sunnuntai 20. elokuuta 2017

Takana kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla

Postauksen otsikko herättää varmasti monissa vahvoja tunteita, niin puolesta kuin vastaan. Niin minussakin. En ole koskaan seurannut tietynlaista ruokavaliota, vaan ajatellut, että "kaikkea kohtuudella" (tosin en ole elänyt ihan tämän opin mukaisesti, haha) ja että kunhan ei liho, asiat ovat kohtalaisen hyvin. Vähähiilihydraattista ruokavaliota olen aina kummaksunut - miksi kukaan haluaisi elää syömällä kauheat kasat pelkkää proteiinia? Viime vuonna ennen kiitospäivää kokeilin yhden Les Millsin puhdistushaasteen avulla vähähiilihydraattista dieettiä kahden viikon ajan, enkä vakuuttunut. Olin niin väsynyt, etten jaksanut kääntää edes auton rattia, ja siinä kunnossa piti ohjata lukuisia omia tunteja. Tuomitsin vähähiilihydraattisen ruokavalion epäsopivaksi minulle, joka liikkuu, ellen jopa kaikille, jotka liikkuvat. Sitä paitsi kun hiilarit toi takaisin ruokavalioon, pöhötys ja kilot palasivat. Ihan hullun hommaa siis, totesin, ja ajattelin, etten enää koskaan ryhdy moiseen kidutukseen.

Noh, nyt olen ollut kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Koska ammattilainen on käskenyt. Otan osaa ryhmäohjelmaan nimeltä 90 Days Challenge. Ohjelmaa myy TeamEvansFit, joka on Jeremiah Evansin yritys. Nimi ei varmasti sano mitään kenellekään muulle kuin Les Mills -ohjaajille. Evans on tunnettu Les Mills -videoista. Hänellä on mm. urheilu- ja ravintopuolen vankka yliopistokoulutus, liikunta- ja ravintoalan yhdysvaltalaisia sertifikaatteja ja yli 10 vuoden kokemus personal trainingista sekä tietenkin oma pitkä urheiluhistoria.

Mitä on kokeiluni taustalla?


Palataanpas hiukan taaksepäin. Mikä ajatus muhii mielessäni, kun olen ryhtynyt tällaiseen haasteeseen? Alkukesästä kyllästyin lopullisesti noidankehään, jossa olen elänyt jo aivan liian pitkään: olen ollut liian väsynyt, unohtanut kaikki omat treenini ja elänyt pelkästään ohjausteni varassa (pahin virhe, jonka ryhmäliikunnanohjaaja voi tehdä!); olen syönyt liian vähän ja huonoa perusruokaa ja sitten kompensoinut energiavajettani päivittäisellä herkuttelulla; kehno ruokavalio on aiheuttanut vieläkin väsyneemmän olon; ja siitä sitten palataan kehän alkuun ja kuvio toistuu.
Tekemässä omaa käsitreeniä asuintalomme kuntosalilla ennen omaa työkeikkaani, koska 90 Days Challenge käski. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi harrastanut liikuntaa kotisalillani. 
Olen tiedostanut ongelmakohtani pitkään, muttei se ole tarkoittanut sitä, että olisin jaksanut katkaista kierteen. Myös terveyteni kanssa kokemat vastoinkäymiset ovat vähentäneet motivaatiotani, vaikka kuvion olisi ehkä kannattanut olla päinvastainen. Nyt kuitenkin vihdoin päätin kokeilla, josko saisin muutoksia aikaiseksi. Realistina tiesin, etten ehkä ilman ulkopuolista motivaattoria saa muutettua mitään. Tarvitsin myös kipeästi vinkkejä omaan treeniin. Yksityiseen personal traineriin en kuitenkaan kokenut olevani valmis, jotenkin sellainen tuntui liian isolta. Sitä paitsi halusin ehdottomasti myös ravintopuolen suosituksia, eikä silloin pelkkä PT riittäisi, vaan pitäisi olla joku, joka on myös licensed nutritionist.

Päädyin siis Evansin ohjelmaan, joka alkoikin sopivasti juuri tässä elokuussa. Kyseessä ei ole yksilöllinen ohjaus, vaan 30 henkilön sosiaalinen ryhmä, jota Evans valmentaa sosiaalisen median ja sähköpostin välityksellä. Ryhmässä treenataan kovaa ja tosissaan ja katsotaan tarkasti, mitä syödään, näin lyhyesti tiivistettynä. Nimensä mukaisesti homma on haaste ja muuten isolla H:lla.
Käytännössä teen kaikki omat treenini omien ohjausteni jälkeen. Saankin siis viikossa treenata kolmella tai neljällä eri kuntosalilla. Näissä maisemissa tein vatsalihasliikkeitä. Kyseessä on hyvin kallis ja arvostettu sali, jonka tiloissa kelpaa liikkua. Koska olen vakituinen ohjaaja, saan käyttää tiloja ilmaiseksi. Ikinä aiemmin en vain ole käyttänyt. 

Tällaiselta näyttää vähähiilihydraattinen ruokavalio


Siirrytäänpäs takaisin siihen vähähiilihydraattiseen (VHH) ruokavalioon. Haaste alkoi 10 päivän metabolic resetilla eli ruokavaliolla, josta karsittiin kaikki turhat hiilihydraatit pois. Ainoat hiilarit tulivat kuitupitoisista, vähähiilihydraattisista kasviksista, käytännössä vihreistä kasviksista. Olen syönyt kananmunia, kanaa, valkoista kalaa, kalkkunan jauhelihaa, sieniä, pinaattia, lehtikaalia ja paljon vihreitä kasviksia sekä muutaman mantelin päivässä. Päälle ravintolisät. Siinä kaikki. Minun osaltani metabolic reset -vaihe kesti muuten käytännön syistä 11 päivää.

10 päivän tiukan kuurin tarkoituksena oli saada kehosta pois turhat glykogeenivarastot, jotta kroppa alkaisi käyttää energianlähteenään rasvaa.
Ruoan valmistaminen ja aterioiden kokoaminen etukäteen on mielestäni avain onnistuneeseen tiukkaan ruokavalioon. 
Nämä kasvikset tulivat tutuiksi.
Nälkä ei 10 päivän aikana tullut, sillä tällainen annos oli esimerkiksi ihan vain välipalana lounaan ja päivällisen välissä. Kalkkunan jauhelihaa löytyy tuosta aika kiitettävä määrä. 


Mitä kropassani tapahtui ja miltä minusta on tuntunut vähähiilihydraattisen kahden viikon aikana


Koska olin aiemmin kokeillut VHH-dieettiä, tiesin, mitä odottaa vähähiilariselta ruokavaliolta, enkä odottanut sitä innokkaana. Onneksi Evans antoi ryhmälle tieteen ruokavalion takana, mikä paransi motivaatiotani huomattavasti. Hän oli kirjoittanut auki, mitä kropassa tapahtuu minäkin päivänä, kun turhat hiilarit jätetään pois. Joka kerta, kun voin pahoin ja väsyneesti, palasin katsomaan faktapommia todetakseni oloni olevan "normaali". Siitä sai vähän apua.

VHH-ruokavalio on aiheuttanut minussa paljon oireita. Jokainen ihminen on erilainen ja kokee hiilarittomuuden vaikutukset yksilöllisesti. Minä lähdin haasteeseen niin sanotusti isolla pudotuksella ja täysin seinästä: olin vetänyt hiilareita ja herkkuja ihan viimeiseen päivään saakka. Mistään kevyestä aloituksesta ei siis ollut tietoakaan. Ehkä sen takia kroppani ja mieleni ovat oireilleet voimakkaasti.

Ensimmäinen viikko oli kamala, eikä toinen välttämättä yhtään helpompi


Ensimmäinen päivä, maanantai, sujui kevyesti. Olin edellisenä päivänä vetänyt kasan thai-ruokaa, joten olihan siinä kiva keventää. Omat tunnit ja haasteeseen kuuluva oma treeni sujuivat sutjakkaasti. Tiistaina alkoi vähän väsyttää. Bodyattackin ohjaaminen tuntui kohtalaisen työläältä. Cxworx vasta kamalaa olikin. Ohjausteni jälkeen tekemä oma treenini loppui lähes siihen, etten vain yksinkertaisesti kyennyt enää (tein kyllä kaiken). Kolmantena päivänä eli keskiviikkona alkoi väsyttää jo toden teolla, enkä meinannut päästä ylös keittiönpöydän äärestä sen jälkeen, kun olin saanut syödä aamiaiseksi vain kananmunia, sieniä ja kasviksia. Bodypumpin ohjaaminen ja oma treeni päälle, ja olin kuin kuoleman oma koko loppupäivän. Torstaina olotila paheni. Se oli neljäs päivä ja ehdottomasti pahin päivä. En saanut muodostettua kunnollisia lauseita bodypump-tunnillani ja tunsin olevani aivan loppu. En koskaan halua kokea sellaista uudelleen. Perjantaina helpotti, kunnes sitten lauantaina ja sunnuntaina eli 6. ja 7. päivä olivat taas pahoja. Herätessä ei ollut energiaa ja tuntui kuin en olisi nukkunutkaan (enkä oikeastaan paljon ollutkaan, siitä lisää alempana).
Kerran oli pakko syödä lounasta ohjausteni ja oman treenin välissä. Kuntosalin seinät ovat oranssit, siksi omituinen valaistus. Oli muuten todella surullinen lounashetki, enkä tuntunut saavan ruoasta yhtään lisää energiaa, kun ei siinä ollut hiilareita.
Toinen eli tämä nyt päättynyt viikko on myös tuntunut hyvin väsyttävältä. Ohjaukset ja omat treenit eivät ole kulkeneet edelleenkään kovin energisesti, tosin onneksi osaan feikata omia tuntejani ohjatessani eivätkä osallistujani tiedä mitään, haha. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin huomata, miten kehoni selvästi hiukan tottui siihen, ettei se saanut hiilareita eikä niitä herkkuja, joilla yleensä olen kroppani tankannut. Keskiviikkona tuntui helpottavan. Sitten valitettavasti sotkin kroppani juomalla kahvia, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä nukuin kaksi tuntia. Sen jälkeen olikin sitten vaikea tietää, mikä väsymys johtui mistäkin. Myös seuraavana yönä unitunteja kertyi vain viisi, joten univelka jatkui. Univaikeudet muutoinkin ovat olleet koko tämän kahden viikon aikana todella iso ongelma minulle, joten ylipäänsä on vaikea sanoa, miksi olen ollut niin väsynyt. Toisaalta hiilarittomuus aiheutti minulle univaikeuksia, joten oikeastaan sitä voi syyttää.
Kahvi, joka sotki nukkumiseni entistä pahemmin. Itsekurini on muuten sittenkin parempi kuin luulin: tapasin kaverini kahvilla ja hän joi hyvän näköisen smoothien, mutta minä join vain mustaa jääkahvia ilman maitoa ja makeutusta ja minä muuten inhoan kahvia mustana. 
Tämä viikonloppu ei ole tuonut helpotusta. Oloni on vain kertakaikkiaan hyvin vetämätön. Toistaiseksi en ole saanut lisää energian tunnetta, mitä moni kuvaa tapahtuvan, kun hiilarit ja etenkin sokeri jätetään pois. Toisaalta takana on vasta kaksi viikkoa - muutos varmasti ottaa aikansa.

Kahden viikon aikana olen läpikäynyt paljon sivuvaikutuksia, sekä huonoja että hyviä. Alla niitä.

Negatiiviset sivuoireet


Jos googlettaa VHH-ruokavalion sivuvaikutuksia, minä koin varmaan useimpia niistä. Kävin läpi esimerkiksi näitä:

  • Väsynyt ja täysin energitön olo. Kropassani ei ole tuntunut olevan paljon energiaa liikuntaan. Siitä huolimatta olen totta kai ohjannut omat tuntini ja niiden lisäksi vääntänyt haasteeseen kuuluvat omat treenit. Liikuntaa on tullut vajaa 15 tuntia viikossa. Intensiteetti on tosin ollut paikoitellen turhan matala.
  • Nukahtamisvaikeudet ja unihäiriöt. Olen aina ollut huono nukkumaan ja nyt ongelmani ovat paisuneet potenssiin miljoona. Ensimmäisen viikon aikana heräsin joka yö ensin kahden ja kolmen välillä ja sitten uudelleen viiden aikoihin. Joka ikinen yö. Toisen viikon aikana heräsin jälleen kahden aikoihin, mutten välttämättä enää joka yö myöhemmin uudelleen. Yleensä heräsin järkyttävään vessahätään.
  • Lisääntynyt tarve käydä vessassa. Ks. ylempi.
  • Edellisestä huolimatta kuitenkin myös ummetus. TMI?
  • Jatkuva janontunne, vaikka olen juonut vettä koko ajan.
  • Äärimmäisen paha maku ja tahmea tunne suussa, mihin mikään juominen tai hampaiden pesu ei tunnu auttavan.
  • Lihasten puutuminen. Melkein joka aamu jaloissani on ollut sellainen olo kuin olisin istunut niiden päällä vuorokauden. 
  • Aivokapasiteetin nollaantuminen. Oikeasti, yksinkertaisten lauseiden saaminen ulos suusta on ollut paikoitellen aika raskasta.

Entäs sitten ne positiiviset vaikutukset?


Vaikka tällä hetkellä pidän VHH-ruokavaliota pahimpana mahdollisena keksintönä, tokihan olen huomannut itsessäni myös hyvin myönteisiä vaikutuksia:

  • Hiilaripöhötys on kadonnut ja nesteet ovat lähteneet liikkeelle. Vaaka näyttää huomattavasti alempaa lukemaa kuin tasan kaksi viikkoa sitten. Laihtumisesta ei kuitenkaan ole missään nimessä kysymys, vaan nimenomaan nesteiden katoamisesta. Jos hiilarit toisi nyt takaisin, painokin palaisi. Yksi syy siihen, miksi olen pitänyt VHH-dieettejä typerinä. 
  • Aamuisin ei ole niin ällöttävä olo, kun illalla ja edellisenä päivänä on syönyt puhtaasti. Vanhoihin tapoihini on kuulunut iltamässyttäminen, ja olotila seuraavana aamuna on luonnollisesti ollut sen mukainen. Vaikka nyt syön viimeisen ateriani hyvin myöhään iltaisin, aamuisin on silti hyvä olo. 
  • Ihoni kunto on parantunut mielestäni selvästi. Olen kärsinyt todella huonosta ihosta Kaliforniassa asumisen aikana, ja olen aina tiennyt ruokavaliollani (niillä herkuilla...) olevan vaikutusta asiaan, vaikka haluankin aina syyttää kaikkea muuta. Nyt näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on ehkä suurin merkitys koskaan, mutta jatkan tutkintaa. Ärsyttävää kyllä, kun perjantaina sain syödä vähän hiilihydraatteja (kauraa ja perunaa), heti lauantaina ihossani oli pari uutta näppyä. Sattumaako?
  • Aina halkeilevat kynsinauhani ovat hiukan parantuneet. Olen kokeillut monia eri saippuoita ja käsirasvoja täällä ja todennut kaikki kohtalaiseksi myrkyksi, sillä kynsinauhani ovat oireilleet pahemmin kuin Suomessa koskaan. Näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on siihenkin osuutensa, mutta empiirinen koe jatkukoon vielä.
  • Alaselkääni ei ole sattunut kertaakaan koko kahden viikon aikana! Tämä on HUIMA asia! Sen jälkeen, kun kipuni kroonistui alkuvuodesta, se ei kertaakaan ole ollut poissa muutamaa päivää kauempaa. En tiedä, voiko ruokavalio oikeasti vaikuttaa tuollaiseen kipuun... Tuntuu vähän omituiselta. Syynä kivun katoamiseen saattaa ehkä olla se, etten ole ehtinyt enää maata sohvalla niin paljon, sillä olen viettänyt aikaa omia treenejä kuntosalilla tehden. Ehkä entistä aktiivisempi elämä parantaa kivut, vaikka selvästi ryhmäliikunnan ohjaaminen ei pelkästään ole riittänyt... Katsotaan, mitä tapahtuu. 


Mitä seuraavaksi?



Tämän 10 päivän metabolic resettin jälkeen ruokavalioon tuli muutos. Niinä päivinä, kun tehdään salitreeni, saa syödä hiilihydraatteja: steel cut -kaurahiutaleita tunti ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Määrät ovat mielestäni vielä kohtalaisen pieniä. Niinä päivinä, kun salitreeniä ei tehdä, ei syödä myöskään noita hiilareita. Onneksi toistaiseksi salitreeni on tehty 6 krt/vko, joten hiilarittomia päiviä tuskin on monia tulossa. Tänä viikonloppuna tosin en ole saanut syödä yhtään hiilareita, sillä lauantaina oli lepopäivä ja tänään sunnuntaina salitreenin sijasta plyo-treeni. VHH on siis käytännössä jatkunut. 
Nämä hiilihydraatit sai tuoda 10 päivän jälkeen treenipäiviksi. Määrät ovat edelleen pieniä. 
Kauran ja perunan lisäksi ruokavalioon sai tuoda myös entisiä hiilaripitoisempia kasviksia, kuten kukkakaalia, ruusukaalia ja vihreitä papuja. Tällaisella ruokavaliolla on tarkoitus jatkaa seuraavat kaksi viikkoa. 
Ei aamupuuroa, josta haaveilen, vaan ennen treeniä syötäviä annoksia, joita ei missään nimessä saa syödä yksinään, vaan jotka on yhdistettävä proteiiniseen ruoka-annokseen.
Jos jotakuta alkoi nyt huolettaa ruokavalioni, niin voin kertoa, että se proteiinin ja kasvisten määrä, jota tässä haasteessa syödään, on mielestäni TOLKUTON. Hyviä rasvoja unohtamatta, niitäkin on paljon. Ruokaa syödään säännöllisin väliajoin ja sitä tulee sellaisia määriä, ettei kyllä muuten ole nälkä. Jos joku haluaa toteuttaa VHH-ruokavaliota, kannattaa pyytää ammattilaisen apua. 
Onneksi täällä on olemassa Costco. Sieltä löytyy halvalla eväät terveelliseen ruokavalioon: kananmunia, kalaa, kuusi salaattikerää, melkein kilo vihreitä papuja ja melkein kilo kukkakaaliriisiä (ihan perus-costcokokoa, gotta love Costco!). Kurkut ja tomaatit ovat valitettavasti miehelleni. 
Tällaista kuuluu siis minun elämääni tällä hetkellä. Ruokien ostaminen ja valmistaminen vie älyttömiä määriä aikaa, samoin ne omat salitreenini, sillä en vielä liiku laitteiden ja irtopainojen seassa samalla tehokkuudella kuin ryhmäliikunnan puolella. Odotan myös sitä hetkeä, kun saan energiani takaisin. Toivon kokevani sen valaistuksen, josta kaikki puhuvat: miten hienolta tuntuu, kun sokeri ja turhat hiilarit jätetään pois. Toistaiseksi en pysty uskomaan moiseen.... Mutta onhan kaksi viikkoa lyhyt aika.

***

Onkos joku lukija kokeillut koskaan vähähiilihydraattista ruokavaliota? Tai elääkö joku ihan arkipäiväisesti ja säännöllisesti sellaisen kanssa? Olisi kiva kuulla kokemuksia. 

tiistai 15. elokuuta 2017

Kotiovelle saa tilattua mitä vain, myös reseptilääkkeet

Yksi tehokkaimmista ja kivoimmista asioista USA:ssa asuessa on se, että mitä vain saa tilattua kotiin ja todella nopeasti. Tuoretta ruokaa ja kauppakasseja tuovat erilaiset palvelut ovat todella yleisiä, juomavettä saa suoraan kotiovelle isoissa kanistereissa tai pulloissa, Amazon Primella saa tilattua ilman postituskuluja ja kamat ovat perillä yhden tai kahden vuorokauden sisällä, ihan näin vain muutaman esimerkin mainitakseni. Posti jaetaan kuutena päivänä viikossa, ja tietyt jakelutahot toimittavat nettitilauspaketteja koteihin myös sunnuntaisin. Ja mikä parasta, paketit tulevat suoraan kotiovelle tai asuintalomme vuokraustoimistoon; mihinkään postiin ei todellakaan koskaan tarvitse lähteä.

Uuden terveysvakuutuksemme myötä minulle on auennut myös uusi puoli tässä postitustehokkuudessa: reseptilääkkeet saa tilattua apteekista suoraan kotiin postitse. Voi vitsit mitä ihanuutta!

En ole koskaan syttynyt amerikkalaisille apteekeille, joissa säheltää monta työntekijää, mutta silti mitään ei saada tehtyä tehokkaasti. Ensin asiakkaan pitää mennä drop off -luukulle reseptin kanssa, sitten odotellaan 15-30 minuuttia, että joku annostelee lääkkeet sellaiseen tv:sta tuttuun oranssiin muovipurkkiin, sitten jonotetaan pick up -luukulle maksamaan ja sitten vielä odotellaan tovi farmaseuttia luukulla numero 3. Ei mitään järkeä. Lääkkeiden uusintojen kanssa tai kerran sähköisen reseptin kanssa kuvio on ollut hiukan helpompi, mutta kuka sitä nyt ehdoin tahdoin haluaa ajaa jonnekin ja mennä jonottelemaan.
Yksi amerikkalainen apteekki ja sen kolme luukkua. Vaikka jonoja ei ole näkyvissä, odottelua kesti 20 minuuttia. 
Eipähän tarvitse enää jonotella. Nykyisen lääkäripalveluni nettipalvelun kautta saan uusittua reseptini ja tilattua lääkepurkin kotiin tarvittaessa. Toimitusaika on noin viikon. Aiemman terveysvakuutukseni kanssa sain asioida missä tahansa apteekissa ja asioin yleensä samassa, mutta minulla ei ollut koskaan säännöllistä lääkitystä, eikä näin ollen tarvetta selvittää, olisiko postitus sielläkin ollut mahdollista. Todennäköisesti olisi.
Tällainen lääkkeet sisäänsä kätkevä pussukka pöllähtää postiluukkuun. 
Ainoa miinuspuoli lääkekuvioissa täällä on edelleen se, että lääkkeet saa vain 30 päiväksi kerrallaan. Tai näin on ainakin ollut kaikissa niissä apteekeissa, joissa olen asioinut - ja olen kyllä yrittänyt pyytää kahden kuukauden lääkkeet kerralla.

Mutta esitinpä tuossa miehelleni kysymyksen, johon hänkään ei tiennyt vastausta. Saako Suomessa nykyään reseptilääkkeitä tilattua kotiin? Joskin mikäli olen oikein ymmärtänyt, siellä ei kohta enää jaata edes postia joka arkipäivä...

lauantai 12. elokuuta 2017

Iltakävelyllä

Olen ollut tämän viikon todella väsynyt, sillä läpikäyn juuri treenien ja ruokavalion suurta muutosvaihetta (siitä lisää ehkä myöhemmin). Juuri muuhun ei sitten olekaan ollut energiaa, paitsi tietysti omien tuntien ohjaamiseen.

Energiavajeen takia meidän lauantai sujui leppoisissa merkeissä. Kävin halvauttamassa jalkani jalkatreenillä kuntosalilla, foam rollasin ja venyttelin varmaan puolipäivää, katsoimme vähän telkkaria ja illalla päätimme lähteä ihan pienelle kävelylle.
Viimeisissä ilta-auringon säteissä oli kiva vähän ulkoilla, joskin tämä vilukissa veti kyllä pitkähihaisen päälle. 
Lähipuistossa oli massiivinen lasten pomppulinna. Käynnissä oli jonkinlainen tapahtuma. 
Meidän kotikadulla näyttää kummallisen syksyiseltä, kun maassa on pudonneita ja kuihtuneita lehtiä. Kuivuus?
Toivottavasti teillä kaikilla lukijoilla riittää mukavaa, rentouttavaa, aktiivista tai vilskeistä viikonloppufiilistä, mitä kukin ikinä viikonlopuiltaan sitten toivookaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kolme päivää San Diegossa

Eteläisimmässä Kaliforniassa sijaitsee San Diego, jossa vietimme edellisviikonloppuna ja viime viikon alkuviikosta kolme kokonaista ja yhden puolikkaan päivän. San Diego on 1,4 asukkaansa kanssa Kalifornian toiseksi suurin kaupunki Los Angelesin jälkeen ja koko USA:n 8. suurin kaupunki (L.A. on 2., San Jose 10. ja San Francisco 13.) Se on myös Yhdysvaltain asevoimien sotilassatama (termi suoraan Wikipediasta, kuulostaa minusta vähän mahtipontiselta suomennukselta) ja Meksikon rajakaupunki. San Diego on ollut ihan ehdoton vierailukohde siitä saakka, kun muutimme Kaliforniaan. Yli kolme vuotta siinä kuitenkin meni ennen kuin saimme aikaiseksi lähteä tutustumaan noin kauas etelään.
San Diegoa. 
Meiltä on San Diegoon matkaa yli 750 kilometriä. Me päätimme mennä lentämällä, sillä San Josen kentältä lentää hyvin tehokkaalla ja lyhyellä lennolla San Diegoon. Ajaminen ei houkutellut yhtään, sillä välissä olisi Los Angelesin suuralueen ruuhkat plus totta kai ihan muutkin ruuhkat. Navigaattori saattaa myönteisessä fiiliksessään antaa ajoajaksi jotain 8 tuntia, mutta käytännön kokemuksesta tiedämme, ettei tuossa ajassa välttämättä ajaisi edes Losiin - eikä etenkään ruuhkaisena perjantaina, jolloin olimme lähdössä matkaan. Realistinen ajoaika olisi varmaan ollut jotain ainakin plus 12 tuntia.

Mitään halpaa Kalifornian matkailu ei ole. Jo pelkät lennot ja hotelli kustansivat meiltä noin 1800 dollaria (euroissa vajaa 1600), siihen vielä vuokra-auto päälle, ja kyseessä oli siis vain muutaman päivän reissu. Varasimme kaiken tosi myöhään, vain muutamaa viikkoa ennen matkaa, mikä totta kai vaikutti hintoihin. Monet hotellit olivat esimerkiksi jo täynnä. Lisäksi halusin hotellin joko downtownista tai rannikolta, mikä totta kai pahensi hintoja, mutta aika "kaukana kaikesta" hotelli olisi kyllä saanut olla, jotta sellainen olisi irronnut erityisesti halvemmalla. Olemme tottuneet Kaliforniassa ja viime kesän itärannikkoreissuilla koviin hintoihin, mutta tämä meni kyllä kaikkien yli. Meneillään oli totta kai pahin sesonkiaika, sillä koulut eivät ole alkaneet ja San Diegossa on kaikenlaista lapsiperheille ja muillekin kohdennettua turistitouhua.
Kuva Seaport Villagesta, joka on aikamoinen turistikaaosalue ravintoloineen ja kauppoineen. Tällainen rauhallinenkin kulma löytyi. 
Tapasin reissun aikana myös Kaukana kotona -blogin Veeran. Tarkoitus oli nähdä myös Matkalla jonnekin -blogin Emmiä, jonka olen kerran aiemmin tavannut, mutta valitettavasti aikataulut eivät aivan menneet yhteen. Seuraavalla kerralla sitten! Todella kiva päästä lomilla tapaamaan muita kanssabloggaajia.

Kun pohjoiskalifornialainen menee Etelä-Kaliforniaan


Miettikääpä hetki Lapin ja pk-seudun välistä eroa. Vähän samalla tavalla toisistaan eroavat Pohjois- ja Etelä-Kalifornia. Ilmasto on vähän erilainen, yleisfiilis on erilainen, luontokin näyttää hiukan erilaisia puoliaan ja ihmisetkin vaikuttavat vähän rennommilta etelässä kuin Piilaakson työoerientoituneessa maahanmuuttajakuplassa. 
Sunset Cliffs -aluetta. Maisemat muistuttivat paljon meidän lähellä olevan rantakaupunki Santa Cruzin maisemia, pidemmässä mittakaavassa tosin. 
Yksi isoista eroista oli ilmastossa. Sääennusteen perusteella pelkäsin San Diegossa olevan kylmä, sillä ennusteet näyttivät maksimissaan 25 astetta, mikä kuulosti kylmältä, kun Piilaaksossa on näin kesäisin 30 astetta ja yli. Kaiken lisäksi sääennusteet näyttivät pilvistä. Tuttuni kuitenkin vakuuttivat minulle San Diegon tuntuvan huomattavasti lämpimämmältä kuin Piilaakson ja olihan se totta kai. Olennaisimman eron teki ehkä kosteus: Piilaaksossa on kuuma, mutta lämpö on kuivaa. San Diegossa oli selkeästi kosteampaa, mikä aiheutti sen, että olimme läkähtyä jo vain siinä 20 asteessa. Mittari ei siis tosiaankaan kerro täällä päin kaikkea. Parhaimmillaan eron huomasi meren rannalla: Pohjois-Kaliforniassa Tyynenmeren vieressä saa usein vetää pitkähihaista päälle, San Diegossa ei todellakaan noiden parin päivän aikana tarvinnut mitään takkeja miettiä (paitsi ehkä auringonlaskun jälkeen). Myös merivesi oli lämmintä, tosin kävimme uimassa vain kerran. Tietenkään yksi viikonloppu ei anna mitään oikeaa vertauskuvaa, mutta näin koin tällä kertaa. 
Gaslamp Quarter, downtownin liepeillä oleva ravintoloiden ja ylöelämän täyttämä alue. Kävimme tuolla yhtenä iltana syömässä.

Alla parhaimpia paloja reissustamme.

Yöpymispaikkamme Mission Beach


Meidän hotelli sijaitsi 5 minuutin kävelymatkan päässä meren rannasta Misson Beach -alueella. Halusin hotellin rannan läheltä, mutta loppujen lopuksi emme edes käyneet Mission Beachilla muuta kuin saapumisiltana syömässä ja viimeisenä aamuna vähän kävelemässä ja aamupalalla. Yhden kerran ajoimme myös "pääkadun" lävitse. Rantaelämään emme siis tutustuneet, mutta tuntuihan sellainen tuolla kukoistavan. Mission Beachilta löytyy myös boardwalk huvipuistolaitteineen. 
Mission Beach eräänä aamuna.
Ekana iltana kävimme illalla syömässä rannalla. Kelpasi drinksutella pimenevää merta katsellessa. 
Meidän hotelli oli sellainen vanha resort, jonka kokolattiamatot kertoivat omaa tarinaansa, ehkäpä siitä San Diegon rannikkoalueen kosteudesta: vuosia vanhan huoneen kokolattiamatot olivat niin ikuisuuskosteudessa, että kun huoneessa käveli sukkasillaan, sukan pohjat tulivat kosteiksi ja myös likaisiksi. Aika ällöttävää itse asiassa, koko mesta oli varmaan jossain homeessa. Ja siitä siis maksoimme $300 per yö. Muutoin hotelli oli kyllä kiva. 
Misson Beachilla.
Hotellimme tarjosi ilmaisia veneristeilyitä Mission Baylla eli ei meressä, vaan sisämaan puoleisessa lahdessa. Kävimme sellaisella lauantaina illalla. Pimeällä maisemat eivät olleet ihan kohdallaan, mutta tulipahan koettua. Minulla oli heinäkuun viimeisenä lauantaina synttärit, ja ennen tuota venematkaa kävimme syömässä ravintolassa, joka sijaitsi hotelliamme aivan vastapäätä, mutta toisella puolella pientä vesialuetta. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana (yli 4 km maata pitkin), että piti mennä uberilla. Ehkä suppauslaudalla olisi päässyt... Synttäridinner ei tietenkään vetänyt vertoja viime vuotiselle Teemu Selänteen omistaman ravintolan kokemukselle (en edes viitsi linkittää postausta tähän, koska se löytyy helposti tuosta sivupalkista; jostain käsittämättömästä syystä se on yksi blogini luetuimmista postauksista), mutta maisemissa ei ollut valittamista. 
Drinkit ja synttäridinner Mission Bayn rannassa. Toisella puolella vesialuetta sijaitsi hotellimme. 
Mission Bay illalla risteilyllä. Tuo joulukuuselta näyttävä hökötys kaukana oli joku Sea Worldin koriste. Kiersimme muuten Sea Worldin, tuon San Diegon yhden suosituimman turistikohteen, kaukaa. Vesipuistoilu tai vapautensa menettäneet eläimet eivät kiinnosta, eivätkä etenkään sen jälkeen, kun näin Blackfish-dokumentin.   
Mission Bayn rannat täyttyivät viikonloppuna ihmisistä. Kaikki eivät halunneet sinne meren puolelle. Tämä kuva yhdeltä illalta, jolloin oli jo hiljaisempaa. 

Ocean Beach


Ranta-alueita San Diegossa tuntuu riittävän. Kävimme Ocean Beach -alueella yksi aamu syömässä aamupalaa ja vähän tsekkaamassa fiilistä. Alueella olisi voinut hengailla pidempäänkin, mutta meillä oli aikaa vain lyhyeen visiittiin. 
Ocean Beach. Tämä kuva ei ehkä anna parasta kuvaa alueesta. Vaikutti kivalta paikalta.
Ocean Beachin pääkadun varrella. 

Cabrillo Monument 


Kävimme ensimmäisenä päivänä Point Loma -niemimaan kärjessä sijaitsevalla Cabrillo Monumentilla. Me menimme sinne ihastelemaan maisemia, mutta paikalla on myös iso historiallinen merkitys: vuonna 1542 eurooppalainen tutkimusmatkailija Juan Rodriguez Cabrillo saapui tuonne. Hän oli ensimmäinen tutkimusmatkailija, joka saapui alueelle, josta myöhemmin muodostui West Coast of the United States eli USA:n länsirannikko. Tämä nyt oikeastaan selvisi meille vasta paikan päällä, kun aloimme ihmetellä, miksi alue luokitellaan kansallispuistoksi ja viralliseksi historialliseksi maamerkiksi.
Juan Rodriguez Cabrillo itse. 
Historiasta ei sen enempää, mutta maisemat olivat kyllä hienot. Valitettavasti ei ollut kirkasta, joten näimme lähinnä San Diegon downtownin pilvenpiirtäjät, Point Loman ja San Diegon downtownin välissä olevalla Coronado Islandilla sijaitsevan Yhdysvaltojen asevoimien lentotukikohdan (josta lähti ainakin kaksi hävittäjää meidän ollessa monumentilla - kaamea mekkala!) sekä myös Point Lomassa monumentin alapuolella sijaitsevan laivaston tukikohdan.
San Diegon downtown kaukaisuudessa. 
Oikealla kuvassa lentotukikohta. 
Kirkkaalla säällä monumentilta voi nähdä Meksikoon saakka, mutta emme nyt valitettavasti nähneet. Sen sijaan pääsimme lähemmäs Meksikoa kuin koskaan aiemmin: operaattorimme luulivat meidän olevan Meksikossa ja saimme tekstiviestit "Welcome to Mexico". Olin hyvin kiukkuinen ja halusin heti valittaa operaattorillemme (vaikka oikeasti liittymääni sisältyy ihan samat ilmaiset tekstarit ja netit niin ulkomailla kuin USA:ssakin, joten mitään väliä asialla ei ollut). Onneksi huomasin kuitenkin yhdestä infotaulusta pienen tekstin siitä, että kansainvälinen roaming tuolla alueella on hyvin yleistä. Onhan se Meksiko siinä ihan vieressä. Saa nähdä, pääsenkö koskaan tämän lähemmäs Meksikoa.
Näkymät meren suuntaan olivat myös kivat. 

Balboa Park


Balboa Park on iso puistoalue San Diegossa. Se on kuuluisa ainakin siitä, että siellä sijaitsee San Diegon eläintarha. Me emme eläintarhaan halunneet ja kävimme Balboa Parkissakin vain nopeasti kääntymässä yhdessä vaiheessa, kun meillä oli aikaa reilu tunti. Emme siis nähneet jättimäisestä puistosta muuta kuin aivan marginaalisen osan. Bongasimme sieltä kuitenkin oikeastaan ihan vahingossa House of Finlandin, House of Pacific Relationsin kansainvälisiin mökkeihin kuuluvan Suomen edustajan. Paikka ei ollut auki, mutta tulipa poseerattua Suomi-talon kanssa, vaikkemme itse asiassa oikein edes tiedä, mitä tarkoituksia varten mökki palvelee. 
Balboa Parkissa oli ihan kohtalaisen hulppeaa rakennusta.
House of Finland. 
Kävimme kurkistamassa maisemat downtowniin yhdestä Balboa Parkin kulmasta.

La Jolla


San Diegon pohjoispuolella sijaitsee alue La Jolla, joka on ikään kuin oma pieni kaupunkinsa isomman kaupungin sisällä. Luulin La Jollaa ihan omaksi kaupungikseen, mutta monessa paikassa lukee sen olevan a community, joten en sitten tiedä, miten virallisesti on. Kyseessä on kallis ja varakas alue aivan meren rannassa. 
La Jollassa voi ihastella esimerkiksi hylkeitä ja merileijonia. Montako hyljettä löydät kuvasta?
Kävimme La Jollassa sunnuntaina syömässä aamupalaa ravintolassa, jonne tuntui menevän kaikki muutkin, sillä paikka oli saanut huimat arvostelut Yelpissä ja pöytää piti odottaa reilun puolisen tuntia. Taivaallinen French Toast oli kyllä sen odottamisen arvoista.
Some food porn. Ehkä paras French Toast, jonka olen syönyt. Ja olen syönyt useita. 
Aamiaisen jälkeen kävelimme hiukan rannassa ja ihmettelimme, miten voikin olla niin ihanan lämmintä, vaikkei ollut vielä edes keskipäivä ja vaikka taivas oli aivan pilvessä. Pienen tutkistelun jälkeen lähdimme vielä vähän pohjoisemmaksi haikkaamaan Torrey Pines State Natural Reserveen, mutta palasimme ulkoilun jälkeen La Jollaan hetkeksi uimaan Tyynessä valtameressä. Merivesi oli mielestäni kivan lämmintä, luonnollisesti aivan eri maata kuin saman meren vesi täällä meillä 700 kilometriä pohjoisemmassa. Mieheni ei ollut aivan vakuuttunut lämmöstä, mutta pienen pulikoinnin jälkeen hänkin suostui myöntämään, ettei vesi nyt ihan kylmää ollut. 
Aamupäiväkävelyllä aamupalan jälkeen.
Tämä kuva on aamulta, mutta iltapäivällä kävimme uimassa näillä kulmilla. 

Torrey Pines State Natural Reserve


Suunnistimme La Jollasta vähän ulkoilemaan Torrey Pines -nimiselle alueelle. Siellä olisi pystynyt tekemään kunnollisia pitkiä kävelyitä, mutta meitä vähän väsytti ja miehelläni oli jalassaan flipflopit, koska hän ei suostunut pakkaamaan lenkkareita mukaan reissuun yhden pienen ulkoiluhetken takia. Flipflopit nyt totta kai ovat validit jalkineet kalifornialaiseen haikkailuun (joka toisella vastaantulevalla kävelijällä on tyyliin aina sellaiset), mutta käytän sitä nyt kuitenkin tekosyynä siihen, ettemme tehneet mitään urotyötä. Ulkoilimme reilun tunnin ajan.
Kalifornian rannikkoa Torrey Pinesissa. 
Maisemat olivat kauniit, mutta kun on ulkoillut Big Surissa ja kun kotoakin pääsee alle tunnissa samanlaisiin maisemiin, en oikein saanut sellaista lomailuun ja uuteen paikkaan kuuluvaa vau-fiilistä. Kaunis ulkoilupaikka kuitenkin. 
See the sea. 

Coronado Island


Maanantaina lähdimme vähän tutkimaan Point Loman -niemen ja San Diegon downtownin välissä olevaa Coronado Islandia. Kyseessä on saari eikä kuitenkaan ihan pelkkä saari, sillä maayhteys kyllä löytyy. Coronadon saarelta löytyy asevoimien Naval Air Station, jonka siis näimme Cabrillo Monumentilta. Saarella näkyikin joitakin ihmisiä univormut (vai työasut?) päällä.
Coronado Islandilla oli kaunista.
Ja sieltä on upeat näkymät San Diegoon.
San Diegoon löytyy siltayhteys, alempaa etelästä löytyy myös maayhteys. Käytimme molempia. 
Coronado Islandilla kukoistaa ainakin rantaelämä. Me emme kyllä käyneet rantailemassa. Saarella sijaitsee myös historiallinen vanha hotelli, Coronado Hotel. Kävimme sisällä piipahtamassa, selkeästi muutaman muunkin turistin kanssa.
Kuva, joka ei kerro sitä, millainen vilinä Coronado Islandin rannalla oli. Taustalla näkyy muuten se Point Loman niemi, jossa Cabrillo Monument on.
Hotel Coronado. On muuten valtaisa kompleksi. 

San Diego Old Town - Kalifornian syntypaikka


Viimeisenä päivänä ennen lentokentälle menoa kävimme pyörähtämässä San Diegon vanhassa kaupungissa. Espanjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat 1700- ja 1800-luvuilla länsirannikolle missioneita (ikään kuin kirkkoja), ja näistä missioneista Kalifornian ensimmäinen sijaitsi San Diegossa. Missionin ympärille kehittyi paljon espanjalaista asutusta, ja San Diegon vanhakaupunki on siis se, mitä tästä asutuksesta on jäljellä. Nykyään alue toimii puistoalueena. 
Old Town on State Park. 
Rehellisesti sanottuna vanhakaupunki on turisteille suunnattu alue: siellä on restauroituja vanhoja taloja, mutta myös uudempia rakennuksia, ja kaikki on sullottu täyteen pieniä museoita ja krääsäkauppoja. Tiistaina keskellä päivää ei onneksi ollut mitään turistiryysistä, mutta emme silti jaksaneet tutustua alueeseen pitkään. Ei se oikein antanut meille paljon mitään, vaikka museot olivatkin aiheeltaan ihan mielenkiintoisia. 
Tällaisia museoita puistosta löytyy useampia. 
Yksi alkuperäisistä rakennuksista, adobe (suomeksi savitiili) 1800-luvulta. Tällainen espanjalaisten jälkeenjättämä talo löytyy myös ihan San Josen downtownista. Se näyttääkin luonnollisesti ihan samalta. 
Vanhasta kaupungista löytyy paljon myös meksikolaisia ravintoloita. Meksikolainen ruokahan on se, mitä San Diegossa kuulemme kannattaa syödä. En ehkä suosittelisi ketään hakemaan tätä elämystä Old Townin kaltaisesta turistikeskittymästä. Me emme olleet ehtineet meksikolaista syödä koko reissun aikana (meidän kodin läheltäkin löytyy autenttista hyvää meksikoruokaa), mutta ennen lennolle lähtöä poikkesimme yhteen Old Townin liepeillä olevaan ravintolaan, joka oli saanut hyvät nettiarvostelut. Ruoka oli vain ihan ok, ja hinnat olivat järkyttävät. En siis suosittele. Jostain tacoständistä saa varmaan sata tacoa sillä rahalla, mitä me jätimme taaksemme ravintolaan, ja huomattavasti paremmat safkat.  
Ei mitään autenttisinta meksikolaista, mutta ihan hyvää, jos hintaa ei ajattele.

Yhteenvetona San Diego oli loistopaikka



San Diego oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin sen olevan, iso ja monipuolinen kaupunki. Tykkäsin kovasti niistä alueista, joita ehdimme vähän nähdä. Fiilis oli täysin erilainen kuin Piilaaksossa. Vibat olivat myös vähän erilaisia kuin Los Angelesissa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä San Diegosta. L.A.:n alue ei ole parin vierailukerran ja parin vierailuviikon perusteella koskaan vakuuttanut minua, mutta San Diegoa sanoisin jo vain tämän yhden lyhyen kerran perusteella mukavaksi paikaksi. 

Haluaisin San Diegoon ehdottomasti joskus uudelleen, jotta voisin tutkia enemmän eri kaupunginosia (nyt näimme pitkälti vain rantoja ja downtownia), nauttia vähän enemmän siitä rantaelämästä, syödä sitä San Diegon kuuluisaa meksikolaista ja ehkä vierailla parissa turistikohteessa, jotka nyt jäivät näkemättä (kuten USS Midway -museossa, johon meillä ei mieheni kiinnostuksesta huolimatta ollut aikaa). Täytyy tosin sanoa, että lentojen ja hotellien hinnat saavat laskea aika paljon, jotta uudelleen lähtisin kaupunkiin, jossa olen jo käynyt, kun maailma on täynnä uusiakin paikkoja. Ehkä tämän pahimman turistisesongin sijasta oiva halvempi ajankohta olisi joskus talvella. Minkähänlainen on sandiegomainen talvi...

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Fastest Wieners of the West - mäyräkoirien juoksukilpailu

Kävimme tänään mieheni kanssa katsomassa Annual National Wiener Dog Race -tapahtumaa eli mäyräkoirien juoksukilpailua. Mieheni kuuli tästä sattumalta radiosta ja naureskelimme sille kotona hetken, kunnes todellakin päätimme lähteä katsomaan.
Juoksukilpailut järjesti Wienerschnitzel-snägärikiskaketju. En ole muuten koskaan käynyt syömässä sellaisessa.
Jos joku lukija ei vielä tiedä, niin meillähän on siis ollut mäyräkoira. Valitettavasti emme halunneet altistaa selkävaivaista koiraa pitkään ja kovaan muuttoon lentokoneineen, joten mäyris muutti äitini luokse, kun me muutimme Piilaaksoon. Perheessäni on ollut mäykky siitä saakka, kun olin ekaluokkalainen, joten olen aina ollut pienoinen mäykkytyttö.

Emme selvittäneet mäykkyjuoksutapahtumasta muuta kuin ajan ja paikan. Vasta perillä tajusimme juoksukilpailun oleva Santa Clara County Fair -tapahtuman sisällä. Kilpailun nettisivu oli väittänyt tapahtuman olevan ilmainen ja olihan se - kunhan ensin oli ostanut maalaismarkkinoille sisäänpääsylipun, $10/hlö. Maksoimme siis parikymppiä plus vitosen pysäköintimaksua pienestä tapahtumasta. Onneksi mäykyt ovat aina tuon arvoisia.
County Fairin sisäänkäynti.
Aamupäivällä oli mäykkyjuoksun esikarsinnat. Kahdeksan lähtöä ja kahdeksan mäyräkoiraa joka lähdössä. Finaaliin valittiin jokaisen lähdön nopein. Pienoisena mäykkytyttönä en ihan hyväksynyt sitä, että mukana oli myös koiria, jotka eivät kyllä olleet mäyräkoiria. Säännöissä luki, että vain "genuine, low-to-the-ground" (ihana käännös matalalle maavaralle) mäyräkoirat hyväksytään kisaan, mutta ei se vissiin sitten ole ihan niin justiinsa. Osa näytti olevan jotain mäyräkoiran ja chihuahuan risteytyksiä ja ilmeisesti ne olivatkin juuri sellaisia, nimittäin googletin asiaa ja minulle selvisi, että chiweenie on olemassa.
Ennen lähtöä maaliviivalle menevät omistajat näyttivät koirille kaikenmaailman leluja ja helistimiä, joiden kanssa koiria sitten huudeltiin maaliviivalta.
Kova kilpailu. Tuo harmaa oli minun lempparini, niin kaunis! En ole nähnyt tuollaista väriä koskaan Suomessa.
Kova kisa.
Vipinää ja vilskettä riitti. Oli kyllä niin ihania makkaroita että voi vitsit! Tuli totta kai kauhea mäykkykuume, mistä etukäteen varoittelinkin miestäni, sillä arvasin niin käyvän. Olen Piilaaksossa asuessa epäsäännöllisen säännöllisesti haikaillut mäyriksen perään, mutta käytännön syistä emme ole uutta koiraa hankkineet.
Loppukiri maaliviivalle.
Alla lyhyt video, koska en voi saada mäyriksistä tarpeekseni. Jos meillä olisi mäykky, se varmaan moisessa kilpailussa käyttäytyisi juuri noin kuin tuo yksi rassukka, joka ei ihan hoksaa, mikä on homman nimi. (Video ei näy mobiiliversiossa, pahoittelut.)
video

Esikarsintojen ja finaalin välissä oli aikaa parisen tuntia, emmekä kyenneet odottamaan finaaliin saakka, joten meille ei selvinnyt, kuka oli the Fastest Wiener of the West. Tai siis pikemminkin the Fastest Wiener of the Bay Area. Katselimme kyllä yli tunnin ajan County Fairin menoa, mutta oli kyllä niin väsynyt tapahtuma, ettei siellä kyennyt kuluttamaan aikaa. Huvipuistolaitteita, snäksikioskeja ja krääsäkojuja, jotain epämääräisä esityksiä sekä pieniin häkkeihin sullottuja erinäisiä elukoita lapsille ihasteltavaksi. Eihän siellä ollut aikuisille mitään, paitsi ehkä kaljan ja viinin maisteluun tarkoitettu teltta, muttei sielläkään kyllä puolenpäivän aikaan vielä kukaan ollut. Kaiken lisäksi oli ihan kamalan kuuma. Mäykkyjuoksut kyllä olivat vetäneet porukkaa, joten emme tainneet olla ainoita, jotka tulivat paikalle vain mäyristen vuoksi ja kaikkosivat saman tien.
Väsyneet maalaismarkkinat ja tolkuttoman kuuma päivä.
Huvipuistoilua olisi ollut tarjolla.
Maailman surullisin iso kilpikonna. Onneksi olen nähnyt näitä niiden oikeassa elinympäristössä Havaijilla.
Surkuttelin näitä possuja, kunnes mieheni totesi, ettei niillä kasvatettavilla sioilla ole oikeissa karsinoissaan yhtään sen paremmat oltavat, varmaan vielä huonommatkin. 
Vuohia. Eikun lampaita. Eikun en tiedä.
Tämä oli kaikkein surullisin: sea lion eli merileijona suljettuna pieneen vesialtaaseen. Porukka sai isoa maksua vastaan poseerata kuvaan elukan kanssa, vielä suuremmasta maksusta sai pusun poskelle ja heittää palloa. Toivon, että nuo tuolla olevat vanhemmat veisivät lapsensa katsomaan merileijonia sinne, missä tuon lajin edustajat elävät juuri siten kuin haluavat, esimerkiksi Santa Cruzin rantaan tai San Franciscoon.
Mäykkyjuoksujen esikarsintojen lisäksi katsoimme hot dogin syöntikisat. Jo pelkästä katsomisesta aloin voida vähän pahoin, vaikka olin itse asiassa nälkäinen.
Kolme minuuttia aikaa syödä. Voittaja söi 7 hotdoggia. Ei ehkä ihan Coney Islandin kuuluisan hotdogin syöntikisan vertainen kokemus, mutta katsominen sai silti suustani ulos kommentin "Hulluja nää amerikkalaiset".
Vipeltävistä mäyräkoirista sai kyllä ihanaa energiaa viikon alkuun! Voi kunpa joka viikonloppu pääsisi maykkytapahtumiin.