Suojatiesuojelijat - uusi ilmiö ehkä Suomessa, täysin arkipäiväistä Yhdysvalloissa

Törmäsin iltapäivälehdessä tällä viikolla juttuun, joka kertoi enkeleiksi pukeutuneiden vapaaehtoisten saattaneen kouluun meneviä lapsia suojateiden yli Kuopiossa. Ottamatta kantaa siihen, onko enkeliasu hauska, vähän pelottava vai uskonnollisuutensa takia sellainen, josta kannattaa pahoittaa mielensä ja nopeasti, Kuopion ilmiö muistutti minua siitä, että olen unohtanut kirjoittaa blogiini yhdestä amerikkalaisesta (?) ilmiöstä. Nimittäin crossing guardeista, suojatiesuojelijoista.

Moiset suojelijat ovat täysin arkipäivää Kaliforniassa ja varmaan muuallakin Yhdysvalloissa. Enkeleiksi amerikkalaiset suojatiesuojelijat eivät ole pukeutuneet, vaan heillä on yleensä päällään huomioliivit ja kädessään he heiluttelevat isoa STOP-kylttiä.

Tällaisesta toiminnasta on siis kyse. Olen joskus ottanut oman valokuvan tilanteesta, koska tarkoitukseni oli kirjoittaa aiheesta, mutten enää löytänyt kuvaa mistään valokuvakansioni kaaoksesta. Tämä kuva on otettu Palo Alto Online -nettisivustolta, täältä. Lähde: Palo Alto Online, photo by Veronica Weber. Palo Altossa itsekin törmäsin nähin joka tiistaiaamu silloin, kun kävin siellä ohjaamassa bodyattackia. En käy enää. Meni hermot melkein tunnin kestävään aamuruhkamatkaan. 

En tiedä, onko joku, joka ei tietäisi USA:ssa olevan suojatiesuojelijoita lasten koulumatkan varrella. Näkyyhän sellaisia monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Miksi sitten haluan kirjoittaa tästä? Sen takia, että kyseessä on ilmiö, jota minä ja mieheni aikoinaan uusina maahanmuuttajina kummastelimme jonkin verran. On kiva kerrankin muistaa jotain sellaista, mikä joskus kummastutti ja mikä nykyään tuntuu ihan normaalilta.

Sanon joskus, että amerikkalaiset suhtautuvat ylisuojelevasti moneen asiaan. Kun aloimme mieheni kanssa opiskella Kalifornian ajokorttia varten, huomasimme nopeasti, että jos amerikkalaiset suhtautuvat johonkin hyvin liioittelevan suojellen, niin lapsiin ja etenkin lapsiin liikenteessä. Otetaan esimerkiksi koulubussit. Koulubussien ohittamista koskevat tarkat liikennelait. Siis lait. Lain olemassaolon ohelle koulubusseihin on asennettu takavalot, jotka vilkkuvat silloin, kun bussia ei saa ohittaa (eli silloin, kun lapsia on nousemassa kyytiin ja poistumassa kyydistä). Vilkkuvien valojen merkitys pitäisi tietää, jos omistaa kalifornialaisen ajokortin. Aika itsestäänselvä ohje, eikö niin, ihan jo vain se lakikin? Mutta ei riitä amerikkalaisille, nimittäin lain ja vilkkuvien valojen lisäksi monien bussien takaseinään on kirjoitettu auki "Stop when red lights flash". Joissakin busseissa homma on viety vielä astetta pidemmälle, ja kaikkien näiden kolmen keinon lisäksi bussiin on asennettu STOP-kyltti, joka aukeaa sivulle silloin, kun bussia ei saa ohittaa.

Luulisi, että käy selväksi se, milloin koulubussia ei saa ohittaa. On lakia, vilkkuvaa valoa, tekstimuistutusta ja STOP-kylttiä. Ehkä jo sen pelkän lain tietämisen pitäisi riittää, mutta toisaalta täällähän nyt porukkaa autoilee ilman ajokortteja. (Nykyään mahdollisesti ehkä vähemmän kuin ennen, sillä laittomat maahanmuuttajatkin voivat nykyään saada sen ajokortin.)

Miten tämä liittyy suojatiesuojelijoihin? No siten, että suojatiesuojelijat edustavat hiukan samaa "tårta på tårtå" -meininkiä kuin lukuisat keinot kertoa, ettei pysähtynyttä koulubussia saa ohittaa. Crossing guardit eivät suinkaan ole vain sellaisilla suojateillä, joissa ei olisi liikennevaloja, vaan he päivystävät ihan sellaisissa risteyksissä, joissa on toiminnassa olevat liikennevalot. Mielestäni liikennevalo on aika yksinkertainen ohjeistus siitä, saako auton kanssa edetä vai ei, ja minulta ainakin tulee selkärangasta katsoa kääntyessä kevyen liikenteen väylä, mutta ilmeisesti olen varmaan jotenkin astetta parempi kuski kuin monet muut, hah. Toki täällä kun punaisia vasten saa kääntyä oikealle, niin ehkä se vielä erityisesti selittää näiden suojelijoiden tarvetta. Minua vain aiemmin joskus vähän huvitti se, että joku ihminen heiluttelee edessäni isoa STOP-kylttiä lasten ylittäessä tietä, vaikka minulle palaa punainen liikennevalo.

Lasten suojeleminen liikenteessä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, etenkin tällaisella alueella, jossa liikennemäärät ja autojen määrät ovat tolkuttomat ja jossa näen valitettavasti oikeastaan päivittäin ihmisiä, joilla ei ole mitään hajua siitä, miten autoa ajetaan turvallisesti ja liikennesääntöjen mukaan. Olen muuten kahdesti todistanut sitä, kun autoilija melkein ajaa tietä ylittävän jalankulkijan päälle, ja kerran jopa pientä töytäisyä. Kaipa se on vain niin, etteivät ihmiset osaa katsoa tarpeeksi tarkkaan, etenkään alueilla, joissa jalankulkijat eivät ehkä ole niin yleisiä. Lapsia liikenteessä ei siis voi ylisuojella. Hienoa työtä tuo suojatiesuojelu!

Suojattomista suojateistä ja vaaratilanteista puhutaan Suomen medioissa aika tiuhaan tahtiin välillä. Mahtavatkohan suojatiesuojelijat rantautua jossain vaiheessa Suomeen...?

Minne viedä Yhdysvaltoihin muuttaneet suomalaiset? No Costco Wholesaleen tietenkin!

Meillä oli tänään hauska paikka treffeille kaveripariskunnan kanssa: Costcossa. Jos on jokin mesta, joka pitää esitellä Yhdysvaltoihin muuttaneille suomalaisille (ja ihan muillekin ulkomaalaisille), niin se on ehdottomasti Costco - tuo tukkukauppa, joka myy tavaraa niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin.

Muistan edelleen elävästi, kun minut ja mieheni vietiin ensimmäistä kertaa Costcoon. Mieheni kollega nappasi meidät kyytiin, ja yhtäkkiä olimme suuressa varastohallissa, joka oli täynnä tavaraa laidasta laitaan, massiivisia ruokapakkauksia, hulluja asioita vielä hullumman kokoisissa pakkauksissa. Tarkemmin en muista, mitä Costcosta sillä ensimmäisellä hetkellä ajattelin - olin varmaan vähän päästäni sekaisin; kyseessä oli kuitenkin ensimmäisen tai toinen asuinviikkomme täällä. En ollut muuten koskaan kuullutkaan mistään Costcosta Suomessa asuessani. Monien muiden tavoin en ole nähnyt sitä jotain Modern Family -tv-sarjan Costco-jaksoa.

Olen jo aiemmin esitellyt Costcon blogissani ja postaus löytyy täältä. Jos siis tämä tietynlainen amerikkalaisuuden multihuipentuma ei ole tuttu, kannattaa käydä lukaisemassa.

Costcoon sisälle ei ole asiaa ilman jäsenkortin näyttämistä. Kortti näytetään ostosten maksun yhteydessä kassalla, joten jos sisään pääsisikin livahtamaan ilman jäsenyyttä, matka tyssää kassalla. 

Me saimme nyt kolmen ja puolen vuoden täällä asumisen jälkeen vihdoin toimia itse Costcon esittelijöinä tänne muuttaneille suomalaisille. Kaverustuin keväällä erään ikäiseni suomalaisen naisen kanssa, joka minun tavoin on muuttanut Piilaaksoon miehensä työn takia, ja keskusteluissamme tuli ilmi, etteivät he ole puolisonsa kanssa koskaan käyneet Costcossa. Kauppaan sisälle kun ei pääse edes katsomaan ilman jäsenyyskorttia, ellei onnistu jotenkin livahtamaan sinnne (ainakin meidän lähi-Costcon ovensuutyöntekijöillä on muuten haukkojen katseet). Costco luonnollisesti kiinnosti heitä, joten sovimme Costco-treffit. Aiemmin olemme vieneet Costcoon vain turisteja eli vieraitamme - heille pääsy tähän kauppaan menee ihan turistinähtävyydestä.

Costco on elämys minä tahansa päivänä, mutta viikonloppuisin siinä on ihan omanlaisensa meininki: Jo parkkipaikka on tupaten täynnä autoja, autoja pyörii ympyrää vapautumassa olevia paikkoja etsien ja yleensä vähintään yksi tai kaksi autoa on poikittain jossain tilanteessa eikä kukaan tiedä, mihin suuntaan mennä. Näin ainakin meidän lähi-Costcossa, jonka asiakaskunta on muuten ihan kuin North San Josen asukaskunta: hyvin aasialaispainotteista. Sen jälkeen, kun auto on saatu pysäköityä, itse kaupassa selviytyminen vaatii usein hermoja, pitkäjäntäisyyttä ja rauhallisuutta. Cosctcossa nimittäin kuhisee lauantaisin ja sunnuntaisin päiväsaikaan.

Perussunnuntaikaaos Costcossa. 

Me päätimme siis ehdottomasti lähteä Costcoon sunnuntaina (ihan toki jo käytännön syistäkin - työskenteleville ihmisille työpäivän jälkeiset treffit ovat ruuhkien takia aika ikäviä, jopa mahdottomia). Emme itse asiassa tavanneet Costcossa, vaan joimme ensin puolenpäivän aikaan meillä vähän kahvia ja teetä ja valmistauduimme koitokseen. Sitten yhteisellä autolla eli carpoolilla paikalle. Kello oli yksi ja parkkipaikalla oli jo täysi hässäkkä, mutta meillä kävi tuuri, ja saimme paikan nopeasti.

Kuvassa näkyy tee, jota minä sain litkiä. Suolaiset ja makeat keksit sekä lehtikaalisipsit jäivät minulta syömättä, sillä tiukkaan ruokavalioon eivät kuulu moiset humpuukit. Olen yllättynyt itsekuriini, joka on kasvanut huimasti 90 Days Challengeni myötä. Ennenhän en kieltäytynyt koskaan mistään. Tosin en ole tyytyväinen siihen, että kaapissamme on nyt tällaisia herkkuja, vaan yritän tuputtaa mieheni syömään ne äkkiä pois.  

Itse asiassa meininki kaupassa sisällä oli hiukan rauhallisempaa kuin joskus aiemmin, kun olemme erehtyneet sinne viikonloppuna päivällä (liian usein...). Kavereiden suut loksahtivat auki jo aikalailla heti sisään astuttuaan. Onhan se Costco aika... omanlaisensa. Iso varastohalli täynnä tavaraa ja asiakkaita kärryineen.

"Voi vitsit mikä jättimäinen varastohalli", kaverini totesi. 

Costcot tosiaan ovat isoja varastohalleja, niin sisältä kuin ulkoakin.

Costcossa ei ole mitään hyllykylttejä tai opasteita siitä, mitä tuotteita on missäkin. Kamaa vain on ympäriinsä. Useimmat tuotteet ja tuoteryhmät ovat aina samoissa paikoissa, mutta joidenkin tuotteiden paikat saattavat joskus vaihdella, sillä tuotteetkin vaihtuvat. Me mieheni kanssa haemme Costcosta vain tiettyjä tavaroita ja ruokatarvikkeita (lähinnä wc- ja talouspaperia, kananmunia, kalaa ja vesipulloja ja sitten joskus jotain hedelmiä, vihanneksia tai marjoja, jos menekkiä on enemmän), emmekä usein jää tutkailemaan hyllyvälejä.

Kerron aina tietämättömille, miten Costcosta voi ostaa autonrenkaita, patjoja, puolentoista kilon pähkinäpusseja, kahden kilon laatikon tuoretta pinaattia ja sitten siitä ohimennen 50 000 dollarin sormuksen. Näköjään olen aliarvioinut Costcon korujen hinnan... Miten olisi yli 200 000 dollarin sormus mukaan siinä tukkushoppailun lomassa? Tosin noita kalleimpia tuotteita saa vain tilaamalla, eivät ne ole esillä. 

Nyt kävimme pitkästä aikaa vähän tarkemmin lävitse, mitäs kaikkea Costcosta löytyykään. Silmälaseja ja piilareita, koruja, telkkareita ja elektroniikkaa, keittiötarvikkeita, vaatteita, huonekaluja ja patjoja, alkoholia, kirjoja, tarjouksia elokuvalippuihin, Disneylandiin ja Universal Studiosiin, vihanneksia ja kasviksia, paljon erilaisia lihoja, maitotuotteita, hyllykaupoittain pakasteita, vielä enemmän hyllykaupalla kuivatuotteita, pesuaineita, kosmetiikkaa, käsikauppalääkkeitä ja reseptiläkkeitä, herkkuja, lisää herkkuja, voi niitä kaikkia herkkuja... Tuossa vain osan mainitakseni. Ja kaikki totta kai isoissa pakkauskoissa. Emme useinkaan osta ruokatarvikkeita Cosctosta juuri siitä syystä, että kahden aikuisen taloudessa jotkut kilon ja puolentoista kilon pakkaukset ovat monesti aika turhia.

Costco saattaa olla alkoholin suurkuluttajan taivas. Mukavan kokoisia (yleensä joku 1,75 litran) pulloja myydään 6-packeissa. Näitä kyllä saa ostaa yksittäinkin, jos jostain kumman syystä ei halua yli kuutta litraa viiniä, vodkaa tai giniä. Tosin tässä kohtaa tulee muistaa, että Costcossa eivät asioi vain yksityisnhenkilöt, vaan tukkukaupalle ominaisesti yritykset, kuten esimerkiksi varmasti monet ravintolat. 

Millainen perhe mahtaa tarvita 4,5 kilon pussin pannukakkumix-valmistaikinaa? Toisaalta vielä kiintoisampi kysymys: mahtaakohan moni diner täällä valmistaa aamupalapancakesinsa jostain tällaisestä...? 

Tekisi mieli vähän sipsejä. Costcossa tarjolla on vain tällaisia 850 gramman pusseja. Siinä on eväät illan elokuvahetkeen. 

Pieniäkin sipsipusseja löytyi tällä kertaa. Mitä nyt 1,5 kilon yhteispakkauksessa. Laiskojen ja/tai kiireisten kotiäitien vastaus siihen, mitä pakata lapsille lounasevääksi kouluun...? 

Me päätimme mieheni kanssa aikoinaan jo ensimmäisen Costco-reissun jälkeen hankkia jäsenyyden. Halvin hinta jäsenyydelle on vain reilut viitisenkymppiä vuodessa. Kaveripariskunta jäi vielä miettimään asiaa, vaikka tarttuihan heiltäkin muutamia ostoksia mukaan meidän jäsenkorttimme turvin.

Finlandia juusto herättää aina puhetta suomalaisissa. Edit 25.9: Mainitsin alun perin tässä, ettei tällä oikeasti ole mitään tekemistä Suomen kanssa, mutta Facebookissa ja kommentissa minua jo korjattiin: Finlandia on Valion USA:n markkinoiden tuote. Eli siis sinänsä suomalaista siis, voisi kai sanoa. Myös Arlan juustoa löytyi. Se näytti hyvältä (en ole täkäläisten juustojen fani, ja olen 3,5 asuinvuoden aikana löytänyt noin yhdenlaisen juuston, jota tykkään syödä). Harmi, etten saa syödä juustoja tällä hetkellä.

Sunnuntaitreffit Costcossa olivat hyvä idea! Kiitos seuralle hauskasta shoppailuhetkestä!

Joulukin oli saapunut Costcoon. Onhan jo syyskuun loppu.

Apua nikamien niksauttelusta - kiropraktikolla

Kävin eilen toista kertaa elämässäni kiropraktikolla. Ensimmäisen kerran kävin keväällä alaselkäongelmani takia, enkä kokenut silloisia kahta käyntiä kovin hyödyllisinä, sillä meininki oli hyvin liukuhihnamaista (lue lisää alta). Päätin nyt kuitenkin kokeilla uutta paikkaa, sillä monet kollegani hehkuttavat kiropraktikkojen puolesta. Kiropraktiset hoidot tuntuvat muutoinkin olevan täällä samaa sarjaa hampaidenvalkaisujen kanssa: hoitoja, joissa todella monet käyvät säännöllisesti.

Kiropraktikot vaikuttavat tosiaan olevan kohtalaisen suosittuja täällä Piilaaksossa (ehkä yleisemminkin Kaliforniassa, jopa Yhdysvalloissa?). Puljuja on monen nurkan takana eli tarjontaa riittää. Joidenkin terveysvakuutukset korvaavat kiropraktikon hoidot. Voisi siis sanoa, että kiropraktikkoja pidetään ihan normaalina osana "tavallista" terveydenhuoltoa. Mikäli en ole pahasti ymmärtänyt väärin, Suomessahan kiropraktikot luokitellaan enemmän vähän sellaiseksi ei-nyt-ihan-vaihtoehtohoidoksi-mutta-vähän-sinne-suuntaan, eikä kiropraktisia hoitoja missään perusterveydenhuollossa tai yksityiselläkään kai tarjota? Korjatkaa toki, jos olen aivan hakoteillä.

Kiropraktikon yhdessä hoitohuoneessa. Makoilin eilisen käyntini aikana kahdellakin eri hoitopöydällä.

En tiedä, miten kiropraktikot Suomessa toimivat, koska en ole koskaan käynyt, mutta olin keväällä yllättynyt siellä, missä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni. Valitsin paikan sillä perusteella, että se oli ihan kotini vieressä ja pystyin kävelemään sinne (kiroja todellakin on täällä ihan joka nurkassa). Yllätys minulle oli se, etten ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli paikalla vain yksi. Juttelin käynnin alussa kiropraktikon kanssa ongelmakohdistani pintapuolisesti, mutta sen jälkeen minua hoiti ensin hieroja. Minulle lätkäistiin lämpöhoito vartiksi, minkä jälkeen hieroja palasi hiukan hieromaan, sillä tavalla aika pintapuolisesti ja vain vajaan vartin ajan. Melkein jopa turhaa hierontaa, etten sanoisi. Tämän kaiken jälkeen kiropraktikko tuli niksauttelemaan hiukan, ja homma oli sitten siinä. Käynti sisälsi paljon yksinäistä odottelua hoitohuoneessa, sillä asiakkaita oli useissa eri huoneissa ja muutama hieroja ja yksi kiropraktikko kiersivät asiakkaita lävitse. En ollut tyytyväinen saamaani kohteluun, sillä käynti maksoi kuitenkin lähemmäs satasen. Annoin paikalle kyllä toisen mahdollisuuden, mutta edelleen hoidosta jäi liukuhihnaolo. En mennyt enää kolmatta kertaa.

Olen ollut pitkään ihan tyytyväinen, kun käyn hieronnassa pari kertaa kuukaudessa. Kroppani on silti yleensä aika jumissa. Nyt 90 Days Challengeni ja lisääntyneiden liikuntamäärieni takia olen saavuttanut megajumiuden. Päivittäisestä foam rollauksesta ja venyttelystä huolimatta paikkoja kolottaa ja särkee ja kroppa on aika kankea. Jopa vakituinen hierojani on ihmetellyt aiempaa enemmän, mitä ihmeessä olen tehnyt. Päätin siis kokeilla kiropraktikkoa uudelleen. Niin monet niitä kun hehkuttavat.

Yksi kollegani suositteli minulle jo keväällä alaselkäkipuni takia erästä kiropraktikkoa, jossa hän itse käy. Tämän paikan kiropraktikko on sekä kiropraktikko että fysioterapeutti. Fyssarin titteli vakuutti minua, sillä kaikenmaailman niksauttelijoita nyt on moneen lähtöön. Tämä kiropraktikko on kotoisin Saksasta, ja tottahan toki eurooppalaisuudesta tuli lisäplussa tälle toiselle eurooppalaiselle. Kiropraktikkoja muuten kutsutaan täällä termillä Doctor. Ja asiakkaat oikeastikin - aivan kuten tv-sarjoissa - puhuttelevat työntekijää tällä termillä: "Thanks a lot, Doctor!" "See you next time, Doc!" 

Kuvituskuvaa hoitohuoneesta. 

Tämä uusi, eilinen käyntini oli niin paljon parempi kuin ensimmäiseni. En edelleenkään ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli vain yksi, mutta minua hoidettiin perusteellisesti. Taustani ja ongelmakohtani kävin lävitse ensin jonkun muun työntekijän (hieroja, fysioterapeutti, ehkä jopa jonkinlainen lähihoitaja, sillä hän otti vereenpaineen ja kaikkea?) kanssa. Tuon haastattelun lisäksi täytin myös lomakkeen - täkäläiset paikat keräävät oikeasti tajuttoman määrän samaa infoa eri tavoin. Haastattelun jälkeen sain paljon aikaa kiropraktikon kanssa. Hän katsoi ryhtiäni ja tasapainoani, istuma- ja seisontatapaani ja tutki kroppani jumikohtia. Toki kävimme hänenkin kanssaan vielä kerran lyhyesti lävitse aiempia hoitojani. Minulle selvisi muuten tämän tutkimisen aikana pelottavan uusia asioita kropastani.

Perusteellisen selvityksen jälkeen sain tältä toiselta työntekijältä foam rollaus -ohjeita ja kävimme harjoituksia yhdessä lävitse. Olen ollut jo vuosia vannoutunut rullailija, mutta niin vain sain ihan uusia liikkeitä, jotka avasivat selkääni jo muutaman minuutin aikana. Lopuksi käynnillä oli vielä vuorossa adjustment eli se niksauttelu kiropraktikon kanssa. Apuna käytettiin liikkuvaa hoitopöytää.

Kaiken kaikkiaan käynti vei aikaa pari tuntia. Vaikka se sisälsi jonkin verran odottelua (sillä en ollut ainoa asiakas), minulle jäi sellainen olo, että minua oli hoidettu kunnolla ja kuunneltu. Eikä aikaa tuhlailtu hierontaan. Jos haluan hierontaa, menen hierontaan. Tosin en tiedä, mitä ensi kerralla tapahtuu...

Minulle oli onneksi kerrottu ekan käynnin olevan pitkä. Olin päättänyt mennä ohjaamaan tuntini suoraan kiropraktikolta, sillä edestakas ajaminen kotiin ja ohjaamaan olisi ollut turhaa. Minulla oli noin 25 minuuttia aikaa tapettavana ja kipaisin kiron vieressä olevalla lähiostarilla Ross Dress For Less -liikkeessä. Löysin tämän "halppiskaupan" vasta ehkä vuosi sitten. Outlet-hintoja ja mielenkiintoista tavaraa vaatteista sisustukseen. Itse etsin yleensä koti- ja jumppavaatteita tai yökkäreitä, sillä muunlaisia vaatteita en juuri enää edes tarvitse.

Kannatti käydä: kotihousut, yöpaita ja sisätöppöset yhteishintaan veroineen alle $30. Todellakin siis dress for less. 

Valitettavasti kiropraktikon käynnin hinta lähenteli kahtasataa dollaria, sillä en saa kiropraktisia hoitoja terveysvakuutukseni piikkiin, vaan joudun maksamaan kaiken itse. Seuraavat kerrat kestävät vain tunnin ja ovat halvempia (toivottavasti). Koin jo nyt saavani apua tästä, joten varasin kiropraktikon suosituksen mukaisesti uudet kerrat heti ensi viikolle. Lyhyt intensiivinen hoitojakso, ja katsotaan, saadaanko jotain kehitystä aikaiseksi.

Luonnollisesti kiron, shoppailun ja bodypumpin ohjaamisen välissä piti saada myös syötyä lounas. Autossa, totta kai. Minusta on tullut todellinen parkkipaikkasyöpöttelijä. 

Onko joku lukija kiropraktikkojen vannoutunut asiakas? Entä onko muilla USA:ssa asuvilla liukuhihnamaisia kokemuksia kiropraktisista hoitopaikoista?

Lisää energiaa hiilihydraateista

Nyt se on todistettu minun kohdallani: kroppani todellakin tarvitsee ja kaipaa hiilihydraatteja jaksaakseen liikkua ja treenata.

Vähähiilihydraattista ruokavaliota ja 90 Days Challengeani koskeva postaus keräsi paljon lukijoita ja kommentteja, etenkin Facebookin puolella. Ilmeisesti aihe siis kiinnostaa. Kerron nyt lisää siitä, mitä haasteeseeni on kuulunut ruokavalion osalta sen alun 10 päivää kestävän supervähähiilihydraattisen puristuksen eli metabolic resettin jälkeen.

Hiilihydraatit salitreenin ympärille kolmeksi viikoksi

Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessani, ettei haasteessa ollut tarkoitus karsia kaikkia hiilareita menemään ja jäädä elämään vähähiilihydraattisella (VHH) ruokavaliolla. Haasteessa treenataan kovaa ja tosissaan, joten tokihan hiilareita tarvitaan kroppaan. (Joku on tästä varmasti eri mieltä ja saa ihan vapaasti olla.) Tarkoitus oli vain saada 10 päivän alun aikana kroppa tottumaan vähempään hiilihydraattimäärään.

10 päivän superkuurin jälkeen salitreenin ympärille alettiin kerätä hiilareita: steel cut -kaurahiutaleita ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Näiden lisäksi kasviksia sai vaihtaa aiemmista pelkistä vihreistä kasviksista hiukan hiilaripitoisempiin, kuten vihreisiin papuihin, kukkakaaliin ja ruusukaaliin. Ruokavaliossa oli tarkkaan määritelty, minä aterioina mitäkin kasviksia sai syödä. Perunan ja kauran määrät olivat minun mielestäni vähäisiä, mutta voi mikä vaikutus näillä hiilihydraateilla olikaan minulle!

En ole ollut mikään perunan ystävä, ellei ranskalaisia lasketa. Nyt antaisin mitä vain, että saisin syödä näitä: yksinkertaisia, valkosipulijauheella, kuminalla ja/tai muskottipähkinällä hieman maustettuja perunaviipaleita. Ei öljyä. Ei missään nimessä suolaa. Nam! Harmi vain, että näitä saa syödä vain ja ainoastaan heti salitreenin jälkeen.

Jaan perunat valmiiksi annoksiksi pusseihin, jotka voin napata mukaan salille, sillä peruna pitää syödä vartin sisään treenin lopettamisesta. Tekee muuten mieli puurtaa treeni tehokkaasti loppuun, jotta pääsee syömään vähän perunaa, yleensä autoon, haha.

Minähän olin äärimmäisen väsynyt niiden 10 päivän ajan, kun hiilihydraatit olivat minimissään (eli tulivat vain vihreistä kasviksista), ja kävin läpi paljon ikäviä sivuoireita. Pienet peruna- ja kauramäärät eivät tehneet suuria ihmeitä, mutta kyllä ne helpottivat joitakin VHH-alun tuomia sivuoireita ja toivat hivenen lisää energian tunnetta. On totta kai vaikea sanoa, mitä olisi tapahtunut, jos minun olisi pitänyt jatkaa kituuttamista VHH-dieetillä - olisiko kroppani tottunut menoon vai olisinko pysynyt väsyneenä? Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut kokeilla. Ei ole minun juttuni ihan noin vähähiilihydraattinen elämä, ei näillä liikuntamäärillä ja nykyisellä aktiivisuustasolla.

Yritän pitää säännöllisestä syömisaikataulusta kiinni, olin sitten kotona tai töitteni ja omien treenieni välissä jossain autossa. Tämä autossa nopeasti syöty kyhäelmä oli ensimmäinen annokseni, joka sai sisältää steel cut -kauraa. Tämän syömisen jälkeen minulle selvisi, että annettu määrä kuuluu mitata valmiista puurosta, ei kuivista hiutaleista. No oho. Ero on muuten valtaisa! Tässä kuvassa näkyvässä annoksessa on noin neljä kertaa enemmän kauraa kuin mitä saan syödä. Onneksi ehdin syödä virheellisesti mitattua ruokaa vain kerran. Ja kyllä, tämä oli ihan juuri niin kuiva annos kuin miltä näyttääkin. Olen onneksi kehittynyt sitten tästä ensimmäisestä viritelmästä.

Tällaisilla eväillä - salitreenin ympärillä olevan kauran ja perunan kanssa siis - jatkettiin kolmisen viikkoa. Samaan syssyyn ruokavalioon kotiudettiin muutamat uudet ravintolisät. En muuten ole tottunut vetämään mitään ravintolisiä, ellei monivitamiineja ja omegakolmosia lasketa. Noiden kolmen viikon jälkeen ruokavalio muuttui taas.

Riisi, kaura ja bataatti mukaan aterioihin

Haasteen 5. viikolla ruokavalioon tuotiin lisää hiilihydraatteja ja tällaisella ruokavaliolinjalla mennään edelleen: nyt muutaman aterian yhteydessä (aterioiden järjestys on tarkasti määrätty) saa syödä riisiä, bataattia tai niitä steel cut -kaurahiutaleita. Kunnon monipuolisia aterioita siis, sisältäen terveellisiä hyviä hiilihydraatteja, proteiinia ja totta kai kasviksia. Aamupalalla ja päivän viimeisellä aterialla ei ole hiilareita, mutta sen sijaan on lisättyä rasvaa. Tuossa juuri viikonloppuna kauhukseni huomasin, että lisätty rasva pitäisi olla yksi ruokalusikallinen. Minähän olen tulkinnut termin "1 Tbsp" teelusikalliseksi, en kyllä yhtään tiedä miksi. Hopsansaa.

Bataatteja, ilman öljyä, mutta lievillä mausteilla (ei suolaa). En muuten pahemmin ole syönyt bataatteja kotona, muuta kuin jouluna bataattilaatikossa. Sen sijaan bataattiranskalaisia ravintoloissa rakastan!

Kun hiilihydraatit tuotiin osaksi normiateroita, myös treenimäärä lisääntyi: aiemmin tehtiin vain salitreenejä, mutta nyt mukana on melkein päivittäiset aerobiset- tai HIIT-treenit. Kuvio on siis aika selkeä: mitä enemmän liikuntaa, sitä enemmän hiilihydraatteja. Viikon ainoa lepopäivä on poistunut, ja sunnuntaisin on aina jonkinlainen lyhyt haaste. Eilen se oli esimerkiksi 200 burpeeta niin nopeasti kuin pystyy. Viikonloppuisin hiilihydraatit ovat muuten minimissään edelleen, sillä lauantaisin tehdään vain salitreeni ja sunnuntaisin lyhyt haaste. Sen sijaan terveellistä rasvaa lisätään useammin kuin niinä päivinä, kun hiilaripitoisia aterioita on useampia.

En maininnut edellisessä postauksessani yhtä hyvin olennaista seikkaa. Nimittäin sitä, että minähän en ole normaalisti syönyt paljon hiilihydraatteja arkiaterioitteni yhteydessä. En syö kotona perunaa, pastaa tai riisiä. Leipää en syö melkein koskaan, koska USA ja paha leipä. Ateriani ovat koostuneet yleensä kasviksista, salaatista ja proteiinin lähteestä. Totta kai olen saanut paljon hiilareita, mutta ne ovat tulleet herkuista, joita olen syönyt. Hyvin epäterveellisiä hiilihydraatteja siis. Jos olen syönyt ravintolassa ja yleensä melkein viikottain olenkin kerran tai pari, olen syönyt paljon hiilaripitoisia ruokia, kuten riisiä, nuudeleita ja leipiä.

En ole Instagramissa, mutta se on kuulemma täynnä ihmisten meal prepping -kuvia. Minä en fancyile. Tässä minun väkerrökseni. Ajavat asiansa paremmin kuin hyvin. Mukaan lisään yleensä vielä vähän lehtikaalia tai Romaine-salaattia.

Olen jo pitkään pitänyt arkiruokaa, joka ei sisällä terveellisiä hiilihydraatteja, ongelmani ytimenä: koska en saa tarpeeksi laadukasta ravintoa lounaistani ja päivällisistäni, olen sortunut helposti herkkuihin. En ole silti saanut korjattua syömisrutiiniani, vaikka lapsikin tietää, miltä ruokaympyrä näyttää. Mieluummin olen syönyt hedelmiä, pähkinöitä ja herkkuja kuin jotain tylsää riisiä. Suomessa asuessani söin kyllä kotona pastaa tai riisiä. USA on keikauttanut ruokavalioni monin eri tavoin (olen muuten luonnostellut siitä postausta, jonka ehkä joskus vielä julkaisen).

Nytpä olen siis saanut elää siten, että heitän vaikkapa lounaani yhteyteen kasan riisiä. Kroppani on muuten todellakin kaivannut tällaisia laadukkaita hiilihydraattien lähteitä kaiken tämän haasteeseen kuuluvan treenin ja omien ohjausten kanssa. Energiatasoni on noussut selkeästi sen jälkeen, kun nämä hiilihydraattipitoiset ateriat tuotiin haasteeseen. Kyllä se vain niin on, että aktiivisesti liikkuva ja treenaava ihminen tarvitsee hiilareita. Hiilihydraatit eivät ole pahoja - ydin on siinä, mistä niitä saa.

Mites niiden kaikkien VHH-dieetin kanssa tulleiden sivuoireiden kanssa on käynyt?

Osa niistä sivuoireista, joita sain alun 10 päivän aikana, kun ruokavaliosta oli karsittu melkein kaikki hiilihydraatit pois, katosivat jo heti pienten kaurahiutale- ja perunamäärien kanssa. Tahmea maku suustani katosi muutamassa päivässä. Oi mikä autuus, kun hampaidenpesun jälkeen jopa tuntui siltä, että hampaat ovat puhtaat! Jatkuva tarve käydä vessassa väheni ehkä ihan hitusen, mutta valitettavasti yölliset vessahädät jatkuivat ja jatkuvat edelleen.

Aloin saada myös aivokapasiteettiani takaisin heti, kun kroppani sai sisäänsä hiukan perunaa ja kauraa. Lihaksetkaan eivät puutuneet ihan niin pahasti kuin alun superkuurin aikana. Mitä enemmän ruokavalioon lisättiin hiilareita, sitä vähemmän puutumista oli ja sitä enemmän kropassani tuntui olevan virtaa tehdä kunnon salitreenejä ja ohjata bodypumppia. Totean siis vielä kerran: ainakin minun liikkuva ruhoni ja aivoni tarvitsevat hiilihydraatteja toimiakseen kunnolla.

Kaikki sivuoireet eivät kuitenkaan ole kadonneet. Yölliset vessahädät eivät ole ainoa ikävä sivutuote, jonka tämä haaste on tuonut elämääni. Kärsin vieläkin unihäiriöistä, eikä nukkumiseni laatu ole parantunut mielestäni tarpeeksi. Herään ainakin kerran yössä ja yleensä siihen vessahätään. En nukahda hyvin illalla (joskaan en koskaan ole nukahtanut) ja herään aina joskus viiden-kuuden aikaan aamuyöstä. Olen kuullut sanottavan, että iltaherkut, etenkin sokeri, huonontavat unenlaatua, mutta minä nukuin paljon paremmin silloin, kun vedin iltaisin kasan herkkuja sohvalla ennen nukkumaanmenoa. Ehkä kroppani vain tottuu hitaasti...

Olen nyt välillä ollut kuntosalilla jo aamuseiskalta tekemässä omia treenejäni. Kun kerta kuitenkin herään aikaisin, enkä saa nukuttua. 

Uusi ruokavalio on tuonut paljon positiivisia vaikutuksia, mutta ei tämä helppoa ole 

Olen ollut hyvin tyytyväinen uuteen ruokailutottumukseeni nyt, kun aterioiden yhteyteen tuotiin hiilihydraatteja. Tänään oli haasteen 43. päivä ja olen jo nyt saavuttanut paljon sellaista, mitä halusinkin. Olen saanut tolkkua ruokailutottumuksiini ja irtaantunut epäterveellisestä herkkukierteestä. Olen kadottanut herkkuhaluni kokonaan. Päivittäisiä sokeriherkkuja ei tee mieli mitenkään erityisesti (tosin totta kai voisin syödä niitä ihan iloisena :D), enkä halaja edes hedelmien tai marjojen, joita tässä haasteessa ei toistaiseksi sallita, perään. Tämä on paljon ihmiseltä, joka aiemmin söi päivittäin lisättyä sokeria. Uskon, että saan kiittää tästä saavutuksesta säännöllistä ja riittävää syömistä. Minun arkiruokani ovat usein olleet pieniä, mutta tämän haasteen ateriat sisältävät aktiivisen liikkujan ja treenaajan proteiinimäärät.

Ihoni kunto on pysynyt parempana kuin koskaan. Sen muutoksenhan huomasin jo alun 10 päivän superkuurin aikana. Sokeri ja rasva, ne ovat ne iho-ongelmaisen viholliset. Sen sijaan kynsinauhoihini tämä uusi ruokavalio ei vaikuttanut ihan niin hyvin kuin parin ekan viikon aikana oletin: ne parantuivat hiukan, mutta ovat kyllä jatkaneet repeilyään. Syytän sitä, että kokkaan enemmän ja useammin kuin ennen, minkä vuoksi joudun myös pesemään käsiäni paljon ja siivoamaan keittiön tasoja sekä tiskaamaan.

Olen saanut myös loistavaa motivaatiota ja ideoita omiin treeneihini, mutta tämä postaus ei nyt käsittele treenejä. Itse en ole ajatellut tätä haastetta minään laihdutuskuurina, vaan ponnahduslautana parempiin elintapoihin, mutta onhan se paino pudonnut aika rutkasti (varmasti pitkälti ehkä nesteitä) ja senttejä on karissut. Viimeisen kahden-kolmen viikon aikana jotkut osallistujani ja muutama kollega ovat tulleet kysymään, mitä ihmeessä olen tehnyt. Vastaus kuuluu: hyvin kovaa työtä.

Ei se ole vain se ruokavalio, vaan myös treeni. Eikä se ole vain se treeni, vaan myös ruokavalio. 

Valitettavasti ikäviäkin puolia on ilmassa. Olen edelleen todella väsynyt, en niin pahasti kuin alun 10 päivän aikana, mutta kuitenkin. Toisaalta huomaan, että hiilihydraatteja sisältävät ateriat ovat nostaneet energiatasoani. Treenit ovat kulkeneet paremmin (tosin totta kai tässä kuukauden aikana muutoinkin treeni alkaisi luistaa entistä ehommin, sillä olen kyllä ihan tosissani tehnyt töitä salin puolella) ja olen saanut ohjauksiini enemmän energiaa. Toisaalta kuitenkin huomattava on, että liikuntamääräni on noussut paljon siitä, mitä se on viimeisen vuoden aikana ja kaikkien terveysongelmieni kanssa ollut. Haasteen salitreenien ja aerobisten/HIIT-treenien sekä omien ohjauksien myötä liikuntamääräni huitelevat jossain 20 tunnissa per viikko. Myös intensiteettini on noussut etenkin omissa treeneissäni, kun olen alkanut hiffata asioita salitreenistä ja kun olen saanut energiaa ravinnosta. Kun näihin liikuntamääriin yhdistetään ne uniongelmat ja 5-6 tunnin katkonaiset yöunet, lopputulos ei ole kovin kiva.

Luovuttaa en kuitenkaan ajatellut (tosin 90 päivään saakka en tule pääsemään, sillä olen matkustamassa Saksaan ja se nyt väistämättä tuo joitain rajoituksia). Olen äärimmäisen ylpeä siitä, etten ole lipsunut. Noudatan annettua ruokavaliota ja treenejä ja sillä siisti. Parin viikon päästä ruokavalioonkin taitaa tulla taas muutoksia, ehkä jo aiemmin.

Syksykin on tässä yhtäkkiä tullut kaiken tämän kaaoksen keskellä. Kylmä ei kyllä ole ollut. Normisyksy, 22-30 astetta melkein joka päivä.

Missaan aina maanjäristykset

Tänään torstaina aamupäivällä San Josen itäpuolella järisi maa. Magnitude oli 3.3 eli ei mikään suuri järistys, mutta käsittääkseni hiukan voimakkaampi kuin täällä yleensä usein on. Maahan järähtelee tällä alueella ihan arkipäiväisesti, muttei sitä monestikaan huomaa. Tämän järistyksen episentrumi oli meiltä reilun 5 mailin päässä eli vajaan 9 kilometrin päässä. Myöhemmin päivän aikana tuli uusi järistys, se oli 2.6, ja monia pienempiä.

Episentrumi oli tuossa, missä on tähti. Me asumme hiukan vasemmalla tuosta, missä lukee Milpitas. Kartta NBC Bay Arean sivuilta. 

Minä keittelin aamun salitreenini ja HIIT-treenini jälkeen rauhassa kahvia puoli yhdentoista aikaan. Ihmettelin siinä sitten, miksi yhtäkkiä astiat alkoivat vähän kilkattaa avonaisessa astianpesukoneessa. Sitä kesti pienen hetken. Ajattelin, että lentokone varmaan lensi yli. Emme asu kaukana San Josen kv-lentokentästä, ja kohtalaisen lähellä meitä sijaitsee myös sekä siviili- että military-käytössä oleva pienempi lentokenttä ja myös NASA. (Yllä olevasta kartasta näkee monet lentokentät.) Yleensä lentokoneita ei kuule meille mitenkään, mutta joskus kyllä. Satunnaisesti myös lattia tärähtää. Joskus olen ollut varma, että oli maanjäristys, kun lattia tärisi. Etsin silloin netistä tietoa, eikä mitään järistystä ollut tapahtunut, joten kyseessä oli ollut varmaan lentokone.

Nämä kilkahtelivat keskenään hetken ajan.

Tällä kertaa kyseessä oli oikeasti maanjäristys. Tämä selvisi minulle, kun yksi kaveri heti postasi asiasta Facebookiin ja kun tajusin olleeni lähellä pahinta järinäaluetta. Olen sekoittanut lentokoneen maanjäristykseen ja nyt näköjään sekoitin oikean järistyksen lentokoneeseen. Jälleen kerran en siis tajunnut mistään mitään. En yleensä koskaan tunne maanjäristyksistä mitään, vaikka hiukan tuntuvia järistyksiä on tapahtunut useampia, enkä muuten hoksannut mitään siitä myöhemminkään tämän päivän aikana tulleesta. Vuonna 2014, kun kaukana pohjoisessa oli se iso, olisiko ollut jotain 6-richterin järistys, joka aiheutti tuhoa esimerkiksi Napan viinialueella, en herännyt järistykseen, vaikka monet Pohjois-San Josessa saakka olivat heränneet. Yhden toisenkin isomman yöllisen järistyksen lävitse olen tutinut, vaikka naapurit olivat heränneet. Vain kerran elämässäni olen tuntenut järistyksen täällä - silloin heräsin kevyestä unesta siihen, että sänky heilahti kerran tai kaksi.

3.3-järistys ei tietenkään ole mikään suuri, eivätkä paikalliset vuosikymmeniä tai vähintään vuosia tällä alueella asuneet pidä tällaisia pikku tärähtelyjä ilmeisesti minään ihmeellisinä. Ovathan ne yleisiä, kuuluvat asiaan täällä asuessa. Ehkä jotenkin tällaisena kohtalaisen uutena maahanmuuttajana vielä pidän järistyksiä mielenkiintoisina. Olen ollut hieman pettynyt siihen, etten ole tuntenut järistyksiä täällä asuessani. Maailman typerin tunne, mutta minkäs teet. Eihän sitä nyt kukaan toivo maanjäristystä, enkä minäkään sellaista toivo. Mutta jos kerta järähtelee joka tapauksessa, niin voisi sen joskus tunteakin - en sellaista Turussa ainakaan kokisi. Tosin varmasti, jos kunnolla tuntisin, en haluaisi enää ikinä tuntea. 

Vähän minulle ajankohtaista sinänsä se, että pikkujäristys tuli nyt. Olen nimittäin tässä viime aikoina panikoinut sitä, ettei meillä ole maanjäristyskassia. Koska Kalifornia on maanjäristysaluetta, ihmisille suositellaan maanjäristyskasseja, jotka sisältävät kaikenlaista tarpeellista kamaa, jos (ja kun) iso järistys tulee. Vettä, kuivaruokaa, taskulamppuja, pattereita, aurinkokennolla latautuvia lamppuja ja akkuja, ensiapupakkaus, kopiot tärkeistä henkilöllisyyspapereista ja vakutuuksista, käteistä, alueen kartta, lämpöhuopia ja niin edelleen. Kassi kotiin, kassit perheen autoihin... Sitten sängyn alle pitäisi kiinnittää taskulamppu ja kengät siltä varalta, että järistys on yöllä ja lattiat ovat roskissa tai jopa lasinsirpaleissa. Autoissa pitäisi aina olla kunnolla polttoainetta jäljellä, koska ison järistyksen tullessa bensaa ei ehkä saa mistään. Meillä ei ole mitään näistä hoidettuna. Ajan autonkin usein ihan höyrylle. Meillä ei olisi edes syötävää päiviksi. Ehkä puurohiutaleita ja hiukan pähkinöitä. Vesipulloja löytyy aina, muttei niitäkään varmaan monen päivän tarpeelle. 

Olen aina välillä huolestuneena miettinyt tuollaisten maanjäristystarvikkeiden puuttumista ja vaahdonnut miehelleni siitä, miten me kuolemme, jos järistys tulee, ihan vain sen takia, ettemme ole valmistautuneet siihen mitenkään. Nyt viime aikoina Teksasin tulvatuhot ja Floridan myrskyt palauttivat mieleeni sen, että asun itsekin alueella, jossa luonto on ihan todellinen uhka. Maanjäristystä ei (kait?) edes voi ennustaa, kuten jotain muuta uhkaa. Se tulee, kun se tulee. Ja sitten olet pulassa, jos kotoa ei löydy välineitä.

Sitten rauhoittelen itseäni aina välillä ja unohdan koko asian, viikoiksi ja kuukausiksi... Maailmassa nyt sattuu ja tapahtuu ja luonto on aika oikukas. Mutta kaipa sitä pitäisi olla fiksu ja järkevä ja varautua etukäteen. Se tuskin lienee turhaa panikointia.

Tosiaan, järistyksiä oli päivän aikana lisää. Tässä illan suussa vissiin vielä yksi. Olin juuri rappukäytävässä tulossa kotiin, kun naapurissa asuva kaverini tekstasi, että nyt tuntui niin iso järistys, ettei hän ennen ole kokenut samanlaista: huonekasvit heiluivat ja sohvalla istuessa tuntui. Yllätys yllätys - minähän missasin sen. 

Joskus viikonloppuisinkin vain mennään

Minun viikonloppuni on mennyt siten, että olen ollut koko ajan liikkeellä. Sinänsä menot ovat olleet mukavia, mutta kaipaisin kyllä hetken rauhoittumista ja pysähtymisen tunnetta viikonloppuihini. Etenkin kun 90 Days Challengeni on edennyt pisteeseen, jossa salitreenien lisäksi tehdään cardio- ja HIIT-treenejä lähes päivittäin. Kun omat ohjaukseni luetaan mukaan, liikuntatunteja alkaa kertyä nyt karkeasti laskettuna 18-19 tuntia viikossa. Hiukan väsyttää siis.

Lauantaina heti aamusta minun piti valmistaa vähän ruokaa. Onneksi sain sentään viettää pitkän ja rauhaisan aamiaishetken. Sitten oli vuorossa kauneudenhoitoa kulmien ja ripsien värjäyksen muodossa. Värjäyksen jälkeen takaisin kotiin syömään sitä ruokaa. Syömisen ja pienen sulattelun jälkeen oli aika suunnata kuntosalille tekemään haasteeseeni kuuluva jalkatreeni. Tällä kertaa vedettiin esimerkiksi 5 kertaa sata jalkaprässiä ja jokaisen sadan toiston välissä aina hyppysetti. Vieressäni paljon rautaa penkistä työntävä karju tutki menoani selvästi peilin kautta ja lopulta kommentoikin, että näyttää aika rankalta puuhalta. Olihan siinä työntämistä, puskemista ja sisäistä motivaatiokarjuntaa havaittavissa.

Kun jalat olivat noiden ja muutaman muunkin harjoituksen ja setin jälkeen nuudeleina, minun piti vielä vähän kiriä haastetta kiinni cardio-treenin osalta. Tarkoitus oli saada cardiotreeni perjantaihin, mutta kun olin silloin herännyt joskus aamuviiden jälkeen, tehnyt oman 1,5 tunnin salitreenin ja sen jälkeen päivän aikana ohjannut kolme ja puoli tuntia, oli pakko luovuttaa sen aerobisen osalta - en vain saanut sitä mahtumaan päivääni ilman, että olisin kuollut väsymykseen. Täytyy kyllä sanoa, ettei kuntopyörän polkeminen (jonka valitsin cardiokseni, vaikken ole mikään sisäpyöräilijä) lauantainakaan innostanut sen jalkatreenin jälkeen, mutta sain sentään hiukan irvistettyä menemään. Sen jälkeen nopeasti takaisin kotiin, jossa vuorossa oli lisää kokkausta (!) ja syömistä. Sitten taas ulos ovesta ja nopea autoilu hierontaan. Siellä sentään sai rentoutua, joskin kroppani lisäksi mieleni käy nyt hiukan ylikierroksilla ja olisi kaivannut erillisen, oman hieronnan.

Kun pääsin hieronnasta kotiin, oli jo ihan ilta. Lisää syömistä. Venyttelyä. Sitten pitikin mennä nukkumaan, sillä sunnuntaina oli edessä aamukuuden herätys. En edes päässyt sänkyyn aikaisin, taisi mennä melkein yhteentoista. Herätyskello olisi soinut kuudelta, mutta totta kai kehoni ja mieleni oli jo puoli kuudelta sitä mieltä, että on aika herätä.

Kello 6:20 sunnuntaina aamulla näytti tältä. Yksi muukin naapuri oli valoista päätellen hereillä. 

Tänään sunnuntaina oli vuorossa Les Millsin Mini Quarterly. Suomalaiset LM-ohjaajat taitavat tuntea tällaiset tapahtumat nimellä jatkokoulutus. Kyseessä on uusiin, muutaman viikon päästä käyttöön tuleviin ohjelmiin liittyvä koulutus. Mini Quarterlyja järjestetään täällä Bay Arealla joskus uusien ohjelmien yhteydessä, muttei aina, eikä todellakaan neljää kertaa vuodessa (jolloin uudet ohjelmat aina ilmestyvät). Olen käynyt tällaisessa vain kerran aiemmin ja kirjoittanut siitä täällä. Mini Quarterlyt eivät ole pakollisia meille usalaisille ohjaajille. Suomessa jatkokoulutukset ovat ilmeisesti ohjaajille pakollisia muutaman kerran vuodessa (?).

Sunnuntaiaamun hiljainen liikenne on parhautta.

Osallistuin bodypumpin 103-ohjelman ja cxworxin 28-ohjelman koulutuksiin. Bodyattackia ei ollut tarjolla, sillä se ei ole niin suosittu laji täällä päin. Olen erityisen ihastunut moneen bodypump 103:n kappaleeseen, mutta sitäkin enemmän olen rakastunut cxworx 28:n koko musiikkilistaan. Ja huhheijaa, että on myös hyvä treeni siinä! En vain voi ylistää cxworxia tarpeeksi. Se yllättää jokainen kerta. Aina kun luulee hallitsevansa jotain, seuraava ohjelma lyö melkein jalat alta. Loistoformaatti.

En ole aina näin värikoordinoitu, mutta tänään vahingossa onnistui. Les Millsin vaatteita totta kai (miinus kengät). 

Minulla oli aikaa tulla bodypumpin ja cxworxin välissä kotiin, sillä niiden keskellä oli muiden LM-formaattien koulutuksia, enkä halunnut osallistua yhteenkään ylimääräiseen tuntiin (sitä paitsi se olisi maksanut lisää). En kuitenkaan saanut viettää mitään rauhallisia paria tuntia kotona, sillä kun tiesin, että pitää uudestaan lähteä, kotona vietetty aika meni sellaisissa lievissä lähtöfiiliksissä. Ei siis pysähtymisen tunnetta.

Puoli kuudelta illalla olin taas kotona ja oli aika syödä. Samalla väkersin nopeasti teille tätä luettavaa. Sitten uitin itseäni vähän aikaa kylpyammeessamme Epsom-suolassa, jota ostin jokin aika sitten, sillä jotkut vannovat sen nimeen lihasten rentouttamisessa. Kokeilin nyt toista kertaa, enkä menisi vielä vannomaan mitään. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä, että tällaiset apartmenteissa olevat kylpyammeet olisi tarkoitettu kylpemiseen. Tai ei ainakaan meidän oma (tosin kaipa nuo ovat jotain standardi-kokoa?). Minä olen 160 cm pitkä ja mahdun ammeeseen vain jotenkuten, eikä asento välttämättä ole kaikkein rentouttavin. En nyt ehkä muutoinkaan ota kylpemistä tavaksi (tämä oli siis toinen kerta täällä asuessa), sillä vaikka Kaliforniaa vaivaava virallinen kuivuus onkin ohitse, onhan kylpeminen aika vettävievää puuhaa, kun kuitenkin suihkutellakin pitäisi.

Liian intiimi kuva blogiin? :D Jalkani ovat muuten tuollaisilla pienillä mustelmilla foam rollauksen takia. Hierojani hiukan ihmetteli, mitä olen tehnyt. 

Illan päätteeksi venyttelin vielä hiukan, hoidin pari asiaa ja söin lisää. Haaveilin aikaisesta nukkumaanmenosta, mutta ei näytä siltä, sillä kello on jo yli yhdeksän.

Tämä viikonloppu oli siis tällainen tehokkuus. Jos jotakuta säälittää aviomieheni, jonka vaimo vain tulee ja menee, niin tiedoksi, että mieheni teki töitä koko viikonlopun. Olemme siis nykyään aika kiireistä sakkia näköjään.

Se 90 Days Challengeni sujuu muuten hyvin. Tänään oli päivä numero 35. Melkein joka päivä minun on ollut tarkoitus kirjoittaa uudesta ruokavaliosta ja fiiliksistäni, mutta kaikkien liikuntatuntien, meal preppauksen, kehonhuollon, ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia varten opiskelun ja uusien koreografioiden opiskelun ohella ja ihan vain yleisen elämänkin vallitessa en ole ehtinyt enkä jaksanut. Palaan kyllä asiaan vielä.

Käyttöön Lumenen tuotteita - suomalaisuuden kaipuuta(ko)?

Puhtaan ja simppelin ruokavalion ansiosta ihoni on viimeisen kuukauden aikana alkanut voida paremmin kuin se on vuosikausiin (ehkä koskaan) voinut. Hautasin kosmetologilta ostamani kukkivaa ihoa hoitavat tuotteet hetkeksi kaapin perälle ja päätin kokeilla jotain muuta.

Se jokin muu osoittautui Lumeneksi. 

Vuonna 2015 kirjoitin siitä, mitä kannatti tulla tekemään Kaliforniaan saakka. Lumenen silmämeikinpoistoaineen ottaminen käyttöön sisältyi listaan. Olihan se vähän huvittavaa tulla käyttämään suomalaista merkkiä Yhdysvaltoihin. Muita Lumenen tuotteita en ole käyttänyt, enkä käyttänyt sellaisia Suomessakaan asuessani teini-iän jälkeen. 

Koska olen laiska, oli helppoa ottaa käyttöön jokin minulle ennestään tuttu merkki nyt kun oli tarve vaihtaa tuotteita hetkeksi. Lumene oli sellainen tuttu merkki. Monia muitakin olisi tietenkin ollut, mutta jostain syystä Lumene houkutteli. En tiedä miksi. Tiedän joidenkin tuttujeni täällä käyttävän Lumenen tuotteita eli aihe on ollut joskus ohimennen esillä. Suomessa kesällä käydessäni ihastelin Stokkalla kiiltäviä hienoja Lumenen purkkeja - brändi tuntuu uudistuneen sitten viime tutkailun huomattavasti nykyaikaisemman näköisemmäksi.

Ehkä kuitenkin havaittavissa oli myös sellaista, mikä joitakin ulkosuomalaisia tuntuu "vaivaavan": tarve päästä suomalaisten merkkien läheisyyteen. Moni roudaa jotain Iittalaa ja Arabiaa kotiin Suomesta. Marimekko on kova sana. Finlaysonistakin tykätään. Me ostamme mieheni kanssa astiat Ikeasta, vaikka meillä on Suomessa Paimiossa laatikkokaupalla kivoja iittaloita. Emme tosiaan jaksa roudata tänne saakka. Toistaiseksi en ole vielä itse kokenut suurta tarvetta haalia suomalaisia merkkejä kotiimme Kaliforniaan, ellei lasketa Jenkin purkkaa ja Pepsodentin hammastahnaa, joita roudaan Suomesta tänne Atlantin toiselle puolelle. Toisaalta kesällä Suomessa käydessäni olin selvästi aiempaa kiinnostuneempi vilkaisemaan esimerkiksi Marimekon ja Finlaysonin tuotteita. En kyllä koskaan ennen... Ehkäpä tämä kaikki ja halu Lumenelle on jonkin suuremman alku. Tai sitten vain silkkaa sattumaa. 

Lumenea on tietääkseni saatavilla Piilaaksossa kaupoista ainakin kohtalaisesti, joskin tarjonta ei välttämättä ole laajin mahdollinen. Ainakin jotkut apteekkikaupat myyvät tuotteita ja olen kuullut joskus maininnan myös Walmartista, mutten ole tutkinut asiaa. Sitä silmämeikinpoistoainetta olen yrittänyt välillä etsiä lisää apteekkiketjuista, mutta sen suhteen on vähän miten sattuu: joskus on, yleensä ei. 

Minä tilasin uudet tuotteeni Amazonista. Ihan kaikkea kokeiluun haluamaani siellä ei kyllä järkevästi ollut saatavilla, joten täysin mutkatonta homma ei ole. Kuitenkin kätevää, nopeaa ja edullista (Suomen hintoja en tiedä, joten en osaa verrata).  

Ei muuta kuin testailemaan, mitä amerikkalaisuuteen tottunut naamani on mieltä suomalaisesta brändistä.

Kokeiluun tulivat nämä.

Käyttääkös joku muu Lumenen tuotteita ulkomailla asuessaan? Tai onko jotain suomalaisia luottomerkkejä tai tuotteita, joita on pakko saada kotiinsa, asui missä päin maailmaa tahansa?

"Siis mä käyn joka aamu treenaamassa ja sitten rentoudun porealtaassa ilmaista cappuccinoa siemaillen."

Kun muutimme San Josehen kolme ja puoli vuotta sitten asuntokompleksiin, joka tarjoaa muun muassa kuntosalin, uima-altaan, porealtaan ja ilmaisia erikoiskahveja kahvikoneesta, ja kun minusta oli tulossa kotirouva, minulla oli hienot suunnitelmat elämälle: käyn liikkumassa joka aamu ja sen jälkeen nappaan mukaan sellaisen ilmaisen kahvin ja nautin siitä porealtaassa rentoutuen.

En koskaan tehnyt noin. Kävin kyllä aamupäivisin liikkumassa, mutta minä mihinkään allasalueelle jaksanut vaivautua siitä suoraan. Sellaisen ilmaisen kahvin olen juonut kerran (eikä se ollut aamulla eikä edes liikunnan jälkeen, vaan kaverin kanssa) ja se oli niin hirveän makeaa, ettei sitä pystynyt juomaan. Tykkään juoda kahvini sokerittoman mantelimaidon kanssa enkä millään makeutusmössöillä tehostettuna (niin kuin kahvikoneiden kapseleista tulevat erikoiskahvit valitettavasti yleensä ovat - tosin saisi koneesta perusmustaa kahviakin).

Kävin tänään aamulla tekemässä plyo-treenini asuinkompleksimme uusimman asuinrakennuksen kuntosalilla. (Asuinpaikkamme tarjoaa kaksi eri salia nykyään.) Siellä on vanhaa salia isompi tyhjä sali, jossa on jonkin verran tilaa hyppiä ja loikkia. Seinään on kirjoitettu liikuntamotivaatiosloganeita. En ole moisten lauseiden fani, mutta on tämä nyt parempi kuin "No pain, no gain", jota pidän erittäin haitallisena iskulauseena.

Pätee ehkä elämään yleisestikin, ei vain liikuntaan. Mutta voi fail, eikö tuossa ole kirjoitusvirhe?

Jotkut Suomessa asuvat kaverini ihmettelevät, kun asuinpaikkani on kuin hotelli. Luonani Suomesta vierailemassa käynyt kaverini kummasteli, kun kerroin hänelle, etten koskaan käy porealtaassa, vaikka vein hänet sinne melkein joka ilta. "Miks ihmeessä et? Mä tulisin varmaan koko ajan." Kun jokin asia on tarpeeksi lähellä ja helposti saavutettavissa, siitä tulee aika arkipäiväistä. Kyllä minä allasalueella joskus päivisin käyn ottamassa aurinkoa, mutta siihen se jää. Joskus kerran vuodessa käymme samassa talossa asuvien suomalaisten kavereiden kanssa iltaisin "pitämässä taloyhtiökokousta" porealtaassa, mutta tällainen ihme tapahtuu tosiaan noin yhtä usein kuin joulu. Niin ja minä inhoan sitä kloorin lemua, joka näistä altaista jää ihoon kummittelemaan kunnon pesusta huolimatta, joten välttelen kloorivedessä lillumista. (Ensimmäisen maailman ongelma.)

Kolme ja puoli vuotta siihen meni, mutta tällä viikolla toteutin vanhan suunnitelmani ensimmäisen kerran: torstaina kävin tekemässä aamutreenini (olkapäät) ja sen jälkeen vedin bikinit päälle ja suunnistin porealtaalle rentoutumaan. Se ilmainen kahvi vain puuttui, mutta 90 Days Challengeni ruokavalio ei salli mitään makeutettuja kahvisekoituksia. Tekstasin naapurissa asuvalle kaverilleni ja sain huokuteltua hänetkin vajaaksi puoleksi tunniksi jacuzziin juoruamaan.

Oli hauskan erilainen tapa viettää aamupäivää. En kyllä silti ota tavaksi, ihan vain siitäkin syystä, etten normaalisti aamuisin ehdi harrastaa mitään tuollaista, sillä käyn aamuisin ohjaamassa tuntejani.

Tänään lauantaina ajattelin aloittaa aamun samalla tavalla kuin torstaina: ensin plyo-treeni (ei onneksi ollut yhtä hullu kuin viime lauantaina), sitten porealtaalle hetkeksi. Valitettavasti Piilaaksoon on rantautunut saunamainen helleaalto ja jo aamusta lämpöasteet olivat melkein 30. Jäi siis porealtailu välistä. Ensimmäisen maailman ongelma varmaan tämäkin, mutta en pysty kupla-altailemaan liian kuumalla säällä. Altaassa tulee muutoinkin jo vähän heikko olo, kun kroppa rentoutuu kuumassa vedessä, enkä nyt ollut syönyt edes aamupalaa. En halunnut pyörtyä, joten treenin jälkeen menin vain suihkuun.

San Francisco Bay Arealle (sisältäen siis Piilaakson) on julistettu lämpövaroitus. Eilen teki tiukkaa kävellä autolta kuntosalille 43 asteen lämmössä. 

Tänään on tulossa yli 40 astetta, kuten eilenkin. Ulkoilma on kuin sauna. Aion viettää lauantaini sisällä ilmastoinnin kanssa. Todennäköisesti sunnuntainakaan ei ole asiaa ulos. Eivätkä nuo loppuviikon asteetkaan kovin kivoilta näytä.

Tämän allekirjoitan.

Hyvää viikonloppua kaikille!