kun teipit laitettiin paikoille. Vaikutus oli selkeä.

Tässä ei kiinnitetä teippejä, vaan tuhotaan LM:n jumppapaitoja Amandan puumerkeillä.

Teippi selässä alettiin sitten tehdä liikkeitä. Ensin oli hover- eli lankkuharjoitus: meidät jaettiin pareihin ja vuorotellen piti mennä lankkuun ja pari sitten asetteli selkään pitkän viivottimen, joka meni päästä ristiselkään. Viivotin ja teipit auttoivat pitämään ryhdin, sillä monesti ja monella lankussa yläselkä alkaa pyöristyä. Lankkua piti pitää muistaakseni viisi minuuttia, mutta saattoi olla neljäkin. Minulle tuli tästä harjoituksesta aikamoiset flashbackit cxworx-koulutukseen, jossa haaste oli pitää lankku 5 minuuttia. Onnistuin silloin hyvin ja nytkin jaksoin, mutta ei se mitään kivaa ole.

Lankun jälkeen aloimme käydä lävitse uudelleen attackin liikkeitä, nyt ne teipit selässä. Voi että miten paljon haasteellisempia yksinkertaisetkin liikkeet olivat, kun piti ylläpitää hyvää ryhtiä, jottei teippi kiristyisi. Hiki nousi pintaan nopeasti, mikä valitettavasti aiheutti sen, että jeesusteippi alkoi irtoilla.

Minä tykkäsin teipeistä kovasti. Normaalisti tuntikausien seisoskelu ja istuskelu lattialla tuollaisessa koulutuksessa aiheuttaisi minulle kunnon hartiakivut, mutta kun pidin teippiä niin kauan kuin se pysyi, huomasin, miten särky väheni. Ja kun teipit otti pois, oli aika vapautunut olo ja hartiat pysyivät kuin itsestään oikealla paikallaan. Ainakin hetken. Haluan teipata selkäni tästä lähtien aina, kun lähden harjoittelemaan attackia. Loistava tapa kiinnittää huomiota omaan ryhtiin!

Tekniikkaharjoittelu ja kunnon ryhdin ylläpito vei paljon voimia, mutta fyysisyys vain jatkui. Meillä oli pieni kuntopiirityyppinen kiertoharjoittelu, jossa oli eri pisteitä eri liikkeillä. Liikkeet olivat tuttuja attackista, esimerkiski burpeita kerähypyillä, suoria hyppyjä, punnerruksia taputuksilla ja kaikkea muuta raakaa. Työskentely tapahtui pareittain: toinen veti 20 sekuntia ja toinen motivoi vieressä, sitten vaihdettiin. En muista, kuinka kauan tätä tehtiin, mutta ikuisuudelta se tuntui.

Amanda on paitsi upea bodyattackoija, myös hauska tyyppi. Perjantai-iltani hän oli bongannut kaupasta nämä ja toi ne minulle lauantaina, koska jostain syystä hän halusi antaa minulle lempinimen Hannabanana. Initial Trainingissa hän sanoi haluavansa aina nimeni lausuessaan sanoa Hannah Montana, joten askel parempaan suuntaan tämä banaani. :D 

Pitkän fyysisen osuuden jälkeen palattiin taas teoriaan, ja lopulta loppuillasta oli vuorossa päivän toinen ja viimeinen ohjauskerta. Ensimmäisestä palautteesta oli pitänyt ottaa oppia ja päivän opetukset piti osata siirtää käytäntöön. Ohjasimme jälleen jokainen sitä omaa kappalettamme pari minuuttia. Otin aamun palautteesta opikseni ja vedin kuuluville sellaisen voimakkaan power-kappaleeseen sopivan äänen ja asenteen, että näin muutaman muun ohjaajan ilmeistä selkeästi sen, että olin täysin erilainen kuin aamulla olin ollut. Kunhan saan ääneni kuntoon, täytyy aktiivisesti alkaa miettiä sitä omaa olemusta ja oikeanlaisen äänen käyttöä. Jos nyt saan ääneni joskus kuntoon. Välillä tuntuu siltä, että olen uponnut suohon, josta en pääse enää ylös.

Toisen ohjauskerran aikana oli selvästi jo näkyvillä, miten väsyneitä kaikki olivat. Mikä ainakin erottaa attackin ohjaajan tavallisesta osallistujasta? Se, että ohjaaja uskaltaa ottaa sen low impact -vaihtoehdon siinä vaiheessa, kun tekniikka alkaa pettää tai kun väsyttää vain liikaa. Sanon aina omille osallistujilleni, ettei low impact ole ollenkaan huonompi vaihtoehto. Bodyattack on aina high intensity workout, teki mitä tahansa liikettä kummalla tahansa vaihtoehdolla. Itse asiassa joskus jollekin low impact olisi jopa parempi tapa saada turvallinen ja hyvä treeni, mutta jostain syystä harva uskaltaa ottaa sitä vaihtoehtoa.

AIM1-koulutuksesta ei saa arvosanaa Initial Trainingin tavoin eikä sen jälkeen tarvitse tehdä videota. Opitut uudet asiat pitää vain itse sisäistää ja uusia opetuksia pitää alkaa ottaa mukaan omaan ohjaukseensa. Jos kaiken vain unohtaa mielessään, ei voi kehittyä.

Arvostelulomake ja edistyneen ohjaajan käsikirja, jota en muuten vieläkään ole lukenut kokonaan. Tekniikkani ei ollut Yes, sillä korjattavaa oli, kun kerta ollaan jo AIM1-tasolla, muttei se ollut myöskään No.  Ylipäänsä Amanda antoi kaikille niin paljon tekniikkakorjauksia, että on jopa vähän vaikea uskoa, miten paljon tekniikkaa attackin taustalla on.

AIM2-koulutukseen osallistumiseen ei ole annettu minimiaikarajaa. Siihen voi mennä heti, kun siltä tuntuu tai voi olla menemättä - sekä AIM1 että AIM2 ovat täysin vapaaehtoisia täällä USA:ssa; en tiedä, miten muualla on. AIM2 koulutus ei ole formaattikohtainen AIM1:sen tapaan, vaan AIM2-koulutuksessa voi olla sekaisin esimerkiksi bodypumpin, bodycombatin ja bodyattackin ohjaajia, sillä siellä ei enää keskitytä tekniikkaan, vaan ainoastaan ohjaukseen ja coachingiin. Minä uskon, että aion joskus mennä AIM2:een, mutta en todellakaa koe olevani siihen valmis vielä pitkään aikaan.

Maksoiko joku työnantajani minulle tämän koulutuksen? Ei. Saanko enemmän palkkaa tunneistani nyt, kun olen vähän advanced? En. Miksi sitten menin? Koska rakastan bodyattackia ja sen ohjaamista. Koska se on elämäni. Koska jos saisin tehdä vain yhtä asiaa koko loppuelämäni, saattaisin hyvin valita attackoinnin. Koska autiolle saarelle ottaisin mukaan attack-musiikkikokoelmani. Koska attack on vain parasta. (Tässä kohtaa minua alkaa lähes itkettää. Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa. Tällä hetkellä en ole attackoinut neljään viikkoon, enkä tiedä, mitä vammajalkani tulee sanomaan, kun alan juosta ja hyppiä sen kanssa.)

Muutama muu ohjaaja koulutuksessa puhui siitä, miten heidän puolisonsa tai kaverinsa eivät ole ymmärtäneet, miksi he haluavat osallistua koulutukseen, josta pitää itse maksaa $129 ja joka ei johda edes palkankorotukseen. Kaikkien vastaus oli ollut samanlainen: "Because of passion."

Näihin tunnelmiin! Meemin (ja kirjoitustaidottoman ihmisen) lähde tuntematon.