sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Sertifioitu Les Millsin BODYFLOW® / BODYBALANCE® -ohjaaja

Jee, olen saanut sertifikaatin ohjata Les Millsin BODYFLOW® (Suomessa ja muualla USA:n ulkopuolella nimellä BODYBALANCE®) -formaattia. Osallistuin koulutukseen maaliskuun lopussa. Lopulliseen sertifiointiin Les Mills vaatii kokonaisen tunnin ohjaamisen, tunnin videoimisen ja tallenteen lähettämisen LM:n arvostelijoille. Tein videoni viime viikon lauantaina, kun sijaistin yhden tunnin, eli tein videoni siis täysin oikeiden osallistujien kanssa. Arvostelupalautteen sain torstaina, samoin sertifikaattini, joten videoni arvosteltiin todella nopeasti.
Olen nyt kansainvälisesti sertifioitu ohjaamaan bofyflowta. Mutta missään muualla kuin USA:ssa tämä formaatti ei kulje nimellä bodyflow, vaan nimellä bodybalance. Sitä ei kuitenkaan mainita todistuksessa.
Odotin videoni tekemisessä tällä kertaa aika kauan, yli kuukauden. Yleensä olen kuvannut videoni nopeasti koulutusten jälkeen (bodysteppia lukuun ottamatta, mutta silloin viivästys johtui terveysseikoista). Nyt en jotenkaan saanut aikaiseksi, kun oli New Yorkin reissua välissä, flunssaa ilmassa ja yleistä laiskuuttakin lähistöllä. Oli kyllä toki hyvä antaa ajan vähän kulua ja miettiä koulutuksessa oppimaani. Ennen ensimmäistä sijaistustuntiani ja videoimistani kävin tiimiohjaamassa yhden toisen ohjaajan tunnilla kaksi kertaa, harjoittelin hiukan itsekseni ja sitten päätin vain hoitaa homman pois alta.
Les Millsin arvostelijan mielestä flexibility on selvästi suurimpia vahvuuksiani. Itse olen eri mieltä. Koen olevani kankea kanki. En kuitenkaan näytä sitä ulospäin. :D 
Bodyflow / bodybalance on 5. Les Millsin formaatti, jota saan nyt ohjata. Ohjaan sen lisäksi bodyattackia, bodypumppia, bodysteppia ja cxworxia. Lisäksi ohjaan Jillian Michaelsin bodyshred-formaattia, joten kaiken kaikkiaan bodyflow on nyt 6. formaattini. Flow on kuitenkin ainoa ns. rauhallisempi formaatti, jota ohjaan. Eräs kollega totesikin minulle juuri, että "so you teach all the high-intensity crazy stuff". Jepjep. Bodyflown kaltainen ohjelma tulee siis todella tarpeeseen kropalleni, vaikkei se nyt mikään heppoinen venyttelytunti olekaan.
Ohjaan vain formaatteja, joita rakastan, ja neuvoni kaikille kuuluukin, että jos valitsemasi liikunta (oli se mitä tahansa) ei saa sinua hymyilemään, etsi hyvä ihminen itsellesi jokin toinen tapa liikkua! 
Olen myös saanut jo ensimmäisen oman bodyflow-tuntini. Aloitan ohjaamaan oman tunnin ensi lauantaista alkaen. En ole ohjannut viikonloppuisin omia tunteja pariin vuoteen - hankin viikonloput vapaaksi aikoinaan ääniongelmieni takia. Päätin kuitenkin nyt uhrata yhden tunnin lauantain aamupäivästäni bodyflowlle. Tämä formaatti antaa ihanan kevyen ja raukean fiiliksen, joten kroppani ei joudu liian kovalle koetukselle (ainakaan toivottavasti). Sitä paitsi haluan oman säännöllisen tunnin heti tähän alkuun, jotta pääsen kunnolla tämän formaatin ohjaamisen pariin.
Bodyflown pilates-puolella. Selvästi pitäisi ohjata niskan asentoa vieläkin enemmän, kun katson osallistujien niskan asentoa... Olen muuten kohtalaisen tunnettu säännöllisten osallistujieni keskuudessa siitä, että puhun niskan asennosta kutakuinkin aina bodypump-tunneillani. 
En malta odottaa, että pääsen ohjailemaan bodyflowta. Varsinkin kun tuntini on uudella salilla, joka on juuri auennut ja tuonut bodyflown ohjelmistoonsa. Kyseessä on iso kuntosaliketju, joka aukaisi juuri nyt viikonloppuna uuden toimipisteen kohtalaisen lähelle kotiani. Tämä saliketju ei ole aiemmin tarjonnut bodyflowta tällä alueella ollenkaan, joten pääsen ohjaamaan tätä formaattia nyt asiakkaille, jotka ovat todennäköisesti aivan uusia bodyflown parissa. Mikäs sen kivempaa kuin päästä flown pariin ihan uusien ihmisten kanssa. Vähän minua kyllä jännittääkin!