keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ärsyttää

Minulla on taas ollut päällä jonkinlainen kulttuurishokkiärsytys. Viime ja tämän viikon aikana olen ärsyyntynyt ihmisistä täällä. Täällä tuntuu välillä asuvan aivan käsittämättömän alkukantaisia ihmisiä.

- 24HourFitness-kuntosalilla on ollut tajuttoman sotkuista. Pukkarissa on ollut märkiä pyyhemyttyjä ympäri lattioita. Pyyhkeiden lisäksi ympäriinsä menee isoja hiustuppoja sekä lattioilla että lavuaareissa. Jos on hemmetinmoinen karvanlähtöaika, niin voisiko sitä ystävällisesti noukkia ne karvansa roskikseen? Minulla on varaa sanoa, koska minun päästäni putoaa tukkaa niin paljon, että ihmettelen, miksen ole jo kalju, mutten silti jätä karvakaaosta jälkeeni.

- Kotitalomme parkkihallissa on näkynyt tyhjiä pahvisia limsamukeja ja muita roskia. Miten vaikeaa voi olla viedä roskat roskiin?! Parkkihallissa on usein myös lasinsiruja. Ihan todella käytännöllistä autohallissa. Etenkin kun ne sirut ovat siellä aika pitkään ennen kuin kukaan tulee siivoamaan ne pois. Ja auton kanssa ei paljoa väistellä ahtaassa hallissa.

- Roskakuiluhuoneessa on joka toinen kerta siellä käydessäni pienimuotoinen tai vähän suurempikin kaaos. Toivoin lähes vuosi sitten, ettei huoneessa törmäisi usein tunkkeutuneeseen kuiluun, mutta vielä mitä - kuilun tukkiva liian iso pussi on aika yleinen ilmestys roskahuoneessa. Taidamme miehen kanssa olla jotakuinkin ainoita, jotka sääntöjen mukaisesti vievät liian ison pussin alakertaan niihin laatikoihin, joihin kuilut johtavat. Tosin jotkut ihmiset kyllä valittavat roskiskaaoksesta asuinkompleksimme nettiportaalissa, joten ehkemme ihan ainoita ole.

Liian isojen pussien lisäksi roskahuoneesta - joka on todella pieni koppi - löytyy lattialta milloin mitäkin, mikä ei mahdu kuiluun ja mikä on täten päätetty jättää huoneeseen pyörimään. Tällä viikolla joku paviaani on vienyt sinne nojatuolin! Pointsit kyllä siitä, että tämä joku on saanut tuolin tungettua huoneeseen, sillä kun ovi aukeaa sisäänpäin, ei huoneessa todellakaan ole runsain mitoin sitä tilaa. Mutta ei vissiin kauheasti järki pakota naapureiden päätä. Mutta mikäs siinä, voihan ne omat irtaimistot tunkea pieneen roskishuoneeseen, koska kyllä se meksikolainen sieltä sitten tulee ja kantaa ne jonnekin. Ei jumal****.

- Joku laakamadon poikanen ilmeisesti pöllii kamaa kotitalomme kuntosalilta. Sieltä puuttui taljalaitteesta (pahoittelut, en oikein hallitse näitä oikeita termejä) toinen kahva ja nilkkarinkula. Kävin valittamassa Resident Servicessa, mutta siellä ollutta työntekijää ei tuntunut kiinnostavan. Hän oli Leasing Officen puolelta, mutta lupasi informoida eteenpäin. En uskonut, että hän informoi yhtään mitään, joten spämmäsin parin päivän päästä henkilökunnan kahta jäsentä viestillä. Lisäksi kirjoitin asuinkompleksimme nettiportaaliin viestin. "Suomessa joku kyllä tekisi asialle heti jotain!" kommentoin vihaisena miehelle. Seuraavana päivänä sain nettiportaalin kautta viestin, jossa ilmoitettiin, että kirjoittamaani viestiä ei julkaista asuinkompleksin portaalin seinällä. "Content denied." Syyksi julkaisemattomuuteen ilmoitettiin se, että asia korjataan. Mielestäni aika kyseenalaista, ettei viestiä julkaista - olisivathan he voineet vastata viestiini julkisesti, että homma on hoidossa (eikä se kyllä muuten vielä ole). En voi olla miettimättä, kuinka monen muun valitukset on sensuroitu portaalista samoin perustein.

- Vuokranantajayrityksemme ei myöskään vastaa sähköposteihin. Halusimme ottaa yhteyttä vuokrasopimuksen uusimisen ja korotetun vuokran takia ja päätimme tehdä ensimmäisen yhteydenoton sähköpostilla, koska toimistolle on ihan turha vain pöllähtää paikalle, kun ei siellä kuitenkaan kukaan mitään osaa sanoa. Sitä paitsi tarjouksessa, jonka saimme kirjekuoressa ovellemme, kehotettiin ottamaan yhteyttä joko soittamalla tai sähköpostilla. Mutta eihän sieltä kukaan mitään vastannut. Odotimme viikon, minkä jälkeen laitoimme uuden sähköpostin. Edelleenkään kukaan ei vastannut. Tänään mies sitten lähetti viestin, jossa ystävällisesti ilmoitti, ettei heidän pitäisi ilmoittaa sähköpostiosoitetta, jos kukaan ei kerta vastaa sähköposteihin. Muutaman tunnin kuluttua sieltä tuli vastaus, jossa ilmoitettiin, että uusi vuokra on "non-negotiable". Ilmoitimme kuitenkin tulevamme keskustelemaan sopimuksen uusimisesta, ja meille annettiin oikean henkilön, leasing managerin, tiedot.


Joku voisi sanoa, että tällaiset asiat ärsyttävät varmasti, oli kyseessä sitten uusi asuinmaa tai oma kotimaa. Minä kuitenkin väitän, että jonkinlaista kulttuurishokkia tai ainakin uuteen kulttuuriin sidonnaista tunnekuohua näissä ärsytyksenaiheissa on, koska tuntemukseni kohdistuvat niin vahvasti juuri täällä asuvia ihmisiä ja täkälaista menoa kohtaan. Suustani on päässyt useamminkin kuin kerran, että "Ei Suomessa kyllä - - ".

2 kommenttia:

  1. Itse odottelen tassa yhteydenottoa vakuutusyhtiosta. Tein kyselyn nettilomakkeella pari paivaa sitten (sivuilla luki "vastaamme yhden arkipaivan sisalla..just joo).. Yritin myos varata yhdelle uudelle elainlaakarille aikaa. Heidan nettisivuillaan lukee "varaa aika netin kautta ja saat ensimmaisen visiitin ilmaiseksi"...Odottelen heidankin yhteydenottoa viela tassa noin 3 viikon jalkeen! Asuntoa etsiessa lahetin s-postia ja jatin soittopyyntoja noin 15 eri asuinkompleksiin. KAHDESTA soitettiin/mailattiin takaisin. Muista en ikina kuullut mitaan (muutamaan marssin ihan in person paikalle ja sain taas perus "en ma mistaan mitaan tieda"-valinpitamatonta palvelua. Argh! Helv**ti etta menee hermo naihin:D Mika siina vastaamisessa on niin vaikeaa!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille lupailtiin myös muutamasta asuinkompleksista pohjapiirroksia ja muita s-postiin, eikä yhdestäkään ole tullut mitään. Tekis mieli sanoa, ettei näillä ole täällä mitään käytöstapoja, mut kaipa tää sit vaan on joku kulttuuriero, jota jäykän suomalaisen on hankala ja epämiellyttävä ymmärtää...

      Poista