perjantai 19. elokuuta 2016

Mieheni umpeutuva ajokortti

Jatketaanpa byrokratia-aiheella ja monien USA:ssa asuvien painajaisella: DMV:llä (Deparment of Motor Vehicles).

Mieheni Kalifornian ajokortti umpeutui eilen 18. päivä. Täällähän tosiaan ajokortit eivät ole voimassa pitkään. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, CA-ajokortti on yleensä voimassa viisi vuotta. Uusia ajokokeita ei tarvitse suorittaa, mutta uusiminen vaatii pienen paperisen sodan.

Meille mamuille ei myönnetty viiden vuoden voimassaoloaikaa. Minun ajokorttini voimassaoloajan määrittää mieheni ensimmäisen työluvan voimassaoloaika, mutta mieheni ajokortin voimassaoloaika oli vieläkin lyhyempi hänen passinsa takia. Koska mieheni passin voimassaoloaika umpeutui ennen kuin hänen työlupansa, ajokorttia ei myönnetty pidemmäksi aikaa, sillä ilman voimassaolevaa passia mikään muukaan ei ole enää voimassa eikä kelvollinen. Viimeksi Suomessa käydessämme uusimme passimme, mutta sehän ei nyt tähän ajokorttiin auttanut.

Nyt mieheni oli siis aika uusia ajokortti. Ihmeellistä kyllä DMV lähetti ihan kirjeen tästä. Olisi voinut kuvitella, että tällainen pitää vain itse muistaa. DMV pyysi kirjeessä miestäni lähettämään postitse tositteet jatkuvasta maassaolo-oikeudestaan. Tämä kirje tuli kesäkuussa, jolloin miehelläni ei vielä ollut uutta L1-työlupaa ja vanha olisi umpeutunut tämän vuoden joulukuussa. Hän päätti odottaa, että uusi myönnettäisiin.

Kun uusi työlupa sitten saapui, mieheni lähetti kaikki tarvittavat tositteet heti postitse DMV:lle; tämä oli joskus kesä-heinäkuun vaihteessa. Aikaa kului noin kuukausi, eikä mitään kuulunut. Viime viikolla hän soitti DMV:lle, sillä alkoi näyttää siltä, että aika loppuu kesken ja koska hänellä ei ole kovin hyviä kokemuksia siitä, miten nopeasti ajokortti tulee. Hänen ensimmäinen ajokorttinsahan katosi aikoinaan jonnekin DMV:n byrokratian syövereihin ja kesti 7 kuukautta ennen kuin hän sai sen.

Mieheni soitti DMV:n yleiseen palvelunumeroon, josta sanottiin, ettei tietojärjestelmässä näy mitään ja käskettiin vain soittaa uudelleen myöhemmin - sama hyödytön vastaus, jonka hän sai silloin ensimmäisellä kerralla, kun ajokortti oli kadoksissa. Nyt hän kuitenkin muisti, että viimeksi, kun hän lähti selvittämään asioita virastoon saakka, hänelle annettiin sieltä DMV:n Legal Presence -yksikön numero, josta hän sitten lopulta sai avun. (Legal Presence -yksikkö selvittelee ilmeisesti tapauksia, joissa kysymys on laillisesta maassaolostatuksesta, mutta varma en ole.) Puhelinnumero oli ajat sitten kadotettu, mutta onneksi asiakaspalvelija antoi sen miehelleni nyt puhelimessa, kun hän sitä osasi kysyä.

Tämä Legal Presence -yksikkö on uudistanut toimintaansa tässä parin vuoden aikana. Viimeksi numero oli aina varattu eikä jonotussysteemiä ollut. Numeroon piti vain soittaa niin monta kertaa ja niin monena päivänä, että lopulta tärppäsi. Nyt DMV onkin kehittänyt jonotussysteemin - oli musiikki ja kaikkea. Hurraa DMV! Jonotusta kesti noin puoli tuntia ennen kuin virkailija vastasi.

Kuvio alkoi olla samanlainen kuin ensimmäisellä kerrallakin: mieheni käskettiin faksata kaikki tositteet hänen laillisesta maassaolostatuksestaan. Nämä olivat siis ne samat paperit, jotka hän oli jo postittanut DMV:lle. Miestäni kehotettiin soittamaan uudelleen viikon kuluttua, jolloin tarkistettaisiin, että paperit ovat tulleet perille. Faksatut paperit pitää osoittaa tietylle virkailijalle, muuten ne ilmeisesti vain hukkuvat jonnekin, eikä niitä kukaan ota käsittelyyn.

Tällä viikolla mieheni sitten soitti uudelleen, nyt piti jonottaa jopa tunti musiikkia kuunnellen. Kävi ilmi, että mieheni oli itse mokannut, sillä hän oli lähettänyt vain uuden työluvan, ei sitä vanhaa (joka totta kai oli toimitettu DMV:lle silloin ensimmäistä ajokorttia hakiessa, montakin kertaa). Koska DMV:llä ei selvästikään ole järjestelmiä, joista he näkisivät vanhat tiedot, eikä maalaisjärkeä, kuviohan näytti siltä kuin miehelläni ei olisi tällä hetkellä laillista oikeutta oleskella maassa, sillä uuden työluvan voimassaoloaika alkaa siitä, mihin vanha päättyy eli joulukuusta. Kaikki paperit piti faksata uudelleen. Ei siis vain puuttuvaa tositetta, vaan aivan kaikki. DMV on nyt siis saanut papereita mieheltäni kolmella eri tavalla: kerran postitse ja kaksi kertaa faksilla.

Mieheni faksasi alkuviikosta kaikki tositteet uudelleen. Koska ajokortti kuitenkin umpeutui eilen, hänen piti lähteä sinne virastoon saakka hakemaan väliaikaista ajolupaa. Periaatteessahan hänellä on suomalainen ajokortti, mutta ikävähän se on sellaista alkaa näyttää, jos poliisi pysäyttää, koska olemme kuitenkin asuneet täällä yli kaksi vuotta. Tuskin sitä hyväksyttäisiin. En edelleenkään tiedä, mikä on se oikea lain tulkinta siihen, koska tällaisen Visitor-statuksella täällä oleskelevan mamun täytyy hankkia CA-ajokortti. Eri lähteistä riippuen vastauksia on monia (vastaukset vaihtelevat tyyliin 10 päivästä, kolmesta kuukaudesta ja yhdestä vuodesta jopa siihen, ettei koskaan niin kauan kun on vain Visitor, joten selvää tästä aiheesta ei saa), mutta parempi pelata varman päälle. Jotkut menevät vielä pidemmälle ja sanovat, että siinä vaiheessa, kun Kalifornia myöntää ajokortin, oman kotimaan ajokortti lakkaa olemasta voimassa. Minua huvittaa suunnattomasti ajatus siitä, että vetäisin Suomessa vieraillessani esiin kalifornialaisen ajokortin, koska "ei mun suomalainen ole enää voimassa". As if. :D

Minä olen käynyt DMV:n virastossa vain kahdesti, mieheni nyt jo monta kertaa. Olemme aina valinneet Los Gatoksen viraston, eikä meillä ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Mieheni joutui odottelemaan ja jonottamaan tällä kertaa vajaan kaksi tuntia, joten homma hoitui kohtalaisen sutjakkaasti noin niin kuin DMV:n mittapuulla. Mieheni sai paperisen väliaikaisen ajoluvan, joka on hänellä hyvinkin tuttu läpyskä, koska sellaisella hän ajoi täällä aikoinaan 7 kuukauden ajan. Hänellä piti tietenkin taas olla kaikki paperit mukana ja hän oli kysynyt virkailijalta, eikö tämä voisi merkitä hänen tietoihinsa, että paperit on nähty ja ettei laillisesta maassaolostatuksesta ole nyt epäselvyyttä. Virkailija oli vastannut, ettei hän pysty muuttamaan tietoja järjestelmässä. Voi DMV.

Väliaikainen ajolupa on voimassa kaksi kuukautta. Faksien perään pitää soittaa todennäköisesti vielä kerran ja varmistaa, että ne ovat perillä ja kondiksessa, mutta ehkä se uusi ajokortti sieltä sitten vielä tulee.

Mutta on tämä kyllä huvittava pulju tämä DMV. Papereita on postitettu, ne on faksattu ja ne on näytetty virkailijalle virastossa, mutta silti homma ei ole selvä. Ja mikä tämä oma erillinen faksikoneisto edes on ja miksi siitä kerrotaan vain harvoille ja valituille? Vaikuttaa siltä kuin DMV:n peruskoneisto olisi liian hidas käsittelemään tällaisia asioita ja sitten on tehty tällainen toinen semi-salainen koneisto siihen viereen käsittelemään kiireisiä hakemuksia nopeammin. Mutta toisaalta jos Kalifornian ajokortit umpeutuvat aina viiden vuoden välein ja siihen päälle vielä kaikkien mamujen lyhyemmät ajokortit, niin ei kai se mikään ihme ole, jos koneisto on vähän tukossa.

Minun ajokorttini on voimassa joulukuulle, jolloin se mieheni ensimmäinen työlupa umpeutuu. Katsotaan, miten minun uusimisprosessini silloin kulkee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti