Hääpäivä satulinnan kulmilla: Neuschwansteinin ja Hohenschwangaun linnat Etelä-Saksassa

Minun ja mieheni hääpäivä osui kätevästi Saksan reissuumme. Ajoimme tiistaina Berliinistä Etelä-Saksaan Baijerin alueelle Hohenschwangaun kylään, ja keskiviikkona vietimme hääpäiväämme ihastelemalla kylässä olevaa kuuluisaa Neuschwansteinin linnaa ja sen vieressä olevaa pienempää Hohenschwangaun linnaa.

Ajomatka Berliinistä Hohenschwangaun kylään on noin 730 kilometriä. Meillä meni aikaa 8 tuntia yhden pitkän pysähdyksen ja parin vessatauon kanssa. Maisemat olivat pitkälti tylsää autobahnia ja vasta aivan hetki ennen perillepääsyä maisemat alkoivat olla tällaisia. 

Aurinkokin alkoi laskea ennen kuin pääsimme perille. Matka Berliinistä etelään Hohenschwangauhin lähes Itävallan rajalle tarkoittaa jo melkein koko maan läpi ajamista pituussuunnassa, joten se on aikaa vievää puuhaa. 

Auringonlasku oli kaunis. Tuo edelläoleva auto alkoi hidastella ja joku ilmeisesti kuvasi maisemaa ikkunasta. Meidän takana tulevalla (todennäköisesti ei-turistilla?) meni hermot ja sieltä alkoi kuulua tööttäilyä. 

Neuschwansteinin linna on hyvin suosittu turistikohde. Linnaan pääsee vierailemaan vain opastetulla kierroksella, ja liput kannattaa ilmeisesti yleensä varata hyvissä ajoin. Me varasimme omat lippumme vain kaksi viikkoa ennen reissuamme, mutta onneksi lokakuun loppu ei ole mikään pahimman turistiryysiksen aika ja saimme liput ongelmitta. Myös pienempään Hohenschwangaun linnaan pääsee vain opastetulla kierroksella. Molemmat linnat sijaitsevat siis ihan vierekkäin Hohenschwangaun pikkukylässä. Osa nettisivuista antaa osoitteeksi Schwangaun kaupungin.

Neuschwansteinin linna Hohenschwangaussa. Kylässä vaikutti olevan yksi lyhyt pääkatu, jonka varrella on muutama pieni hotelli, pari turistikrääsäkauppaa, joitakin ravintoloita ja kioskeja. Vieressä sijaitsee isompi Schwangaun kaupunki, mutta en tiedä, mitä siellä on. 

Sanon Neuschwansteinin linnaa kuuluisaksi, mutta itse asiassa minä en edes tiennyt tällaisesta linnasta ennen kuin kaverini suosittelivat sitä minulle, kun kuulivat minun suunnistavan Münchenin lähistölle. Neuschwansteinin linnaa kutsutaan satulinnaksi ja Disney-linnaksi, sillä Walt Disney on ilmeisesti ottanut inspiraatiota tästä 1800-luvun lopussa rakennetusta linnasta prinsessatarinoihinsa. Henkilökohtaisesti en ole aivan vakuuttunut tästä satulinnatermistä. 

Linna, joka mielestäni hukkuu massiiviseen maisemaan ja vaikuttaa siksi pienemmältä kuin on.

Neuschwansteinin linna näyttää kuvissa satulinnalta ja hyvin suurelta. Kyllä se suuri onkin, mutta silti, kun saavuimme Hohenschwangaun kylään illalla pimeällä ja kun näin linnasta ensimmäisen vilauksen, mietin miehelleni ääneen "onko toi se pienempi linna". Sama fiilis jatkui aamun valossa: "Onpas se kyllä vähän pienempi kuin luulin", oli ajatukseni. Linna sijaitsee kohtalaisen lähellä Itävallan rajaa, ja maisemaa koristavatkin toisella puolella Itävallan Alpit ja toisella puolella vuoristo, jonka rinteessä linna sijaitsee. Luonto on siis niin massiivista, että suuri linna ikään kuin häviää siihen joukkoon, hukkuu maisemien upeuteen. Niihin kaikkiin postikorttilinnakuviin verrattuna linna on mielestäni todellisuudessa paljon pienemmän näköinen, mutta ehkä se oli tuo luontoäidin syy.

Katse kohti Itävaltaa Hohenschwangaun kylässä sijaitsevan Alpsee-järven rannalta. 

Itävallan puolella olevat Alpit koristavat maisemaa kauniisti. Tällainen näkymä avautuu Neuschwansteinin linnan parvekkeelta. Parveke on ainoa paikka, jossa linnassa sisällä saa ottaa valokuvia.

Neuschwansteinin linna oli Baijerin kuninkaan Ludvig II:n linna ja Hohenschwangaun linna Ludwigin isän, Maximillian II:n, linna. Ei historiasta sen enempää. Kävimme ensin Hohenschwangaun linnassa, joka oli aika symppis ja kohtalaisen kompakti. Kierros kesti puoli tuntia.

Hohenschwangaun linna. Kylässä on kaksi linnaa, joku museo, turistikaaos ja sitten näitä kuvassa näkyviä lintuja ja that's about it. Niin ja kauniit maisemat.

Valokuva valokuvaamisesta. 

Ekan linnan kierroksen jälkeen meillä oli nopsasti aikaa käydä valitsemasssa roskaruokaturistiravintoloista ja -kiskoista joku vähiten ällöttävin ja nopein vaihtoehto (valitettavasti nämä kriteerit kyllä sulkivat toisiaan pois) ja syödä kiireellä ennen kuin oli aika siirtyä seuraavan linnan kierrokseen. Minulla oli onneksi omat eväät, mutta voisiko joku panostaa turistipaikoissa joskus myös terveellisiin ruokiin?! Olen varma, että moni turisti söisi mieluusti jotain muuta kuin makkaraa, hodareita, pitsaa, pastaa tai leivitettyä kalaa tai kanaa.

Miehelleni kelpasi hyvin makkarat ja ranskalaiset, mutta minulle ei ollut yhtään mitään, etenkään kun emme ehtineet mennä kunnolla ravintolaan. Minulla oli onneksi sattumalta mukana yksi edellisen päivän automatkalta yli jäänyt salaatti. Kananmunat jäivät kyllä syömättä, sillä salaatti oli maannut yli 24 tuntia kylmälaukussa eikä siis ollut ihan kylmimmillään enää. 

Pikaisen ruokahetken jälkeen lähdimme kipuamaan kohti Neuschwansteinin linnaa, joka sijaitsee vuoren rinteessä. Ylös pääsee joko kävelemällä noin 1,5 kilometrin mittaisen tien ylös, maksullisella bussilla tai maksullisella hevoskärrykyydillä. Me kävelimme ylös. Linnan nettisivujen mukaan matka kävellen kestää noin 30-40 minuuttia. Meidän vauhdilla aikaa meni 20 minuuttia, meidän ohi kävelleiden useiden ihmisten vauhdilla varmaan alle vartti. Maksullista kyytiä liikuntakykyinen, terve ihminen siis tuskin tarvitsee, mutta toisaalta mekin otimme sitten bussikyydin alas, sillä siinä kohtaa myöhäistä iltapäivää oli jo aika väsy jetlagin ja huonosti nukutun yön jälkeen. Bussikyyti alas on halvempi kuin ylös.

Turisteille on tarjolla myös todellinen turistikyyti.

Neuschwansteinin linnan kierros kesti vain puoli tuntia, yhtä lyhyt siis kuin pienemmänkin linnan. Turistimäärät lienevät tuolla niin suuria, että kierrosten on pakko olla tehokkaita. Me emme olisi kyllä jaksaneet pidempää kierrosta. Oli kiva nähdä linna sisältä. mutta emme kaipaa kovin yksityiskohtaista selostusta historiasta saati yksityiskohdista. Keskittymiskyky alkoi herpaantua jo puolessa tunnissa.

Neuschwansteinin linna. Remonttikin oli käynnissä. Linna ei muuten koskaan valmistunut kokonaisuudessaan. 

Linnan sisäpihaa. Sisällä ei saanut ottaa kuvia. Nyt vasta jälkikäteen tätä kuvaa katsoessani tajuan sen, että tuonne sisäpihalle olisi selvästi päässyt jostain, mutta emme me hoksanneet käydä siellä tutkimassa.

Upeahan tuo linna on, ei käy kieltäminen, vaikka todellisuus olikin erilainen kuin kuvien perusteella minulle etukäteen syntynyt illuusio satumaisesta suurlinnasta. Minä en ole koskaan käynyt missään palatseissa enkä eurooppalaisissa linnoissa, joten tämä linna oli suurin ja massiivisin paikka, jonka toistaiseksi olen nähnyt.

Parhain näkymä linnaan on Marienbrück-sillalta. 

Linnakierrosten jälkeen ajoimme Hohenschwangausta noin puolitoista tuntia Müncheniin. Auton navigaattori ohjeisti meidät ajamaan läpi baijerilaisen maaseudun. Matka kulki aikamoisia pikkuteitä pitkin. Kyseessä oli arki-ilta, eikä meillä ole mitään tietoa, olisiko ollut olemassa joku autobahnikin, jota navi vältteli mahdollisen ruuhkan takia. Tulipa nähtyä baijerilaisia maaseutumaisemia kuin suoraan postikorteista: satumaisen oloisia pikkuisia baijerilaisia taloja (enemmän satumaisia kuin se linna), lehmiä, lisää lehmiä, tuoreen maidon myyntipisteitä, jotka tosin kaikki olivat kiinni, koska oli arkipäivä ja kello oli yli viisi ja sitten vielä lisää lehmiä. Kaunista seutua. Ei siellä tosin mitään ollut. Paitsi niitä lehmiä.

Baijerilaista maaseutua Neuschewansteinin linnalta kuvattuna. 

Olen muuten ottanut Saksan reissullamme tavaksi kirjoittaa blogipostauksia autossa. Tämä juttu on taas ruksittu automatkalla kuten Berliiniä koskeva postauskin oli ja myös julkaistu automatkalta, tällä kertaa matkalla Garmisch-Partenkirchenista Berliiniin. Jouduimme ajamaan tänään sunnuntaina takaisin Berliiniin paluulentoamme varten. Meillä koittaa nyt siis kotimatka, Istanbulin kautta San Franciscoon eli mikään ihan lyhyt keikka ei ole tiedossa.

Autoilu Saksassa on tässä reissun aikana tullut hiukan tutuksi, ja minulla on muutama kommentti saksalaisista huoltoasemista, vaikkei aihe satulinnaan liitykään. Minua on vähän ihmetyttänyt se, että vessat huoltoasemilla ovat olleet maksullisia, oli asiakas tai ei. Vessan käyttäminen maksaa 70 senttiä, tosin siitä saa 50 sentin lipukkeen, jonka saa käyttää ostamiseen. Eli periaatteessa asiakas maksaa vessakäynnistä 20 senttiä. Jännä systeemi. Etenkin kun moottoriteiden varsilta löytyy myös ilmaisia vessoja, jotka eivät ole huoltoasemien yhteydessä. Mikä idea siinä on, että ne ovat sitten ilmaisia?

Huoltoaseman maksulliset vessat. Saksalaisen tehokas porttisysteemi.

Näissä maksullisissa vessoissa on myös automaattinen istuinrenkaan pesu. Sitä arvostan. Piilaaksolaiset yleiset vessat ovat kärjistettynä todeten yleensä kohtalaisen saastaisia ja istuinrenkaat roiskuneessa vedessä, ehkä jopa ihan siinä pönttöön valuvassa ruumiin nesteessäkin, joten oli kiva muistaa, että puhtaitakin yleisiä vessoja on olemassa.

Itsekseen pyörivä ja peseytyvä istuinrengas. Ei ole muuten eka kerta, kun blogistani löytyy rehellinen kuva vessanpöntöstä.

Saksalaiselta huoltoasemalta saa myös vahvaa viinaa. Mitä tähänkään nyt sitten toteaisi... Saksalaiset. ;)

Vähän jäkkeä automatkalle mukaan huoltoasemalta.

Turistitunnelmia Berliinistä valokuvin

Tänään jätimme Berliinin taaksemme. Vietimme siellä kolme kokonaista päivää. Kaupunki vaikutti todella mielenkiintoiselta kaikkine historioineen ja erilaisine alueineen. En ollut tajunnut ajatella asiaa etukäteen, mutta Berliinihän on aika sodan runtelema kaupunki: sodan jälkiä on nähtävillä ja monet rakennukset näyttävät vanhoilta, kuten eurooppalaiselta suurkaupungilta voi odottaakin, mutta eivät ne oikeasti ole vanhoja, ne on vain uudelleenrakennettu näyttämään samanlaisilta ja sitten on totta kai vielä se vanhan Itä-Berliinin fiilis, joka ympäröi monta paikkaa. Tosi kiintoisa kaupunki siis.

Berliinin muurin paikka on merkitty katuun.

Me ehdimme katsastaa kolmen päivän aikana monet perusturistinähtävyydet mielestäni kohtalaisen hyvin, mutta museoihin emme valitettavasti kerinneet. Osallistuimme heti ensimmäisenä aamuna reilun neljän tunnin opastetulle kävelykierrokselle, mikä oli hyvä alku, sillä kierroksen aikana vilkaistiin monta näkemisen arvoista paikkaa ja samalla sai kuulla historiaa. Itselläni aikoinaan oli lukihistorian numerot tosihiken tasolla ysiä ja kymppiä, kirjoitin kymppimiinuksen esseitä juuri toisen maailmansodan ajasta ja jakautuneesta Saksasta ja kylmästä sodasta, mutta myönnän, että olen sittemmin autuaasti unohtanut suurimman osan.

Berliinin Spree-joki. Jokimaisemaa tuolla riittikin, vähän kuin Turussa, hah. Meidän hotelli oli aivan näillä nurkilla, Museuminsel-alueella eli museosaarella. Tuollainen kuvassa näkyvä turistijokiristeily olisi kiinnostanut, mutta meno näytti ihan liian kylmältä lokakuun loppuun.

Berliner Dom eli tuomiokirkko museosaarella. Vain reilut 100 vuotta vanha. 

Berliini ei ehkä vuodenajan takia näyttänyt ihan sitä parhainta puoltaan. Näimme tolkuttomasti avoinna olevia terasseja ja jotkut niissä istuivatkin, mutta silti sellainen eläväinen ihmisvilinä puuttui. Sää oli lähinnä harmaa ja meille aika kylmän tuntuinen, 11-13 astetta. Minä palelinkin kolme päivää putkeen, vaikka oli sukkahousut, farkut, villatakki, lämmin syystakki, kaulahuivi ja tuplahanskat. Toki nyt vietimmekin tunteja putkeen aikaa ulkona kävellen (ihanat eurooppalaiset kaupungit, voi kävellä!). Onneksi vain yhtenä päivänä satoi.

Minulla jäi muuten kaupungista mieleen sellainen hauska fiilis siitä kuin porukka joisi alkoholia koko ajan ja joka puolella. Ihmisiä kulki kaljapullot kädessä niin toreilla kuin metrossakin. Sunnuntaina aamulla kuljimme Friedrichshain-kaupunginosassa ja siellä oli "nuorisoa" edelleen bilettämässä: musiikin jumputus kuului baarista kadulle ja oven edessä ihmiset joivat viinaa suoraan pullosta. Sunnuntaina aamulla yhdentoista aikaan siis. Loistomeno varmaan. Maanantaina lounaalla ihmisillä oli kokonaisia viinipulloja tai jopa vain rehellisesti olutta lounaan kanssa - tiedän toki lounaan juomistavan olevan eurooppalainen tyyli, mutta oli se silti jännää katsoa bisnesihmisiä kittaamassa viiniä kesken työpäivän. En tiedä, osuiko minulla nämä asiat vain silmään syystä tai toisesta, mutta mielessäni on nyt varmaan aina muisto alkoholiinmenevästä Berliinistä.


Alla tunnelmia turisteilusta:

Bebelplatz-aukio, jossa natsit aikoinaan polttivat kirjoja. Taustalla Humboldt-yliopiston rakennus.

Natsien kirjarovioiden muistomerkki, tyhjiä kirjahyllyjä maan alla. Yksinkertainen, mutta jotenkin myös hyvin dramaattinen. 

Brandenburgin portti. Me emme käyneet tämän lähempänä porttia, sillä olimme tässä vain kävelykierroksemme aikana. Meidän piti palata, mutta silloin kun oli aikaa, satoi vettä ja minun oli niin kylmä, että menimmekin kahville sisätiloihin.

Hotelli Adlon Pariser Platz -aukion luona Brandenburgin portin vieressä. Hotelli on aikoinaan tuhoutunut kokonaan ja sittemmin uudelleenrakennettu, ja kyseessä on kuulemma hyvin tunnettu hotelli. En ollut kyllä itse koskaan kuullutkaan tästä. Mutta tämä on se hotelli, josta Michael Jackson roikutti sitä vauvaa parvekkeelta. Nyt minäkin siis tiedän, mistä hotellista on kyse. ;)

Kuva pusikosta on olennainen. Takana on alue, jolla on aikoinaan sijainnut Hitlerin bunkkeri, jossa herra päätti päivänsä. Kävelykierroksemme oppaan mukaan paikkaa ei ole merkitty mitenkään, siellä on vain parkkipaikka, mutta luin kyllä netistä, että joitakin vuosia sitten paikalle olisi tuotu pieni infotaulu. En sitten tiedä, kumpi on oikeassa. Ainakaan opas ei näyttänyt mitään infotaulua, eikä tuolla ollut mitään; kyseessä oli vain ruman peruskerrostalon sisäpiha ja parkkis. 

Berliinissä on totta kai paljon nähtävyyksiä, jotka herättävät tunteita historiansa vuoksi. Yksi tällaisista on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, joka koostuu 2711 eri korkuisesta betonisesta kivipaalusta kahden hehtaarin alueella. Maa on tehty hieman mäkiseksi. Eri korkuisten kivipaalujen keskellä ja epätasaisella maalla käveleminen sai aikaan labyrinttimaisen fiiliksen ja jopa lievän paniikin olon, mikä ehkä lienee tarkoituskin. "Apua miten täältä löytää pois", ajatus tuli nopeasti.

Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki.  

Osa ihmisistä ei muuten ollenkaan osannut kunnioittaa tällaista paikkaa. Yksikin perhe kiipesi paalujen päälle ja hyppeli kiveltä toiselle - niin ne lapset kuin vanhemmatkin. Joillakin vanhemmilla on kiintoisa tapa opettaa jälkikasvuaan.......... Onneksi vartija tuli nopeasti vihaisena käskemään heidät alas. Ihan oikeasti, ihmiset.

Paalujen lomassa pystyi kävelemään. Maa oli tehty lievästi mäkiseksi. 

Berliinin muurin rippeitä näkyy ripoteltuna useassa eri paikassa Berliinissä, mutta alkuperäispaikallaan olevaa muuria pääsee ihastelemaan muutamassa eri kohdassa. Me kävimme natsien kauhutekoja esittelevän Topographie des Terrors -museon vieressä olevalla muurinpätkällä sekä Friedrichshain-kaupunginosassa East Side Galleryssa, jossa on muuria jopa 1,3 kilometrin mittainen pätkä. East Side Galleryn muuri on täynnä taideteoksia ja kyseessä on kait maailman suurin ulkoilmagalleria.

Parin sadan metrin pituinen pätkä Berliinin muuria ja alla tuhoutuneiden rakennusten perustuksia ja kellaritiloja Topographie des Terrors -museon vieressä. Takana näkyvä harvinaisen ruma rakennus on natsien rakentama. Kyseessä on virastotalo, joka oli natsi-Saksan aikaan ilmailuministeriön käytössä ja nykyisin Saksan valtiovarainministeriön käytössä. Talon seinissä ja etenkin ikkunoiden pielissä on luotien jälkiä maailman sodan ajalta. Sama pätee muuten joihinkin muihinkin Berliinin rakennuksiin: luotien jälkiä on, kun niitä osaa katsoa (me emme olisi tajunneet, mutta kävelyoppaamme näytti niitä). 

Berliinin muuri, East Side Gallery.

Toinen puoli East Side Galleryn muurista.

Se ehkä kuuluisin taideteos muurissa. Tämän luona palloilikin mm. bussilaumallinen aasialaisia turisteja selfie-tikkujensa kanssa. 

Länsi- ja Itä-Berliinin välinen rajanylityspaikka, Checkpoint Charlie, kuulosti netistä luettuna mielenkiintoiselta vierailukohteelta, mutta todellisuus on vähän jotain muuta: yksi risteys, jota valloittaa lähinnä amerikkalaiset pikaruokaällötykset kuten Mäkkäri ja KFC ja sitten turistivalokuvamahdollisuus "rajavartijoiden" kanssa. Kulmauksessa on totta kai muutama museo, mutta meillä ei nyt ollut aikaa museoihin. Ne olisivat varmasti tuoneet sitä mielenkiintoa huomattavasti enemmän.

Checkpoint Charlie, idän ja lännen välinen rajanylityspaikka.

Lienee alkuperäinen kyltti...? En tiedä.

Alexanderplatz-alue oli meidän makuun liian ostoskeskuskaaos, mutta alue oli mielenkiintoinen sinänsä, että vanha ja uusi on niin radikaalisti vieri vieren: moderni shoppailukeskittymä ostareineen, kiiltävine pintoineen ja ketjuliikkeineen ja sitten siinä vieressä vanhan itä-Berliinin tunnelmaa DDR:n rakennuskantoineen. Kävimme tietenkin siinä Alexanderplatzin pahimmassa turistirysässä eli Fernsehturm-tornissa, tv-tornissa, katsomassa maisemia 203 metrin korkeudesta.

Fernsehturm-torni eli tv-torni, jossa on näköalatasanne 203 metrin korkeudessa. Me ostimme fast track -lipun ja jouduimme odottamaan noin tunnin omaa sisäänpääsyaikaamme. Jonossa tuolla ei tarvitse seistä, sillä jonotussysteemi on rakennettu siten, että turistit pääsevät kiertelemään muualle omaa aikaa odottaessaan. Fast track -lipulla oman kellonajan sai tietää heti lippua ostaessa, mutta peruslipulla aika ilmoitetaan tekstiviestitse puolta tuntia etukäteen. 

Joku voisi sanoa vanhan Itä- ja Länsi-Berliinin välisen eron näkyvän selvästi Berliinissä. En tiedä, olisinko ajatellut asiaa ollenkaan, jos en olisi lukenut siitä. Tämä kuva lännen puolen suuntaan, joskin rajaus on aika kehno havainnollistamaan mitään. 

Vanhan Itä-Berliinin puoli. Iso valtakatu on Karl-Marx-Allee, jonka varrella näkyy DDR:n ajalle tyypillisiä rakennuksia.

Ihan DDR:ssä ollaan hei. Siinä Alexanderplatzin modernin shoppailualueen nurkilla on tällainen, jota kukaan ei sitten näköjään ole jaksanut purkaa pois. 

DDR-ajoilta säilynyt maailmankello Alexanderplatzilla. Jostain syystä kello oli tunnin väärässä ajassa, sillä San Franciscon aika näytti kello viittä, vaikka oikeasti kello oli meillä kotona kuusi. 

Vanha raatihuone, Rotes Rathaus, Alexanderplatzin kupeessa.

Vanha raatihuone ja tv-torni kauempaa.

Me vietimme varmaan suurimman osan ajastamme vanhan Itä-Berliinin puolella, sillä siellä sijaitsee paljon turistinähtävyyksiä. Kävimme totta kai Länsi-Berliinin puolellakin esimerkiksi Charlottenburgin kaupunginosassa. Lontoon Harrodsin lisäksi on nyt nähty Berliinin KaDeWe-luksustavaratalo. Ei ollut kyllä ihmeellinen. Charlottenburgin pitkillä pääkaduilla ja shoppailualueella olisi ollut kiva kävellä kunnolla, mutta valitettavasti kylmyys ja sadeilma ajoi meidät pois, koska shoppailu itsessään ei kiinnostanut.

KaDeWe-luksustavaratalo. 

Berliinissä on eläintarha, ja tässä köyhän miehen eläintarhavinkki: Bikini Berlin -ostoskeskuksen kattoterassilta näkyy eläintarhan apinahäkit. Näimme punapyllypaviaaneja ja muutaman gorillan vai mitä-lie ne nyt oli. 

Charlottenburgissa sijaitseva Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis -kirkko, jonka torni on vahingoittunut sodassa ja jäänyt korjaamatta. Ei mitään tietoa, mikä tuo rakennusviritelmä tuossa vieressä on. 

Berliinin eri kaupunginosiin olisi ollut kiva tutustua enemmän, mutta meillä oli aikaa piipahtaa vain hiukan esimerkiksi döner-kebabin synnyinsijoilla Kreuzbergin alueella ja sitten Friedrichshain-kaupunginosassa. Kreuzberg ei ollut edukseen sateisena päivänä, mutta älyttömästi siellä oli ihanan näköisiä ravintoloiden terasseja. Niin ja se döner-kebab oli todella hyvää, kuten jo kerroin, mutta maistoimme vain yhtä. Toinen perinteinen herkku, curry wurst, jäi maistamatta.

Kreuzbergin kaupunginosassa.

Friedrichshain puolestaan oli edukseen, sillä olimme siellä sunnuntaina, kun alue oli elossa kirpputoreista. Saksa on vielä sen verran jälkeenjäänyt, että kaupat ovat kiinni sunnuntaisin, mutta onneksi Berliinissä kukoistavat sunnuntaisin kirpparit. Me kävimme kahdella: RAW Tempel -alueella, joka on vähän niin sanotusti vaihtoehtoisen kulttuurin mekka ja jonka kirppis oli kyllä ihanan tosihipsteri ja sitten perinteisemmällä kirppiksellä Boxhagener Platzilla. Nämä kaksi kirpparia olivat aivan lähekkäin, ja voin suositella molempia sunnuntain viettoon. Alueella on paljon myös ravintoloita ja terasseja, ja niissä olikin sunnuntain kunniaksi menossa brunssimeiningit. Minun 90 Days Challengessani edelleen osittain roikkuva mieleni ei suostunut brunsseiluun, vaan olin vetänyt salaattia, kananmunia ja hiukan leipää hiilarin lähteenä hotellimme aamiaisella.

RAW Templen hipsterikirppis. Siistiä kamaa oli kyllä. Löytyisi kunnon kuteet Turun Dynamoon. 

Se vähän perinteisempi kirppis Boxhagener Platzilla. 

Mutta mihin ihastuinkaan eniten Berliinissä? No itä-saksalaiseen liikennevaloukkeliin tietenkin! Jo heti ensimmäisenä aamuna ja ensimmäisissä liikennevaloissa huudahdin ensirakkaudesta nähdessäni suojatien ylittäjien liikennevalon: tomera ukko hattu päässä ylittämässä tietä tehokkaan näköisenä. Myöhemmin päivällä näimme liikennevalomerkille omistettuja turistikrääsäkauppoja, ja meille selvisi, että Ampelmann eli itä-saksalainen liikennevaloukkeli on ihan juttu. Niin ihana! Lähti magneettina kotiin. Näitä liikennevaloja oli myös Länsi-Berliinin puolella levittämässä iloa.

Tomera toveri ylittämässä katua saksalaisella tehokkuudella. Tästä ukosta on todella osattu ottaa kaikki irti, sillä turistikrääsää löytyy magneeteista ja rantapyyhkeistä vauvojen potkupukuihin, kahvikuppeihin, vihkoihin ja karkkeihin. En ole varmaan siis ainoa ukkoon rakastunut. Akkaversiokin löytyy totta kai, sukupuolten välisen tasa-arvon kunniaksi. 

Visiittimme Berliinissä oli oikein onnistunut kokemus. Kannatti lentää etukäteen ennen hääjuhlia tutustumaan tähän kaupunkiin. Jetlag vaivasi turisteilua vain hiukan. Varsinkin minua väsytti joka iltapäivä aivan kamalasti. Tosin väsymykseeni saattoi vaikuttaa sekin, että nukahdin joka yö vasta puolenyön aikaan tai jälkeen ja heräsin joka aamu kuudelta (ihan ilman herätyskelloa) ja lähdin hotellin kuntosalille treenaamaan. Mieheni pärjäsi minua paljon paremmin ja nukkui yleensä jostain ilta yhdestätoista (kerran jopa kymmenestä) siihen saakka, kunnes palasin aamulla kuntosalilta takaisin huoneeseen.

Tämä postaus on muuten kirjoitettu yli 700 kilometrin automatkalla Berliinistä kohti Hohenschwangauta. Mieheni autobahnaili parastaan sillä, mitä vuokra-BMW:mme kulki (220 km/h alkoi olla sille moottorille jo vähän liikaa), ja minun amerikkalainen kännykkäliittymänikin pisti parastaan, kun sen tarjoama ilmainen, ulkomailla toimiva hitain mahdollinen nettiyhtyes pelitti niinkin hyvin, että sain hotspotin kautta netin läppäriini. Kyllä meni 8 tunnin ajomatka nopeasti!

Terveiset Saksasta ja Berliinistä!

Minä olen siirtynyt Euroopan maille, tarkemmin sanottuna Saksaan ja Berliiniin. Saavuimme tänne mieheni kanssa myöhään perjantaina. Takana on nyt kaksi kokonaista päivää ja yksi vielä edessä ennen kuin vuokraamme auton ja autobahnailemme etelään päin. Käymme Hohenschwangaun kylässä yöpymässä ja katsastamassa Neuschwansteinin ja Hohenschwangaun linnat. Sen jälkeen suuntaamme Müncheniin, jossa vietämme yhden kokonaisen päivän ennen kuin menemme Garmisch-Parterkircheniin. Saksassa asuva suomalainen ystäväni järjestää siellä hääjuhlat, ja nämä häät ovat syy sille, miksi olemme yhtäkkiä matkustaneet Saksaan. Häähumut kestävät viikonlopun. Meillä kun oli pitkä matka, päätimme tulla etukäteen vähän turisteilemaan ja selviämään jetlagista. Minä en ole koskaan aiemmin ollut Saksassa, mieheni on ollut työmatkalla Münchenissa.

Olemme molemmat varmaan hieman loman tarpeessa. Elämä on ollut aika hektistä ja stressaavaa viime aikoina. Minä olen elänyt totaalisessa ylikierrostilassa 90 Days Challengeni kanssa, ja mieheni puolestaan on tehnyt töitä aamusta yömyöhään. On ollut aika rankka syksy molemmilla siis. Emme edes ehtineet suunnitella Saksan reissuamme oikein ollenkaan. Hyvä että pakata ehti, viimeisenä iltana paniikissa. Täällä Berliinissä olemme nyt turisteilleet aina edellisiltana hotellihuoneessa tehdyn suunnitelman mukaisesti.

Stressasin tätä matkaa 90 Days Challengeni takia aika paljon. Haaste on sujunut minulta hyvin ja olen saanut aikaan huimia tuloksia, joten on ikävä joutua olosuhteiden pakosta "tauolle". Muutamastakin eri syystä oli kuitenkin hyvä päästä vähän höllentämään tahtia nyt tässä kohtaa. (Ehkä kirjoitan myöhemmin yhteenvetoa haasteestani ja kerron näistä syistä sitten enemmän.) En pysty enkä nyt haluakaan toteuttaa haastettani kunnolla täällä lomaillessa, mutta olen etsinyt kultaista keskitietä. Treenaamista en jätä kokonaan pois: hotellien päättämisessä hotellin kuntosalin varustelutaso nousi prioriteettilistassa kärkeen, ja tänään aamusta suunnistinkin jo ennen aamuseiskaa vetämään hiukan treeniä, kun mieheni vielä nukkui; sama suunnitelma on huomiselle. Ruokailussa pidän järkeä päässä: pääsääntöisesti yritän syödä terveellisesti, mutta aion myös nauttia vähän lomastani vetämättä kuitenkaan övereitä. Lentokoneeseen roudasin omat eväät, ja täytyy sanoa, että vajaan 20 tunnin matkustaminen tuntui paljon freesimmältä, kun ei vetänyt niitä lentokoneruokien hiilariövereitä ja kun ei tarvinnut turvautua vaihtokenttien ruokavalikoimiin. Safkat pysyivät viileinä coolerissa koko pitkän matkan ja vielä 18 tunnin matkustamisen jälkeen hotellihuoneeseen saapuessa sain vähän terveellistä omaa iltapalaa.

Tänään aamulla tein myös oman aamupalani, sillä meillä on hotellihuoneessa pieni keittiö. Munakokkelia, sieniä, kasviksia ja avokadoa ja sitten vielä sivuun vähän kaurapuuroa, jonka mieheni sai näyttämään enemmän liisterimäiseltä perunamuusilta. Syytämme saksalaisia pikakaurahiutaleita. Maku oli kyllä hyvä. Jatkossa hotelleissa aamupala sisältyy huoneen hintaan ja suuntaamme niihin. Tässäkin hotellissa kävimme testaamassa, mutta aamupalabuffetista piti maksaa erikseen, enkä halua maksaa täyttä hintaa buffasta, josta voin syödä lähinnä vain kananmunia ja salaattia.

Mutta helppoa ei muuten kropallani ole. Kotoa lähtiessäni oli haasteeni 74. päivä. Olen siis elänyt 74 päivää esimerkiksi ilman suolaa. Nyt olen jo saanut kroppaani suolaa, mielestäni liiaksikin, ja sehän muuten sekä tuntuu että näkyy. Huh. Jos joku kamppailee pöhötyksen kanssa, kannattaa koittaa miettiä omaa suolankäyttöä. Itse en kotona koskaan aiemminkaan ole laittanut suolaa mihinkään ja inhoan suolan makua, nyt vielä enemmän kuin ennen.

Olen elänyt myös ilman sokeria 76 päivää, enkä koskenut esimerkiksi berliinin munkkiin, jonka mieheni söi eilen. Ei kyllä tehnyt edes mieli, ei ollut hyvän näköinen. 

Saksalaista ruokakulttuuria en kuitenkaan suostuisi kokonaan missaamaan. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Tänään testasimme aidot berliiniläiset döner-kebabit. Oli kyllä maukasta!

Jonotimme oikeastaan tasan tunnin, ehkä hiukan jopa yli, kulttimaineeseen nousseeseen döner-kebab-kiskaan Kreuzbergin kaupunginosassa. Paikan nimi on Mustafa's Gemüese Kebab, ja se on monella listalla mainittu yhdeksi parhaimmista Berliinin döner-kebab-paikoista. He tarjoilevat vain kanaa tai kasvista.

Hähnchen Döner mit Gemüse eli kananlihainen döner-kebab kasviksilla ja kaikilla mausteilla. Suola-, rasva- ja hiilariöveri taattu. Totally worth it! Niin hyvää että tekisi mieli mennä ostamaan uudelleenkin. (Ainakin jos joku muu jonottaisi sen tunnin puolestani.)