lauantai 10. joulukuuta 2016

Ikean Julbord buffetissa toisena vuonna peräkkäin - meidän uusi jouluperinne?

Mieheni kyseli jo lokakuussa, järjestääkö Ikea taas tänä vuonna Julbord Buffet -ruokailuja, jollaisessa olimme viime vuonna (klik!). Kyllähän se järjesti ja onneksi myös meitä lähinnä olevassa Ikeassa eilen perjantaina. Minä olin sitä mieltä, ettei sinne ehkä toistamiseen tarvitsisi mennä, koska ruoka nyt ei ollut erityisen jouluista. Mutta sitten kaverini, joka viime vuonna oli meidän mukana miehensä kanssa, kertoi hänenkin miehensä kyselleen tapahtuman perään. Pitihän sitä sitten lähteä samalla porukalla uudelleen, kun halukkuutta tuli noin monesta suunnasta. Ehkä tässä olisi sellaista perinteen makua ilmassa...? Meidät ohjattiin itse asiassa ihan täsmälleen samaan pöytäänkin kuin viime vuonna! Ensi vuonna on siis paineet saada taas sama pöytä tai muuten on perinne piloilla.

Viime vuonna kattauksia oli muistaakseni vain kaksi, tänä vuonna kolme. Me valitsimme myöhäisimmän, jotta miehet kerkeävät töistä hyvin ensin kotiin. Viime vuonna ruokailu oli todella täysi, siellä oli ryysistä ja ruokakin loppui tyyliin kesken siten, ettei kunnon santsaukseen ollut mahdollisuutta. Tänä vuonna menimme paikalle ajoissa ja otimme ruokaa heti paljon, viime vuodesta viisastuneina, haha. Mutta eipä ollut ruuhkaa tällä kertaa. Paikalla oli todella rauhallista. Näköjään kolmas myöhäisin kattaus ei enää vetänyt paljoa ihmisiä.
Nämä olivat Swedish Christmas Julbord Buffetin (kyllä, joulujoulupöytä :D) jouluisimmat annit. 
Ruoka oli samanlaista ikeamaista ruokaa kuin viime vuonnakin: lihapullia, nakkeja, Janssonin kiusausta (taisi olla taas ilman sitä anjovista eli pelkkää perunaa niin kuin viime vuonnakin) ja perunamuusia, joka oli korvannut viime vuoden keitetyt perunat. Jouluista olivat lähinnä kalat, sillit, salaatit ja kinkku.
Joku taisi viime vuoden postaukseni kohdalla kommentoida Facen puolella, miten ruoka lautasella näytti aika hirveältä. Vika oli varmasti asettelijassa, minä kun elän hetkessä enkä Instagrammia varten. ;) Tänä vuonna vika saattaa myöskin olla asettelijassa, mutta minua ei voi enää syyttää: tänä vuonna lihapullia, muusia ja niihin liittyvää oheiskamaa ei saanut itse ottaa, vaan ne annosteltiin tiskiltä niin kuin Ikeassa kait yleensä on (en tiedä, kun olen elämässäni syönyt Ikeassa vain kerran, ellei näitä jouluruokailuja lasketa mukaan). 
Muistelen ruoan olleen viime vuonna ihan hyvää, vaikkei se niin jouluista ollutkaan. Nyt ei ollut yhtä hyvää. Ehkä ensimmäisessä vuodessa oli uutuuden makua, nyt toisella kerralla ymmärsi syövänsä Ikean moskaa...? En tiedä. Kaiken lisäksi sinappia ei ollut tarjolla kinkun kanssa, mikä etenkin seurueemme miesten mielestä oli todella iso miinus. Kinkku oli muuten aika pahaakin. Viime vuonna oli parempaa. Tosin tänä vuonna kalat olivat parempia. Minusta on näköjään kehkeytymässä Ikean Julbordetin arvioija. Aika säälittävää.
Jälkiruoka oli lähinnä vain ikeamaista, vain tuollainen riisivanukas oli jouluinen. Glögiäkin kyllä löytyi. Pipareita ei. 
Minusta iso miinus oli se, ettei ollut Lucia-esitystä! Se toi viime vuonna kivan jouluisan tunnelman. Sellainen oli ehkä ollut aiemmissa kattauksissa tänäkin vuonna. Paikalla oli kaiutin ja mikrofonit, joten jotain esityksiä oli selvästi ollut. Myöhäisimpään kattaukseen ei näköjään oltu enää vaivauduttu. Olin pettynyt ja melkein menin valittamaan. Joulun odotus piloilla hei!

Tämä ilo kustansi 13 dollaria + verot, kuten viime vuonnakin, joten kovin paljon tällaisesta Ikean makuelämyksestä ei onneksi tarvitse maksaa. Ehkä ensi vuonna taas uudestaan, koska kyllä tämä meidän seuruetta viihdytti yli tunnin ajan. Ei mitään gourmee-ruokaa, mutta ei sellaista kukaan odottanutkaan. Ajatus on tärkein.

Meidän joulukuu on lähtenyt joulun odotuksen suhteen liikkelle vähän nihkeämmin kuin viime vuonna. Vuosi sitten tähän aikaan olimme jo tehneet joulutorttuja varmaan kahdestikin ja käyneet katsomassa jouluvaloja. Tällä viikolla laitoin sentään vähän koristeita esille.
Onneksi amerikkalaiset koristeet muistuttavat, mitä tunnetta kuuluu tuntea näin joulun alla. 
Me vietämme joulun jälleen täällä, Suomeen matkustaminen ei jaksanut innostaa, kun tässä nyt on ollut taas kaikenlaista. Aivan kaksin ilman muuta perhettä emme sentään kyhjötä, sillä sain ylipuhuttua äitini tänne: hän tulee nyt maanantaina ja viipyy kolme viikkoa.

2 kommenttia:

  1. tuo on aivan tyypillinen ruotsaleinen jouluruoka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapullat ja nakitkin? Me ollaan molempina vuosina mietitty, mahtavatko ruotsalaiset syödä niitä ihan oikeasti jouluna. Ikea on siis onnistunut!

      Poista