maanantai 15. joulukuuta 2014

Jouluiset ulkokoristeet Amerikan tyyliin

Kävimme sunnuntaina illalla ihailemassa amerikkalaisten ulkona olevia joulukoristeita. Menimme jälleen San Josen Willow Gleniin, jossa Halloweeninakin kävimme katsomassa. Willow Glenissa asuvat kyllä osaavat, ei voi muuta sanoa! Ja viitsivät panostaa! Willow Gleniin kuuluu perinne, jossa asukkaat pystyttävät etupihallensa pienen kuusen. Kuusi on jokaisessa pihassa täsmälleen saman kokoinen ja täsmälleen samassa paikassa, mutta koristevalot ovat erilaisia. Ihan joka pihalla ei kuusta tietenkään ollut, mutta enemmistö asukkaista oli mukana tässä perinteessä. Oli hienon näköistä! Koska jenkkikaduilla täällä päin on harvoin katuvaloja (ja jos onkin, niitä on harvassa ja ne ovat huonosti valaisevia keltaisia), ihmisten joulukuuset ja muutkin jouluvalot valaisevat teitä kauniin kätevästi.
Katuvalojen korvikkeet.
Netissä on sivuja, joissa ihmiset voivat itse ilmoittaa koristeensa, jotta muut voivat tulla ihastelemaan. Willow Glenista oli listattu vain neljä taloa siltä zip codelta, jota tutkailin. Toki suurimmassa osassa taloista oli koristeita, mutta ne eivät olleet niin massiivisia, että niistä olisi ilmoitettu erikseen. Yritin ottaa valokuvia, mutta luonnollisestikaan kännykän kamera, pimeys ja vilkkuvat jouluvalot eivät ole kauhean hyvä yhdistelmä.
Tuon porokoristeen pää liikkui.
Nämä sen sijaan pysyivät kaikki tylsästi paikoillaan. Huomatkaa tuon lumiukkokoristeen ja minkä-lie pingviinikoristeen koot verrattuna taloon. Iso koriste vai matala talo?
Amerikkalaisten mahtavat joulukoristeet ovat sarjassamme niitä juttuja, joita näkee aina telkkarissa, mutta silti kun sellaiseen törmää livenä, sitä menee pieni ihminen aika sanattomaksi. Valoja oli kiinnitelty ympäri pihoja ja ympäri talojen kattoja ja seiniä, ja pihamailla oli ties minkälaisia koristevirityksiä.
Tällainenkin löytyi.
Tämä lumiukko tärisi kuin pelosta. Tai joulustressistä. Oli aika hieno, joskin piti vähän ikävää meteliä.
Ihmiset jaksavat jakaa joulumieltä vilpittömän, aidon ja iloisen oloisesti. Eräs asukas päivysti kotinsa edessä ja jakoi katsojille karkkeja. Hän oli itse aikamoinen kävelevä koriste, koska oli ripustanut itseensä jouluvaloja.
Tämän kuusen valot vilkkuivat, vaihtoivat väriä ja tekivät erilaisia kuvioita musiikin tahtiin.
Ylläolevat koristeet ovat mielestäni vielä aika kohtalaisen kesyjä. Osa asukkaista oli kuitenkin villiintynyt ja lyönyt vähän ehkä överiksi:
Yhden talon koristeet.
Ja vähän lähempää.
Pihalla oleva vanha autokin oli saanut koristeet.
Mitenkään paljoa ihmisiä ei ollut liikkeellä katselemassa valoja, mutta kyllä niiden muutaman netissä listatun talon edessä parveili joitakin.
Aika massiivisia olivat nämäkin hahmot.
Myös hyväntekeväisyys oli näkyvillä. Tämän talon asukkaat olivat pystyttäneet valonsa hyväntekeväisyyttä varten ja pihalla oli keräyslippaita:
Liikaa vai juuri sopivasti?
Tuleeko tästä kiva joulumieli vai hervoton päänsärky?
Viime vuonna tämän saman talon jouluvaloilla rahaa oli kerätty aika iso summa.
Tässä pihassa oli myös selkeä kyltti siitä, mihin aikaan valot ovat päällä. Yöksi ne suljetaan. Muilla pihoilla en tällaista nähnyt, ja vähän mietityttääkin nyt, mahtavatko valot olla 24/7 päällä. Varmaan kauhea sähkölasku. :D

Mutta niin, eihän kaikille riitä vain valot. Myös musiikkia täytyy olla. Tuolla Willow Glenin alueella muutamassa talossa koristeisiin kuului olennaisesti musiikki, joka raikui pihalle piilotetuista kaiuttimista. Näiden talojen edessä oli myös kyltit, joissa ilmoitettiin, mille tajuudelle oman radion voi virittää, jotta kuulee saman musiikin vaikka autoon. Näillä ihmisillä on siis kotonaan jonkinlaiset lähettimet, joista he soittavat musiikkia. Mutta sopii hyvin kylmään iltaan - eipähän tarvitse nousta autosta ulos musiikin kuullakseen.
Tältä näytti yksi musisoitu piha. Ja alla olevista videoista näkee, miltä meno näytti oikeasti...
Koska en mitenkään pystyisi sanoin kuvaamaan sitä tunnelmaa, joka näistä soivista koristepihoista tuli, kuvasin yhden talon esitystä. Katsokaa itse ja päättäkää, ovatko kyseiset asukkaat loistokansaa vai vähän ehkä vinksahtaneita. ;) Molemmat videot ovat saman talon edestä, tuosta ylläolevasta. Pihan 15 minuuttia kestävä esitys sisälsi 7 eri kappaletta, joiden tahdissa valot ja koristeet vilkkuivat ja kertoivat selkeää tarinaa.
Että semmosta täällä päin maailmaa. Ja tosiaan tuolla tuon kaiken takana on jonkun kotitalo. Siellä oli valotkin päällä eli joku oli kotona. En tiedä, onko tuossa pihan edessä jokin sensori, joka havaitsee katsojan ja aloittaa musiikin, vai pauhaako tuo tuolla koko ajan. Koska en tajua, miten kukaan pystyy olemaan kotona. Tai naapurissa.

4 kommenttia:

  1. Vinksahtaneita sanon mina. En ainakaan jaksaisi, jos naapurissa olisi tuollainen. Olen kuullut sellaisista, joissa musiikki tulee auton radiosta - se ehka olisi mukavampaa naapureille....eli siis ohikulkijat voivat kuunnella musiikin omassa autossaan, jos tietavat oikean kanavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vähän samaa mieltä. ;) Nää meidän näkemät talot oli tosiaan sellaisia, joissa oli musiikki pihalla, mutta sen sai myös kuulumaan auton radiosta, jos halusi pysytellä sisällä lämpimässä autossa.

      Poista
  2. Mäkin haluan bongailemaan tollasia too much -pihoja :D Täytyy käydä huomenna kävelylenkillä, vaikka täällä meidän alueella tuskin on mitään jännää. Tylsää kun meidän kadulla moni ei oo laittanu ees valoja (heh, no ei olla kyllä mekään...), ne kun tuo niin paljon tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä katsomassa! Meidän kotihoodeilla ei kenelläkään ole oikein mitään ihmeellistä tavallisia valoja lukuun ottamatta, kun suurin osa taitaa olla maahanmuuttajia niin kuin mekin.

      Poista