perjantai 22. syyskuuta 2017

Apua nikamien niksauttelusta - kiropraktikolla

Kävin eilen toista kertaa elämässäni kiropraktikolla. Ensimmäisen kerran kävin keväällä alaselkäongelmani takia, enkä kokenut silloisia kahta käyntiä kovin hyödyllisinä, sillä meininki oli hyvin liukuhihnamaista (lue lisää alta). Päätin nyt kuitenkin kokeilla uutta paikkaa, sillä monet kollegani hehkuttavat kiropraktikkojen puolesta. Kiropraktiset hoidot tuntuvat muutoinkin olevan täällä samaa sarjaa hampaidenvalkaisujen kanssa: hoitoja, joissa todella monet käyvät säännöllisesti.

Kiropraktikot vaikuttavat tosiaan olevan kohtalaisen suosittuja täällä Piilaaksossa (ehkä yleisemminkin Kaliforniassa, jopa Yhdysvalloissa?). Puljuja on monen nurkan takana eli tarjontaa riittää. Joidenkin terveysvakuutukset korvaavat kiropraktikon hoidot. Voisi siis sanoa, että kiropraktikkoja pidetään ihan normaalina osana "tavallista" terveydenhuoltoa. Mikäli en ole pahasti ymmärtänyt väärin, Suomessahan kiropraktikot luokitellaan enemmän vähän sellaiseksi ei-nyt-ihan-vaihtoehtohoidoksi-mutta-vähän-sinne-suuntaan, eikä kiropraktisia hoitoja missään perusterveydenhuollossa tai yksityiselläkään kai tarjota? Korjatkaa toki, jos olen aivan hakoteillä.
Kiropraktikon yhdessä hoitohuoneessa. Makoilin eilisen käyntini aikana kahdellakin eri hoitopöydällä.
En tiedä, miten kiropraktikot Suomessa toimivat, koska en ole koskaan käynyt, mutta olin keväällä yllättynyt siellä, missä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni. Valitsin paikan sillä perusteella, että se oli ihan kotini vieressä ja pystyin kävelemään sinne (kiroja todellakin on täällä ihan joka nurkassa). Yllätys minulle oli se, etten ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli paikalla vain yksi. Juttelin käynnin alussa kiropraktikon kanssa ongelmakohdistani pintapuolisesti, mutta sen jälkeen minua hoiti ensin hieroja. Minulle lätkäistiin lämpöhoito vartiksi, minkä jälkeen hieroja palasi hiukan hieromaan, sillä tavalla aika pintapuolisesti ja vain vajaan vartin ajan. Melkein jopa turhaa hierontaa, etten sanoisi. Tämän kaiken jälkeen kiropraktikko tuli niksauttelemaan hiukan, ja homma oli sitten siinä. Käynti sisälsi paljon yksinäistä odottelua hoitohuoneessa, sillä asiakkaita oli useissa eri huoneissa ja muutama hieroja ja yksi kiropraktikko kiersivät asiakkaita lävitse. En ollut tyytyväinen saamaani kohteluun, sillä käynti maksoi kuitenkin lähemmäs satasen. Annoin paikalle kyllä toisen mahdollisuuden, mutta edelleen hoidosta jäi liukuhihnaolo. En mennyt enää kolmatta kertaa.

Olen ollut pitkään ihan tyytyväinen, kun käyn hieronnassa pari kertaa kuukaudessa. Kroppani on silti yleensä aika jumissa. Nyt 90 Days Challengeni ja lisääntyneiden liikuntamäärieni takia olen saavuttanut megajumiuden. Päivittäisestä foam rollauksesta ja venyttelystä huolimatta paikkoja kolottaa ja särkee ja kroppa on aika kankea. Jopa vakituinen hierojani on ihmetellyt aiempaa enemmän, mitä ihmeessä olen tehnyt. Päätin siis kokeilla kiropraktikkoa uudelleen. Niin monet niitä kun hehkuttavat.

Yksi kollegani suositteli minulle jo keväällä alaselkäkipuni takia erästä kiropraktikkoa, jossa hän itse käy. Tämän paikan kiropraktikko on sekä kiropraktikko että fysioterapeutti. Fyssarin titteli vakuutti minua, sillä kaikenmaailman niksauttelijoita nyt on moneen lähtöön. Tämä kiropraktikko on kotoisin Saksasta, ja tottahan toki eurooppalaisuudesta tuli lisäplussa tälle toiselle eurooppalaiselle. Kiropraktikkoja muuten kutsutaan täällä termillä Doctor. Ja asiakkaat oikeastikin - aivan kuten tv-sarjoissa - puhuttelevat työntekijää tällä termillä: "Thanks a lot, Doctor!" "See you next time, Doc!" 
Kuvituskuvaa hoitohuoneesta. 
Tämä uusi, eilinen käyntini oli niin paljon parempi kuin ensimmäiseni. En edelleenkään ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli vain yksi, mutta minua hoidettiin perusteellisesti. Taustani ja ongelmakohtani kävin lävitse ensin jonkun muun työntekijän (hieroja, fysioterapeutti, ehkä jopa jonkinlainen lähihoitaja, sillä hän otti vereenpaineen ja kaikkea?) kanssa. Tuon haastattelun lisäksi täytin myös lomakkeen - täkäläiset paikat keräävät oikeasti tajuttoman määrän samaa infoa eri tavoin. Haastattelun jälkeen sain paljon aikaa kiropraktikon kanssa. Hän katsoi ryhtiäni ja tasapainoani, istuma- ja seisontatapaani ja tutki kroppani jumikohtia. Toki kävimme hänenkin kanssaan vielä kerran lyhyesti lävitse aiempia hoitojani. Minulle selvisi muuten tämän tutkimisen aikana pelottavan uusia asioita kropastani.

Perusteellisen selvityksen jälkeen sain tältä toiselta työntekijältä foam rollaus -ohjeita ja kävimme harjoituksia yhdessä lävitse. Olen ollut jo vuosia vannoutunut rullailija, mutta niin vain sain ihan uusia liikkeitä, jotka avasivat selkääni jo muutaman minuutin aikana. Lopuksi käynnillä oli vielä vuorossa adjustment eli se niksauttelu kiropraktikon kanssa. Apuna käytettiin liikkuvaa hoitopöytää.

Kaiken kaikkiaan käynti vei aikaa pari tuntia. Vaikka se sisälsi jonkin verran odottelua (sillä en ollut ainoa asiakas), minulle jäi sellainen olo, että minua oli hoidettu kunnolla ja kuunneltu. Eikä aikaa tuhlailtu hierontaan. Jos haluan hierontaa, menen hierontaan. Tosin en tiedä, mitä ensi kerralla tapahtuu...
Minulle oli onneksi kerrottu ekan käynnin olevan pitkä. Olin päättänyt mennä ohjaamaan tuntini suoraan kiropraktikolta, sillä edestakas ajaminen kotiin ja ohjaamaan olisi ollut turhaa. Minulla oli noin 25 minuuttia aikaa tapettavana ja kipaisin kiron vieressä olevalla lähiostarilla Ross Dress For Less -liikkeessä. Löysin tämän "halppiskaupan" vasta ehkä vuosi sitten. Outlet-hintoja ja mielenkiintoista tavaraa vaatteista sisustukseen. Itse etsin yleensä koti- ja jumppavaatteita tai yökkäreitä, sillä muunlaisia vaatteita en juuri enää edes tarvitse.
Kannatti käydä: kotihousut, yöpaita ja sisätöppöset yhteishintaan veroineen alle $30. Todellakin siis dress for less
Valitettavasti kiropraktikon käynnin hinta lähenteli kahtasataa dollaria, sillä en saa kiropraktisia hoitoja terveysvakuutukseni piikkiin, vaan joudun maksamaan kaiken itse. Seuraavat kerrat kestävät vain tunnin ja ovat halvempia (toivottavasti). Koin jo nyt saavani apua tästä, joten varasin kiropraktikon suosituksen mukaisesti uudet kerrat heti ensi viikolle. Lyhyt intensiivinen hoitojakso, ja katsotaan, saadaanko jotain kehitystä aikaiseksi.
Luonnollisesti kiron, shoppailun ja bodypumpin ohjaamisen välissä piti saada myös syötyä lounas. Autossa, totta kai. Minusta on tullut todellinen parkkipaikkasyöpöttelijä. 
Onko joku lukija kiropraktikkojen vannoutunut asiakas? Entä onko muilla USA:ssa asuvilla liukuhihnamaisia kokemuksia kiropraktisista hoitopaikoista?

2 kommenttia:

  1. Kävin viime vuonna selkäkipujen tähden kuurimaisesti kiropraktikolla. Vähän samanlaista, että vain yksi Dr Gray ja potilaita 2-3 huoneessa. Ensimmäinen kerta oli pidempi visiitti ja mulla otettiin jopa kuvat selästä. Ajan kanssa tunnen, että olen saanut kaiken sen ajan, mitä olen halunnut - ja se, että meitä on monessa huoneessa on kai lähinnä riisuuntumista ja pukeutumista varten (yläruumis paljaaksi ja sellainen kaapu päälle). Vakuutus korvaa osittain 12 krt per vuosi. Nyt en ole käynyt yli 6kk ja en oikein usko siihen, että siellä käytäisiin ennalta ehkäisevässä mielessä tai sitten minua alkoi hermostuttamaan se niskan kääntäminen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onneksi röntgenkuvat selästä on otettu terveysvakuutuksen kautta. En sellaisia itse lähtisi maksamaan ilman vakuutusta kiropraktikon kautta, huh. Ja joo tosiaan, onhan se odottaminen sitä kaavun laittamista, mutta ei mulla nää pukemisprosessit vie muutamaan minuuttia pidempää ja Dr:lla kyllä kestää huomattavasti kauemmin. Lienee maan tapa kuitenkin.

      Mä oon miettinyt tota, että pitäisikö kiro ajatella ennaltaehkäisevänä. Tai siis auttaisiko se, jos säännöllisesti kävisi. Niksauttelu on musta kivaa, kun tuntuu avaavan paikkoja, mutta tällä kertaa mulla lähti niskasta kyllä sellaiset äänet, et oikeasti säikähdin! Ja toivoin, että kiro tietää, mitä tekee.

      Poista