perjantai 25. marraskuuta 2016

Kiitospäivä meni, joulu tuli - ja talvi!

Viime vuonna totesin, että jos tänä vuonna vielä asumme Piilaaksossa, ehkä vihdoin ja viimein joku amerikkalainen kutsuu meidät Kiitospäivän dinnerille. No miehen amerikkalainen työkaveri ehdotti, että pitäisimme yhteisen Kiitospäivän hänen ja hänen veljiensä kanssa. Koska tilaisuus olisi koostunut lähinnä koodauspuheista ja it-alan muista höpötyksistä, en kauheasti innostunut. Vietimme Kiitospäivän ja söimmekin asiaankuuluvasti tutussa Suomi-porukassa miehen toisten työkavereiden kanssa. Se innosti minua enemmän, koska siellä en ollut ainoa vaimo. Yksi pariskunta oli tehnyt perinteiset Thanksgiving-ruoat alusta alkaen itse, aivan kuten viime vuonnakin. Mikään ei ollut pussista eikä pulverista. Aivan loistavaa! Täyty kunnioittaa toisten kykyä ja tarmoa, ei mikään pikkujuttu noi Kiitospäivän sapuskat.

Minulla ei ollut ohjattavia tunteja Kiitospäivänä. Keskiviikkona ohjasin attackin ja pumpin putkeen ja sitten vielä muutaman tunnin kuluttua toisen attackin. Illalla kuolin sänkyyn, mutta heräsin sitten aamulla aikaisin ja päätin mennä osallistumaan GRIT Cardio tunnille. Kävin noilla tunneilla joskus ajat sitten, kun en vielä ollut itse ohjaajana. Oli virkistävä kokemus ja hyvä tapa aloittaa Kiitospäivä!
Kukaan ei ollut liikkeellä Thanksgiving-aamuna kahdeksalta. Oli ihana huristella motaria (ei kuvassa). Yhden kauppakeskittymän lähellä oli kyllä ruuhkaa; ihmiset varmaan tekivät viime hetken ruokaostoksia. 
San Josen downtownissa on joka Kiitospäivä Turkey Trot -juoksutapahtuma. Sen takia yksi iso tie oli suljettu, enkä tietenkään tajunnut sitä ennen kuin olin siellä: kuntosali oli toisella puolella, minä autoni kanssa toisella puolella eikä mitään pääsyä yli. Pysäköin tien varteen ja kävelin kadun yli. Mitään juoksijoita ei kyllä näkynyt tuossa vaiheessa. 
Muutoin Thanksgiving menikin sitten vain hengaillessa. Kehonhuoltoa (en pysty elämään enää päivääkään ilman foam rollausta ja venyttelyä, kroppani muuttuu ihan kamalan kankeaksi muutoin!), Macy's-tavaratalon New Yorkissa olevaa paraatia katsellessa ja sitten tietty kavereiden kanssa hengaillessa ja syödessä...
Macy'sin paraati olisi joskus siistiä nähdä livenä. 
Angry Bird -ilmapallo.
Thanksgiving-ruoka on mielestäni tosi hyvää. Ja tuntuu aiheuttavan täällä samaa kuin jouluruoka Suomessa: media on täynnä juttuja siitä, miten välttää ähky, mutta silti kaikki syövät liikaa ja itsensä aivan liian täyteen. Minä olen syönyt viimeisen parin viikon aikana aika kevyesti ja vain vähän hiilareita, joten kroppani veti aika kivasti ruokaa sisään ja siltä sitten tuntuikin jälkikäteen. Tosin tänään perjantaina Black Fridayn aamuna herätessä oli kyllä energiaa vetää tunteja, joten kannatti tankata.
Me kävelimme valmiiseen pöytään mieheni kanssa.
Kalkkunaa, kastike, stuffing kalkkunalle, bataattia, perunamuusia ja karpalokastiketta. Niistä on Thanksgiving tehty. Jälkkärinä oli kurpitsapiirakkaa.
Tänään Black Fridayna minun ohjelmani näytti tältä:
Ohjasin bodyshredin ja cxworxin, sitten bodypumpin ja vielä uudelleen bodyshredin. Kalkkuna sai kyytiä. Ja osallistujat.
Jouduin hoitelemaan myös hiukan työasioita ja kävin yhdellä kuntosalilla täyttämässä lomakkeen uuden työlupani takia. Ajomatkalla ajoin yhden ison ostoskeskuksen ohitse. Sinne oli ainakin oli kilometrin pituinen autojono! Huh! Saa olla hyvät Black Friday -tarjoukset, että tuollaiseen jaksaa... Me emme siis käyneet shoppailemassa, koska minä olin menossa koko päivän. Kävin myös hieronnassa.

Kiitospäivä viimeistään laukaisee sen törkeän joulumeiningin. Yksi radiokanava on jo muuttunut jouluradioksi, ja minä olenkin joka työmatka nauttinut ihanista joululauluista. Tänään autoillessa näki, että monella oli joulukuusi auton katolla matkalla kotiin. Thanksgiving-viikonloppu onkin suosittu hetki ostaa joulukuusi. Amerikkalaiset eivät turhaan odottele.
Jouluun pitää olla oma pyjama.
Talvikin on saavuttanut Pohjois-Kalifornian: täällä on satanut ja tullut kylmä (päivisin alle 20 astetta ja monesti pilvistä eli aurinko ei lämmitä). Kiitospäiväaamulla oli 5 astetta lämmintä. Hrr. Villasukat on kaivettu esiin, samoin hupparit ja villatakit, jotta sisällä tarkenee. Meillä on sentään vielä 18 astetta lämmintä sisällä (ilman lämmitystä), monilla on jotain tyyliin 14 astetta tai vähemmän, joten ei kait pitäisi valittaa. Yöt kuluvat untuvapeiton ja päiväpeiton alla, koska seinästä vain kuin tulee kaikki kylmyys lävitse.
Perusjalat kotona. Sukat, villasukat ja töppöset. Onneksi on sentään kokolattiamattoja, paljas lattia on kuin jäällä kävelisi.
Sade on tuonut vihreyttä kukkuloille, joten ei voi valittaa.
Toivottavasti kaikilla USA:ssa asuvilla lukijoilla on ollut tähän mennessä kiva Kiitospäivä-viikonloppu! Me otamme tänään ruokailut uusiksi kavereiden kanssa, sillä sitä ruokaa nimittäin riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti