torstai 1. joulukuuta 2016

Sotku uuden ajokortin saamiseksi, Vol 2.

Vol 1 -postaus luettavissa täällä.

Tänään koitti 1. joulukuuta ja päivä, jolloin ajokorttini voimassaoloaika umpeutui. Uutta ei tietenkään ole vielä tullut postissa; postitinhan hakemukseni vasta vajaa kuukausi sitten. Ei auttanut kuin lähteä DMV:n (Department of Motor Vehicles) toimistolle hakemaan väliaikaista ajolupaa. Jos ei ole voimassaolevaa ajokorttia, liikennevakuutus ei ole voimassa, joten ei parane ajella ilman asianmukaisia papereita.

Menin Los Gatoksen, etelässä sijaitsevan pikkukaupungin DMV:n pisteeseen. Siellä ajoimme ajokokeemme, koska olimme kuulleet, että siellä on helppo ajokoe. Periaatteessa toimisto ei ole kaukana, reilun 20 kilometrin päässä, mutta koska olin liikkeellä ruuhka-aikaan, olisi ehkä voinut miettiä toisenkin kerran sitä, minkä DMV:n toimipisteen valitsee tällä kertaa, kun asia on pieni eikä sisällä ajokoetta. Niitä DMV:n toimipisteitä olisi nimittäin lähempänäkin (tosin ruuhka-aikaan joka suunta on tukossa, joten samapa tuo). Oli kuitenkin helppoa mennä sinne, missä on jo ollut.

DMV aukeaa kahdeksalta. Ajomatkani toimistoon kesti noin puoli tuntia ja olin paikalla vajaa 10 minuuttia ennen kahdeksaa. Oven edessä oli noin parisenkymmentä ihmistä odottamassa. Työntekijä jakoi lomakkeita, jotka piti täyttää jonossa ennen toimiston aukeamista.
Lomakkeen täyttöä jonossa. Ainoa kuva, jonka otin ja siitäkin tuli näköjään ihan epäselvä. Minulla oli hanskat mukana siltä varalta, että jonossa ulkona pitäisi odottaa kauan, mutta eipä tullut tarvetta. Takanani oleva nainen oli tavallisissa sisävaatteissa ja jonossa oli myös yksi mies sortseissa ja pari t-paidassa. Asteita taisi olla +6. Selvästi vain suomalainen osaa pukeutua oikealla tavalla...
Kun toimisto aukesi, jono ensimmäiselle vastaanottotiskille kulki niin nopeasti, että hyvä, että ehdin täyttää lomakkeeni valmiiksi. (Ensimmäinen kynä ei edes toiminut kunnolla, jouduin pyytämään uuden kynän.) Jos lappu ei ollut valmiiksi kokonaan täytetty tiskille mentäessä, jonosta olisi pitänyt astua sivuun. Minun vuoroni tiskille tuli siinä vaiheessa, kun muutama raksi vielä puuttui. Vedin allekirjoitustani lappuun siinä samalla, kun työntekijä oli jo tarttunut siihen. Lomake tuli kuitenkin asiallisesti valmiiksi ja sain käteeni odotusnumeron.

En ehtinyt edes istumaan penkeille ennen kuin vuoronumeroni jo tuli. Huh mitä tehokkuutta DMV:ltä, puljulta, joka on tunnettu hitaudestaan ja tuntien odotusajoista! Selitin asiani: ajokorttini umpeutuu tänään, olen hakenut uutta, mutten ole vielä saanut sitä. Virkailija tarkisti paperini, jotka todistavat laillisen maassaolostatukseni, ja passini. Sitten hän kysyi, koska olen postittanut hakemukseni ja sanoi, että tietokoneella on merkintä siitä, että Legal Presence -yksikkö aikoo käsitellä hakemukseni joulukuun alussa. Tämä yksikkö on siis se, jonne faksasin paperini ennen kuin postitin niitä minnekään, mutta yksikkö ei suostunut auttamaan minua marraskuussa, koska ajokorttini umpeutui vasta näin joulukuussa. Yritin selittää tälle toimiston virkailijalle, että kyseessä on kaksi eri asiaa: olen postittanut hakemukseni, mutta myös yrittänyt pyytää Legal Presence -yksikköä käsittelemään hakemukseni nopeasti, mitä he eivät tehneet. Työntekijää ei tuntunut kiinnostavan näin yksityiskohtainen ongelma. Hän ilmoitti uuden kortin tulevan postissa sitten, kun hakemukseni on käsitelty muualla. Tämän jälkeen hän suoritti minulle nopean näkötestin, koska käytän silmälaseja/piilareita ja käski minut valokuvajonoon.

En käsitä, miksi uusi valokuva otettiin. Jos uusi ajokorttini olisi tullut ajoissa postissa, en koskaan olisi joutunut nyt käymään toimistolla, eikä uutta valokuvaa näin ollen olisi. Uuteen korttiin olisi tullut vanha kuva. Mutta näköjään jos toimistolle menee, kuva otetaan. Onneksi valokuvajonossa oli vain kaksi ihmistä ennen minua. Odotusaika noin 2 minuuttia.

Sitten menin uudelleen samalle tiskille, tosin virkailija oli toinen. Hän lätkäisi käteeni väliaikaisen ajoluvan ja sanoi sen olevan voimassa kaksi kuukautta, vaikka siinä ajolupapaperissa lukee luvan olevan voimassa helmikuun loppuun saakka. Yritin vielä tarkistaa, eikö tämä ole voimassa kolme kuukautta, mutta virkailija toisti uudelleen voimassaoloajan olevan kaksi kuukautta. Minun käsitykseni siitä, kuinka monta kuukautta joulu-, tammi- ja helmikuu muodostavat, on siis eri kuin DMV:n.

Sitten yritin vielä kysyä uudelleen, mikä merkintä tietokoneella on Legal Presence -yksiköstä ja että onko hakemukseni muka käsittelyssä jossain vai pitäisikö minun soittaa sen perään. Tähän virkailija vastasi: "Didn't she (*osoitti vieressä istuvaa toista virkailijaa, joka auttoi minua ensimmäisenä*) already explain this to you?" Sitten virkailijat yhdessä sanoivat, että kyllä se kortti sieltä sitten tulee postissa eikä minnekään tarvitse soitella. DMV:llä ei kannata kysellä liikoja.

Ongelmahan tässä nyt vain on se, että huolimatta siitä, mitä tietojärjestelmässä mahdollisesti lukee, Legal Presence -yksikkö ei tee hakemukselleni yhtään mitään. Tiedän sen, koska he sanoivat minulle puhelimessa marraskuussa, että voin soittaa joulukuussa uudelleen, jolloin he ehkä voivat auttaa, mutta vain jos soitan. Ja varmaan pitäisi faksata ne kaikki paperit taas uudelleen. En jaksa ymmärtää, miksi hakemus uutta ajokorttia varten pitää postittaa jonnekin, jos kerta homma ei sillä tavalla ole selvä. Miksi tämän puljun byrokratia on niin hidasta?!

Toki voisin vain odottaa, että korttini tulee postissa. Mieheni odotti omansa kohdalla pari kuukautta, eikä mitään tapahtunut, joten en suhtaudu kovin luottavaisin mielin. On siis varmaan pakko soittaa Legal Presence -yksikköön ja katsoa, josko he näin joulukuussa voisivat laittaa pari tikkua ristiin.

Huvittavaa on toki myös se, miksei hakemustani voida käsitellä yksinkertaisesti tuolla toimistossa juuri silloin, kun siellä olen kaikkien papereideni kanssa hakemassa väliaikaista lupaa. Mieheni oli samassa tilanteessa kysynyt, eivätkö virkailijat voi todeta paperien perusteella, että uusi kortti voidaan myöntää ja laittaa sellaisen tilaukseen, mihin hän oli saanut tylyn vastauksen "ei". (Välihuomautus: koko uusimisprosessi varmasti jotenkin onnistuu myös toimiston kautta, jos tekee jotain taikatemppuja, mutta DMV:n lähettämän virallisen kirjeen ohjeistus on, että hakemus postitetaan ja that's it.)

No mutta joka tapauksessa minulla on nyt väliaikainen ajolupa helmikuun loppuun saakka. Olin ulkona DMV:n toimistosta noin 15 minuuttia yli kahdeksan. Vartti DMV:llä, huhuu! Aikamoinen ennätys! Kannattaa selvästi mennä ajoissa.

Kotimatka kestikin sitten 45 minuuttia aamuruuhkassa. Ehkä ensi kerralla voisi harkita jotakin toista DMV:n pistettä...
Kävin tänään kaverini kanssa syömässä korealaista ruokaa. Todella hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti